Kirjojen McHampurilaisia

Oli ilo herätä. Saattaa tänään päästä jo ulkona pistäyksimään! - eikä vain kirjan lehtiä käännellä. Hiihtoneuvoillekin?  -17 °C.

Sitä ennen kuitenkin parin kirjan pariin sukeltakaamme.
Molempien kohdalla herää suuri kysymys:
Onko kirjoissakin omat hampurilaisensa ranskalaisilla - roskaruokaa siis?
Täyttävät mutteivät ravitse.

Molemmat opuksemme vinksahtavat tuonne itärajan taa, lähinaapuriin (50 km), muttei läheisimpään.

Taasko sinne, veljeni - vastahan pääsit Punaisesta nälästä!
(mikä muuten toi mieleeni vastauksen, miksen vartavasten katso rikossarjoja enkä muitakaan keksittyjä tappeluja ja tappamisia telkusta, enkä sellaisia lue. Miksi keksiä kun todellisuus paljon raaempaa - kautta historian!
Katsoo mieluummin oivan nyrkkeilymatsin/Wahlström, lukee Hitleristä, menee jääkiekko-otteluun - ja väkivaltakiintiö on täytetty. Todella.)

Heureka!
Siis fiktiokirjallisuuden rajaus: ei väkivaltaa, mutta kaikki muu fantasia käy, paitsi fantasiakirjat!👀

Ensimmäinen aamunavauskirja ei mielestäni ole roskahampurilainen, siksikään, ettei se takuulla maistu eikä näin ollen ole myynnissä, kovin monellekaan; roskiksesta minäkin sen kaivoin, vai olisiko Merja-opekollega sen joskus ojentanut saatesanoin: sinä kun luet mitä kummallisimpia kirjoja, ole hyvä!
V. Kiparsky: Suomi Venäjän kirjallisuudessa. Oy Suomen Kirja, 1945, Sanoma OY.

Matkaan!

"Jos jollekin venäläiselle runoilijalle olisi annettava "Suomen Runoilijan" arvonimi, niin ei kukaan olisi sitä paremmin ansainnut kuin tuo "Venäjän Hamlet", Jevgénij Boratýnskij (1800-1844), jota itse Puškin nimitti "Suomen neidon laulajaksi". Eroitukseksi melkein kaikista aikaisemmista ja myöhemmistä ammattitovereistaan Boratýnskij ei ole kirjallisuudessa koskaan käyttänyt suomalaista sanaa "tšuhna", ei edes silloinkaan, kun kuvaili Suomen luonnon negatiivisia puolia. ---"

Mielenkiintoista, kieltämättä.

Toisen aamuepistolan päätän tähän, ei roskaruokaa sekään, suomalaisen kirjailijan epäkohteliaaseen vastaukseen satakunta vuotta myöhemmin:

"Moskova vastaa nimeään - siinä on paljon moskaa. Moskova on Venäjän maan suurin tunkio, josta nouseva löyhkä on niin sakea, että se peittää auringon, jonka paiste on kuin kuparikattilan kuumotus hämärässä keittiössä. Tällä jättiläistunkiolla tongiskelee tuhansittain nälkäisiä koiria etsien luupalasia lannan alta, kiekuu tuhansittain tappelevia kukkoja riidellen niistä riekaleista, joita sen sisuksista löytyy, kotkottaa suuret määrät närkästyneitä kanoja. Tämän haisevan sekamelskan keskellä kulkee herra Tševalvjek, Ihminen, pidellen nenäänsä, painaen sydänalaansa, läkähtymäisillään saastaisesta ilmasta. Moskovassa on neljäsataaviisikymmentä pakanallista temppeliä, joiden torneissa soittaa rompotetaan hirmuisilla kielikelloilla - keskellä yötäkin...."

Ja tietysti arvuutan Sinulla, rakas ainoalukijani:

Ken siellä Moskovassa vuosisadan alussa (1901-1903) noita kirjoittelikaan?

***********************************************************************************

ps

meillä maaliskuussa 70 vuotta myöhemmin ei ollut Moskovassa puhtauden kanssa valittamista, vaikka oli talvi, kun keskellä kaupungin iloja oli käytössä korttelin kokoinen uimala, missä Vesan kanssa polskahtelimme (ja vahingossa naisten pukuhuoneiden kautta):

 

🏂 hiihdot 6 km/256 km/€= 41 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös



Järkyttävän hyvä kirja

Luin iltapäivän klo 14 - 18.
Katsoin telkkua klo 18 - 21.
Luin iltayön klo 21 -24.

Poikkeuksellinen päivä. Yöpuulle asettautuminen, vakkautuminen, tapahtuu yleensä Urheiluruudun jälkeen. Mutta nyt lunssassa rytmi vaihtelee.

Otsikon Kirja kiehtoi - imaisi nieluunsa.
Tositarina pojasta, sittemmin miehestä, alansa taitavimmasta, joka aina vaan eli täydellisessä kuplassa.

Tartupa!
Ennakkoluulottomasti.
Takuulla yllätyt.
Hiihditpä tai olit hiihtämättä.


Tuo taito
voisi yhtä hyvin olla viulunsoittoa, tenorilaulua, sivellintekniikkaa, mitä tahansa intohimolla viimeiseen hikikarpaloon puserrettua osaamisen huippua.
Passion tai jotain.

Ensimmäisen kerran pitkästä aikaa kirja liimautui käteen ja irtosi vain kolmeksi tunniksi, niin: hiihdon takia - TV2 Hiihdon Suomen cup Vantaa - ja viinan - MTV3 Mielensäpahoittaja 2/alkoholi.

Meni vähän yli puolen yön kun lopetin järkyttävän hyvän kirjan asialle kybällä* paneutumisesta, vihkiytymisestä.
00:13 oli kirjan kiinnipanemisen tarkka loppuaika. Loppukaneetiksi äänetön huokaus: ei tuon nyt ois enää tarvinnu umpihumalassa kolaria ajaa.

tilanne

ps1 *- Millä? kysyisi Heikki, ihan niin kuin säpsähti leveliä ja coolia. - No sata lasissa! vastaisin.
ps2 (Cupista en muista mitään, nukahdin tuoliin hiihdon ajaksi; Heikin katsoin, vaan ei vetänyt vertoja ekalle Katri Helena -musiikkijaksolle.)
ps3 ... jokohan ylihuomenna pääsis tästä suksille nousemaan...kakspuolsatanen tarviis täydennystä. 💪

myöhemmin Northug: kokaiini
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

1 kirjailija Suomesta tähän väliin - Aleksis Kivi

...jälleen kerran ihmiset alkoivat pöhöttyä, hidastua, tuijottaa kaukaisuuteen. Ja kuolla. Tämä oli Stalinin politiikka moninkertaisena: kokonaisten kansojen eliminointi nälkiinnyttämällä. Natsit eivät koskaan ennättäneet panna Hungerplania täydellisesti toimeen Ukrainassa. Spontaani dekollektivisointi pysäytettiin nopeast...

 

Anteeksi!
Lukaisenpa tässä kiireen välissä komediallisen näytelmän: Kihlaus. Näkyy Otava sotavuonna 1944 julkaisseen joulukirjasena, kookassivuisena. A.K. on sen kirjoittanut vuonna 1866.

Aleksis Kivi ja Erkki Tanttu kun yhteen pannaan niin siinäpä rattoisa seura. Lukuhetki mitä mainioin!

 "Tämmöinen tupa! Huuhkaimen pesä."

"Mikä hulluus minulta, mikä hulluus, jättää herrat ja tulla tänne turvekaton alle!"

Aapeli on hakenut preivikaverinsa kaupungista maalle, juuri astuttu tupaan, jossa Jooseppi-kraatari ja oppipoika Eenokki ovat valmiina toimittamaan kihlausriitin, yhteenliittämään kaksi sielua: pitäjän-kraatarimestari Aapeli Simonpojan ja neitsykäisen Eeva Matitytär ... Helanderin.

Herrojen-Eevan.
Jonka naittaja tietää olevan 'tuittupää, tuiskea, näetskös morakka, tahi niin kuin ruotsalainen sanoo: turski'.

Heti ensihetkestä valtaa akukorhosmainen suomifilmi-olo, leppoisanlämmin joutilaisuuden fiilis. Makeasti oravainen ja silleen... ei kummoinen juoni, mutta mikä olotila, olloutuminen! Ja minkälaisia sanoja ja sanontoja! Melkein syötäviä. Samaan tunnelmaan kielellisesti pääsee näistä uudemmista vain Hyry.

Eenokin jos Joosepinkin valtaa epäily tulevasta onnesta:

"Vai Herrojen-Eevan. Tuliko  mies juonikkaaksi, hurjapäiseksi, villityksi, tai mistä kieppasi hän tämän rohkeuden?"

"Tämä naiminen, pelkään minä, on häneltä loiskaus onnettomaan kirnuun."

Kohta myös Aapeli alkaa huomata jotain:

"Kuuluupa vähän kuin olisi hänellä totisesti aikomus tehdä takapero." 

Siihen suuntaan pahasti tuntuu lipsuvan morsiaimen moittiessa:

"Kuin tuo lepakko nyt mönsträsi minun ehtaposliinisen sokerirasiani, rakas nimipäivälahja herroiltani. Maksa pois, mies; maksa se paikalla, sinä harakka, hohkoharakka, närri!" 

Ei hyvältä kuulosta, jos ei näytäkään:

"Aapeli parka! Tuossa seisoo hän nyt kuin pyörtyvä kana, ja punottaa kuin täysikuu poutailtana."

Koko elämä tuntuu nyt kuin muurin raossa torkkuvan torakan ilta-auringon riutuvassa paisteessa.
Mutta sitäkös pitkään suremaan!

Siihen suruun auttaa tanssi ja laulu:

Kosk'tulit kureerit

Ja laittoit kortteerit

Ja kysyit: onk's talossa olutta viel' 

no
nytpä sitä jaksaa taas virkistäytyneenä pureutua tuon applebaum-järkäleen Ukrainan tekonälän, Stalinin tappokoneiston kimppuun.

...ahtui sellaistakin, että henkihieverissä olevia ihmisiä haudattiin: - Hyvät ihmiset, jättäkää minut rauhaan, en ole kuollut, huusivat 'ruumiit'. - Painu helvettiin! Haluatko,  että me tullaan uudestaan huomenna? heille vastattiin. maalaiset alkoivat syödä koiria, rottia ja hyönteisiä ihmissyöntiäkin esiintyi kuolleet korjattiin päivittäin vanhoihin jätekärryihin niin kuin roskat oli tapana kerätä näimme kaduilla monta paiseruttotapaus...

 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

6 kirjailijakuvaa

ratkaisupähkäilyä

Eip ollu suosio suur eilisellä ~150 kirjailijaa ulkomailta potullisella - lie vaikeusaste kerien lähennelly kymppiä?

Vaan sähkeissä eli maileissa eli uskollisen kirjeenvaihtajakirjastohoitajaystävän kanssa ratkesi problem yhellä vihjeellä. Tässä kirjeenvaihtomme:

"Turjakkeet... kun muistas nimiä... Italo... Graham... Ernesti... tuttu nuama... John... näytelmäkökirjailija... vaan se nimi... ... ei se Dario ole... näköjäänkään... ja toisekseen pitää ottaa huomion kirjan ikä... Dario ei siihen aikaan Suomessa tainnut olla tekijä...

... Albertohan se? Vielä tuo japsi...”

  

'rip

 

japsiin auttaa varmaan jos annan Avaimen.

 Muutenhan tuo taitas olla ratisi ok.'

 

 

”Tanizaki! "Avain" iski kuin salama, järin takaraivossa paukahti. Junichirohan hiän. Yasunaria mie aikoinaan luvin sitä mukaan kun suomeks kiäntelivät.”

Siis vas. oik.

1. Italo Calvino
2. Graham Greene
3. Ernest Hemingway
4. Junichiro Tanizaki
5. John Steinbeck
6. Aberto Moravia

ps
oli niissä oikeata asiaakin maililoissamme, kuten:

"Torstaina kävin ujuttamassa verkkoja. Hikinen homma. Lunta neljätkymmenet.. jäätä vain kakskymmentä ja läpinäkyvä tumma. Mutta sitä lunta. Kaks verkkoa sain. Toinen jata jäi uittamatta, kun ei lautaa löytynyt: oisko kiertäny vai olinko matkan väärin mitannu. Ei jaksanu niin paljon lapijoida, jotta löytänyt olis. Onneks sain uittolaudan vedettyä takaperin pois, se kun eijjou kovin hakki peruuttamaan."

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

~150 kirjailijaa ulkomailta

viikonlopuksi purtavaa - tunnistettavaksi

 

Nuoruuden ihastuksia kirja täynnä!
 

Moderna utländska författare 1962
 

Tuokin Sagan, Françoise, esitelty;
olisiko lukioaikoja ollut kun ranskattareen syvemmin tutustuin:
Hiljainen hymy osv.

Vaan mitäs muuta muistat kuin nimen! Mistä sekin kirja kertoi?

Yhtenä pesukoneen vaatemyllerryksenä kaikki luettu pyörimässä tuossa lasiluukun takana.
Erottelepa siitä!

Böllin Nainen ryhmäkuvassa muistuu jo paremmin mieleen, mutta se onkin jo aikuisiältä, eikä tästä kirjassa tietenkään mainittu.
Grassin Peltirumpupa jo on.

Aleksandr Isajevitš Solženitsyn löytyy sekä kasakka Pasternak, myös Millerit ja Camus.
Tuttuja, melkeinpä perhetuttuja - tämähän on kuin vieraskirja!

Ja pahnanpohjimmaisena sattuu silmiin vertainenkin:
hansmagnus enzensberger, kriitikkotohtori, joka kirjoitti nimensä ja runonsa pienellä
= vrt. hikkaj.

Kirjan 159 esitellystä kirjailijasta kansikuvassa 6 kirjailijaa.
 

Tuota japsia olen Eeva Kilven suosituksesta lukenut: - Parempi kuin nobelisti Kawabata. 

Tuttuja myös nuo kaksi jenkkiä teksteiltään, ja toinen italialaisista.
 

Heidän kirjoittamisistaan ruotsalainen Bonnierin kustannusliikkeen kirjallinen johtaja Å Runnquist kertoo:

1. "kertomus tuohon aikaan eläneestä nuoresta miehestä, joka eräänä kesäpäivänä kiipeää puuhun ja siitä lähtien elää puissa miellyttävästi ja vapaana"
2. "on väkivaltaisuudessaan jännittävä kertomus nuorukaisten partateräliigasta englantilaisella kylpyläpaikkakunnalla"
3. "kertomusten tausta usein kansainvälinen - espanjalaiset härkätaistelut, amerikkalaiset gangsteripiirit, eurooppalainen ylellisyysmatkailu, afrikkalainen safarielämä"
4. "avoin ja mutkaton tutkielma kuumaverisen naisen ja miltei impotentin miehen avioliitosta"
5. "yksi maailmakirjallisuuden väkevimpiä lakkoromaaneja"
6. "hän on saanut katolisen kirkon vihat arkailemattomilla ja idealisoimattomilla eroottisen elämän kuvauksillaan"

Keitäpä lienevät?

Vasso🌛 !

(katellaan su-iltana, miten kävi - yksikin osuma on paljon!)
 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

MMM ~1000 suomalaista kirjailijaa

Tunnistan yhtä lukuun ottamatta kaikki kannen kirjailijanaamat.
Montakos Sinä? - luetteles.

Minulta jäi ainoastaan tuo karvaturpa tunnistamatta.

Tosin ei ole karvoihin katsominen, eikä raadolliseen elämään - sana voi olla hallussa elintavoista riippumatta, kuten Hannu Mäkelä huomioi kirjassaan Vapaus viitaten Casanovaan:

"Miten maineikas rattopoika voi osata myös kirjoittaa? Mutta pitäisihän minun jo tietää, ettei luomisen lahja kysy ihmisen muuta asemaa, hänen henkilökohtaisia ominaisuuksiaan, luonnettaan; ei koskaan. --- Sana ei todella kysy ihmisenä olemisen laatua."

Pysytään siis MMM-kirjoissa, nyt ei noissa vuosikirjoissa, vaan erikoisalapainoksissa.

Suomalaisia kirjailijoita on Otavan painatus vuodelta 2004, sen ovat toimittaneet Juha Kohonen & Risto Rantala. Pintaliidossa mennään, lipaisten kunkin kirjailijan ominta, kirjoitetut kirjat mainiten. Elävät ja kuolleet suomalaiset nimikirjailijat käsitellään. Näppärä käsikirja.

Uma Aaltosesta, Bachelor of Arts, (s.1940, Vihti) aloitetaan ja mm. nuo kannen kirjailijat sekä yli 900 muuta kirjailijaa luetellaan tuotantoineen ja lopuksi päädytään Ågreniin.

Kukako Å? Pitäisi tietää!
Gösta Ågren, fil.tri, (s.1936, Uudenkaarlepyyn mlk.) voitti vuonna 1989 Finlandia-palkinnon kokoelmalla Tääl (Jär 1988).
Valitettavasti itselläni ei pienintäkään kosketuskohtaa häneen.

Yhden Uman kirjan luin aikoinaan, mutta siitä ei hiiskuta, sen sijaan esille tuodaan hänen murkuille suunnattu ansiokas sukupuolivalistustyönsä, joka jos mikä tuli tarpeeseen.

Mielenkiintoinen selailukirja.

Vielä opiksi ja ojennukseksi ohjeistus:
Valikoidummin valitut kirjailijat taustatietoineen voi sitten lukea toisista käsikirjoista, esim. Laitinen: Suomen kirjallisuus 1917-1965 tahi Tarkka Suomalaisia nykykirjailijoita.  Syvempiin vesiin voi sukeltaa vaikkapa Varpion toimittaman kolmiosaisen Suomalainen kirjallisuushistoria, SKS 1999, kautta, miksei myös ähäkän Eskelisen Raukoilta rajoilta, suomalaisen proosan historiaan uppoutumalla.

🏂 hiihdot 10+6 km/250 km/€= 40 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

MMM 2019

mikä on ramu?

Vanhanaikainen Mies (VM 1950) lukee vanhanaikaista tietokirjaa Mitä Missä Milloin (MMM 2019).
Tietokirjasarjoja ei enää paineta, tämmöinen kronikkakirja ilmestyy vielä. On ilmestynyt koko Vanhanaikaisen Miehen elämänajan, siis tasan samanikäisiä oat VM ja MMM! Ja molemmat tietoa täynnä!
No MMM muistaa, myönnettäköön, vähän enemmän.

MMM 2019 on ollut, traditsionaalisesti, joulusta uudenvuoden kautta loppiaiseen Vanhan Miehen tutkailukirjana, paremman luettavan oheisena, tavallaan semmoisena mainosvälipalana kun raskaampi luettava on vaatinut tauotusta.

Aina kirjasta yllätyksiä löytyy: - ai on maikkarin Rousekin Leena kuollut; - Ämeriäkkylän kesäasukas Tullin pääjohtaja Antti Hartikainen* saanut sakkotuomion virkavelvollisuuden rikkomisesta; - vai on Suomessa peräti parituhatta karhua - sehän on saman verran kuin asukkaita Ämeriäkkylässä!   *A-hah! tänään erotettu.

Vaan nytpä seisoo Vanhanaikainen Miehemme pulman edessä: MMM-palkintokilpailun kymmenestä kysymyksestä kahta huutaa, kaksi pysyy yhä ankarasta selailusta huolimatta vailla ratkaisua:

7.   Kuinka monta käyntiä Suomen kansallispuistoihin tehtiin vuonna 2017 ?
10. Mitä tarkoittaa nuorisokielen käsite ramu ?

Google kyllä vastauksen kertoisi, mutta kun se ei riitä, sillä vastaukseen täytyy merkitä myös sivunumero ja sitä Iso-G:kään ei pysty sentään kertomaan.
Vaan vielä ei hoppua: vastausaika päättyy vasta 31.1.2019.

Joten jättäkäämme VM-50  MMM-19-kirjansa kimppuun tuskailemaan - etsiköön ja pähkäilköön kaikessa rauhassa.
Jäämme kuitenkin kuulolle, kuis äijän käy - josko löytäisi neulat heinäkasasta.

🏂 hiihdot 10 km/234 km/€=38 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Into piukealla

odotan

- Melkein viikon tauko viimeisestä murtsikasta, huokaan.
On kaivellut syvältä kurkusta, on parempi pysyä ladulta pois. Malttaa pitää. Pysyä tolallaan, vaikka kuinka toinen tola houkuttelisi.
Miten paljon sitä on menettänytkin! Hiessä ja maisemassa.
Mutta tänään, tänään lienee jo lupa mennä - halu ainakin on hirmuinen.

- No mitä odotat!

Tätä:

Kello kolmeatoista.

Nykyajan kermankallet ennustavat auringon pilkahdusta. Nääs.

Sen täytyy olla muhkeaa valotaidetta umpilumisten kuusten, kuurakoivujen oksistoilla.
Se on.

Ja sitä kaikkea sietää katsella pienessä liikkeessä ja pienessä hiessä - ei ikkunan läpi sisätilan lämmössä eikä ulkona paikallaan palelellen - sillä silloin se on somimmoillaan.
Pakkasta tosin soisi olevan muutama raati enemmän.

🏂 hiihdot 7 km/224 km/€=36 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Silmissä hiekkaa

- mutta kultaa kaulassa

Yöllinen Vanhan Miehen tavanomainen kello kolmen kuntoreissu, yötila-vessapissi-yötila, venähti nyt aamuyöstä yllättäen liki kolmen tunnin pituiseksi.

Silmät sirhallaan valoja sytyttämättä Vanha Mies asiansa toimitettuaan yllättäen havahtuikin puolipökerryksistään ja suuntasi askeleensa huoneeseen missä joulukuusi pian loi loistettaan ja televisio, tuo sontaluukku, josta ei millonkaa tule mittää kahtomista.
VM ajatteli että josko näyttävät sitten näin yölliseen aikaan kahottavat ohjelmansa, kun ei päivällä eikä iltasella passaa.
Jos ne pimittävätkin hyvät ohjelmat ja näyttävät niitä salaa.

Polvistuu VM sontaluukun eteen, hamuaa sormellaan nappulaa alta, painaltaa ja katso: valkeus voitti pimeyden!
Eiköpä vaan siellä ollut menossa kiihkeä jääkiekkomatsi Suomi vastaan USA, vähän niin kuin vasta nähty Enon Elmo vastaan Muu maailma.

Taisteltiin nuorten MM-kultamitaleista. Oltiin tilanteessa 0 - 0. Mitään ei vielä oltu menetetty.

Päästään häthätää puoleen välin niin jokos Ylönen läväyttää! 1 - 0.
- Lie sen Urpon perillisiä? aanailee Vanha Mies onnellisena hymyn kare suupielessä.

Siirryttiin keittiökahvien jälkeen kolmanteen erään. Kohta vipauttaa Latvala ranteella 2 - 0.
- Oisko sen koulutoimenjohtajan jäläkeläisiä? panee nyt nimi Vanhan Miehen mieltä liikkeelle.

- Selevä peli. - Rumpin pojat on lyöty, sillassa ainakin, sottailee VM hieroskellen vängällä kiinni painuvia silmäluomiaan.

Juuri kun kyykistyi Vanha Mies ruutunäytön eteen ja oli painamassa koko värkin kiinni ja poistumassa vessan kautta yötilan uumeniin, mölähtää selostaja:

- Sinne meni! Harmin paikka. Chmelevski iski maalin.

 

Ja kohta jo ennen kuin kyykystä oikeni, kuuluu:

- Ja nyt Norris oli pahan teossa! Tasan 2 - 2.

Siinä ei kahden maalin johto paljon painanut, kun jenkki sillasta nousi.
Vanhan Miehen hiekat silmistä karisivat.

Vaan sitten tulee Kakko, ei kahtakaan minuuttia lopusta, ja sohii kiekon maaliin.
- Hyvä jottei Pissi. Vaan johan nitkahti lopulta jenkki, tuumi Vanha Miehemme.
Sumein silmin seisaaltaan tuijottaa lopun, kuristavin kurkuin.

Viimein saa television kiinni. Kohta kajahtelee eteisestä pontevaa laulua:

- ... hei maailmanmestari... hei maailmanmestari... hei koko maailman mest...
 

 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kompostiin kunnon herätettä

Kun en kaukana kulttuuripisteistä ja vaikuttajista asuvana korpikriitikkona tiedä ja tunne pukumiehestä muuta kuin nimen ja yhden siistin luennon verran ynnä tämän, on vaivatonta antaa lyhyt lausunto ja keskeneräinen yhteenveto hänen vielä loppuluentaa vailla olevasta kirjastansa Lihamylly:

Oikeassahan hän on. Noinhan se menee. Et voi asettua poikkiteloin valtavirtaa, mikä kulloinkin yhteiskunnassa vallitsee. Jos asetut, sinut vaiennetaan joko joukkovoimalla tai vaikenemalla.

Näitä Lihamyllystä pursuaa ja näitä makustelen:
Tällä haavaa yhteisenä näkökantana Suomessa on kaupunkilainen punavihreys, jolle liberalismi, äärioikeistolaisuus, nationalismi, rasismi, valkoisenmiehen valta jne. ovat kauhistus. Vastakkaiselle mielipiteelle ei anneta sanansijaa, puhumattakaan apurahoista tai muista avustuksista oman mielipiteen julkituomiseksi.

"Nämä sokeat ideologiset robotit ilmeisesti kuvittelevat että kirjallinen teos, olipa se taiteelliselta tasoltaan hyvä tai huono, voisi tyhjentyä sisällöltään tällaisiin seikkoihin ['naisvihaa ja rasismia'] - tai ylipäätään kirjailijan asenteisiin, jotka siitä kenties välittyvät. Kun kyky nähdä erilaisia merkitystasoja katoaa, kaikkia tekstejä aletaan lukea kuin puolueohjelmaa tai lakialoitetta. Kirjoista tulee pelkkää politiikkaa.

Ja tämän politiikan pitää tietenkin täyttää valmiit oikeamielisyyden kriteerit." 

Jokohan riittäisi. Joko lukija olet ymmärtänyt, millaista miestä luen kun luen dissidentti Timo Hännikäisen kirjaa Lihamylly?
Itse en vielä lainkaan, mutta sanonpa vaan että onpa jutuissa särmää ja herätettä, jolla umpijäätynyt kompostikin alkaa takuulla sulaa ja käydä - ehkei kuitenkaan hyrrätä. Uskallanpa käyttää tuosta herätteestä voimakastakin ilmaisua, sillä niin Hännikäinenkin uskaltaa kieltä käyttää: aitoa voimakasta hevo(se)npaskaa se on.
Siis,
älkää irvistelkökään: Mielellään jatkan poikkeavaa lukemista.

Timo Hännikäinen, s.1979. Helsinki. Lihamylly, muistelmateos vuosilta 2000-2016. Kiuas 2017.

 

loppuanalyysi

 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Hullujenhuoneella

Sieltähän tuo eilispäivän kalterikuvakin voisi olla, ja onkin, ainakin jos on uskominen Rosilan Arkadianmäen kirstunvartijaan niin ei menokaan sen hullumpaa!

- Taetteelijoehen sieluja, sanos Turunen, Heikki, kun kahta tunnepohjia raapivaa teosta tässä vertailen.

Mäkelän Vapaus ja Päätalon Pohjalta ponnistaen vertautuvat toisiinsa. Kulminaatiopisteenä molempien kirjailijoiden itsemurhayritys sekä mielisairaalaan joutuminen. Pilleriä naamaan niin että taju lähtee - pelastakoon jos siippa haluaa.

”Olen mielisairaalassa, hullujenhuoneella!” parkaisee pian Kalle.

Mutta miten suhtautuu Hannu kun huomaa heräävänsä Meilahden sairaalassa:

"Outoa on se, että halu kadota ihmisten maailmasta on täysin haihtunut. Tunnen oloni hyväksi ja selväksi, helpottuneeksikin. Hitto, kaikkea pitää ihmisen tehdä. Typerä mikä typerä."

Kummankin mielisairaalakeikkaa kestää vain kolme vuorokautta.
Hannu pääsee helpommalla, saa homman hoidetuksi kotoa käsin, etänä: ilmestyy kolmena peräkkäisenä aamuna näyttäytymään Lapinlahden psykiatrille klo 8.00. Kalle kituu täydet kolme vuorokautta Hatanpäällä ja pääsee vapaaksi jos, ja kun, Laina takaa ja ottaa vastuulleen väkivaltaisesti riehuneen miehen.

Tiukille se ottaa:
a) Mäkelän vapaan taiteilijan elämä kaikkine nais- ja viinaseikkailuineen;
b) Päätalon taiteilijaelämästä ei vielä tietoakaan tuossa vaiheessa, alla kuitenkin jo seikkailut samankaltaiset sekä viisivuotinen sota päälle.

Kurimuksesta selviää kumpikin.
Ja kirjojakos alkaa syntyä! Tuhansia ja tuhansia sivuja.

Mäkelältä kirjallisempia, arvostetumpia kuin Päätalolta. Vaikka Haavikko aikoinaan epäilikin ja kehotti harkitsemaan kaiken maailman lasten kirjojen ja Herra Huiden julkaisemista maineen menettämisen vuoksi.
- Mikä maine? kyseli Hannu.
Ja kysellee edelleen, kun lukijoista kapelo.
Kalle kyseli samaa ja ihmetteli mikä on kun ei lukeneistolle, kriitikoille kelpaa, vaikka tavan lukijoita pilvin pimein.

Mutta hyvinhän siinä on lopulta käynyt, toisella presidentti Niinistön suoma taiteen akateemikon arvonimi, ja toinen on Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan kunniatohtori.

Niin hulluilta kuin nuo arvonimet, kuten arvonimet yleensäkin, tuntuvatkin.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kuva-arvoitus

Onko kyseessä saunan uunin arina?
Ja jos ei niin mikä sitten:

 

 

(Vastausaikaa aina aamuhun asti.)

🏂 hiihdot 3 km/ 217 km/ € = 35 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Sulo Saarits

Kaikennäköistä joululaulun vänkääjää saa radiosta kuunnella ken radiota kuuntelee, vaan kunnon joululauluja saa odottaa. Ainakin tällainen satunnainen radiokuuntelija, joka ei joka päivä radioa aukaise.
Niinpä mentiin uuden vuoden aaton puolella jo ennen kuin ensimmäisen tämän joulun joululaulun kuulin, siis tavanomaisen, selkeän.

Oikein pysäytti: Jotta ihanko totta!

Ihanko totta tuosta radiosta tuo kuului, ettei vain olisi joku rammaria soittanut tai mitä näitä nyt on ceedeitä ja sen semmoisia spotifyitä.

Oikein selkäpiissä juili.

SS/WP

Sylvian joululaulua veteli mies selkehin kirkkahin suloäänin ja ennen kaikkea - tikistämättä.

Saaritsin Sulo Taavetti (Luumäki 1911-1990)

Siitäkös into että tänne tänne - muihen rikkaihen sekkaan 😉  - illansuussa:

Vaan eipä sielläkään joululauluja, muuten menossa oli melskettä ja Jani Lehtosen viulussa vivahteita.


Hyvää Uutta Vuotta 2019 uskollisen sitkeille potulla istujille, siis Sinulle yhdelle seitsemästä!

🏂 hiihdot 3 km/ 214 km/ € = 34 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös