Jack Witikka - kukkulan kuningas 14

Joensuun kaupungin teatterissa tänään torstaina klo 12.00 Tsehovin Kirsikkapuisto viimeinen esitys. Keskellä arkipäivää! Jotenkin uskomattomaltahan se tuntui että tämmöisenkin tilaisuuden pääsi kokemaan: kansa töissä toreilla ja turuilla, hesburgereissa mällyköitä myymässä, ja meitä varten teatterin lavalla toistakymmentä ihmistä esittämässä venäläistä näytelmää, paneutuen eikä vain lonkalta huitaisten.
Jo kelpasi!

Kaikki kelpo näyttelijöitä; oman mielen ristiriita, näytteleminen aikuisen ihmisen työnä, välillä kävisi kuiskimassa, mutta sain työnnettyä sen taas kerran selän taakse.

Mikäpä paremmin päivään sopiikaan kuin ottaa Taiteilijakukkulalta tarkasteluun ohjaaja, gentleman ja 'vaatehullu' Jack Witikka (1916-2002) Helsingistä, Kansallisteatterin ja sittemmin Svenska Teaternin johtaja jonka toisen vaimon nimi on Tea Ista.
Witikalle, alk. Jakobsson, teatteri oli elämä, Jukka Puotilan mukaan tämä herrasmies viimeisen päälle vietti kaikki illta teatterissa.
Lisäksi hän ohjasi 11 elokuvaa, joista viimeiseksi jäi Pikku Pietarin piha.

"Olimme niin mielettömän rakastuneita toisiimme. En osaa sitä verrata mihinkään, se oli niin ehdotonta. Kun vain saimme olla yhdessä, olimme mielettömän onnellisia", kertoo 40 vuotta kestäneestä avioliitosta Tea Ista, jolle on varattu paikka miehensä vierestä.

****
ps
http://yle.fi/uutiset/nayttelija_tea_ista_on_kuollut/7099091

1-2-3-4-5-6-7-8-9-10-11-12-13-14-15-16-17-18-19-20-21-22-23-24-25-

26-27-28-29-30-31-32-33-34-35-36-37-38-39-40-41-42-43-44-45-46-

47-

48-

49-

50

Juhani Harri - kukkulan kuningas 13

Ensimmäinen minulle, kuvataiteista herttaisen tietämättömälle, tuiki tuntematon nimi Taiteilijakukkulalla. Jos Särestöniemi tai Palsa olisi maininnassa niin sitten olisin jo jäljillä, mutten mitenkään hahmota Harria, en edes senkään jälkeen kun puhuvat Harrin olennaisesta: laatikoista, joista ja joilla hän taidettaan loi. Ei mikään Tarvajärvi kumminkaan.
Parta, tai etenkin ylöspäin kaartuvat viikset olivat yhtä terävät kuin Dalilla mutta silti mies pitkälle kiisti dalilaisuuden itsessään.

Papin poika Juhani Sakari Wirtanen alias Juhani Harri (1939-2003), Vaasasta. Andalusialainen koira on hänen tunnetuin teoksensa.

Käytti kaikenmaailman käytöstä poistettuja rojuja taideteoksissaan, mottona kuitenkin: "En tietoisesti etsi materiaaleja töitäni varten, vaan materiaali löytää minut." Tai myös 'kaikki naiset Willendorffin Venuksesta Milon Venukseen olivat ihania mutta kaunista hevosta ei mikään voita'. Olisiko ollut eilisen tenori-Tyrväisen sukulaissielu, kenties?

Taiteen ystävä ja keräilijä Vexi Salmi oli Harrin hyvä ystävä, jättäköön Vexi loppusanat Juhanista:

"Seikkailimme maailman ympäri eri taiteilijoiden ja heidän töittensä matkassa. Hänellä oli hyvin lämmin ja tunteenomainen suhtautuminen kaikkeen, niin töihinsä kuin elämäänkin ja se näkyy niissä laatikoissa."

-0  12/880 km/€

1-2-3-4-5-6-7-8-9-10-11-12-13-14-15-16-17-18-19-20-21-22-23-24-25-

26-27-28-29-30-31-32-33-34-35-36-37-38-39-40-41-42-43-44-45-46-

47-

48-

49-

50

 

Veikko Tyrväinen - kukkulan kuningas 12

Tusina täynnä Taiteilijakukkulan väkeä. Kaikki tuttuja nimiä, myös tämänpäiväinen - 'radiosta tuttu'.
Lauantain toivotuissa levyissä ensin aina soittivat ja jälkikäteen kuuluttivat laulun ja laulajan nimen, niinhän niillä tapana oli. Sai arvuutella jos ei tiennyt.

Minä laulan sun iltasi tähtihin.

Veikko Tyrväinen (1922-1986) tenori Jäppilästä.

Oopperalaulaja, jonka ura liian varhain katkesi halvaantumiseen, jo 50-vuotiaana.
Hevosmies henkeen ja vereen.
Seuramies. Kun häneltä kysyttiin mikä on ollut mieleenpainuvin ravimuisto, hän huumorimiehenä vastasi: - Taitaa olla se, kun Pekka Herlin vietiin Vermon raveista putkaan!

Veikolle tarjottiin kiinnitystä myös Kansallisteatteriin, mutta hän pysyi Bulevardilla eli Suomen Kansallisoopperalle uskollisena koko uransa ajan. Ulkomaiset lavat saivat olla.

Oma tytär Helena Tyrväinen arvelee Suomeen jäämisen syyksi mm. kielen, liiketoiminnan, raviurheilun, maanviljelyksen, perhekeskeisyyden. Viulutaiteilija, professori Tuomas Haapanen katsoo syyksi myös muutamat laulamiseen liittyvät puutteet niin huippitenori kuin äänellisesti olikin.

Tämä särisevän radion kuuntelijahan ei niitä kyllä lapsena huomannut.
Eikä edelleenkään huomaa vaikka ikää on karttunut tai oikeastaan ei jouda niin tarkkaan kuuntelemaan kun pitää suksia pitkin metsiä tonnia jälittämässä väliaikatilanteen ollessa kohtuullisen hyvällä mallilla:  -7  13/868 km/€

1-2-3-4-5-6-7-8-9-10-11-12-13-14-15-16-17-18-19-20-21-22-23-24-25-

26-27-28-29-30-31-32-33-34-35-36-37-38-39-40-41-42-43-44-45-46-

47-

48-

49-

50

Eila Hiltunen - kukkulan kuningatar 11

Miina Äkkijyrkkä tarjosi tuossa yhtenä iltana televisiossa peltilehmäänsä, jonka sisään sanoi saunan mahtuvan, kunnanjohtajille kuntakoristeeksi, vaan toinen persoonallisuus Aira Samulin nappasi sen Hyrsylän mutkaan.

Eivät pieniä teoksia olleet tämänkertaisen Taiteilijakukkulan taiteilijan teoksetkaan, eikö tuo Sibelius-monumentti painane tuhansia kiloja. (Eli 24 tonnia kertoo Terosen & Vuolteen kirja ja että monumentin virallinen nimi on Passio musicae.)

Sortavalassa syntynyt Eila Hiltunen (1922-2003) hitsasi jo nelivuotiaana isän verstaalla rautalankaa keksipurkkiin  kaikkien kauhuksi ja urkenevaksi uraksi.

Markku Pietisen kirjoittama elämäkerta äidistä ja isästä on nimeltään Tulivuori ja marttyyri - ensinmainittu tarkoittaa äitiä. Eilan omatekemät muistelmat eivät koskaan päässeet ilmestymään, koska: kas kas, sukset ristiin kustantajan kanssa sotkeutuivat tuontuostaan.
Luonnetta siis taiteilijasta löytyi melkein kuin Miinalta.

"Vanhemmillani oli huonot välit 15 vuotta, isä oli Saksassa kuin maanpaossa", paljastaa Markku-poika kirjassaan.

Siitä se sitten tasoittui, molemmat vanhemmat, isä-Otso ja äiti-Eila, lepäävät taiteilijakukkulalla; muistomerkissä on äidin nimi ensin, muttei suuremmalla vaikka Eila niin olisi halunnut - tyytyi sitten siihen että hänen nimensä mainitaan ensin.

  11/855km/€

1-2-3-4-5-6-7-8-9-10-11-12-13-14-15-16-17-18-19-20-21-22-23-24-25-

26-27-28-29-30-31-32-33-34-35-36-37-38-39-40-41-42-43-44-45-46-47-48-49-50

Martti Vesala - kukkulan kuningas 10

On siellä Taiteilijakukkulalla yksi sinne kuulumatonkin - vai kertooko nimi jotain?
Jos lisäämme nimeen 'Edwad' niin jo monella kirkastuu: joku jazz-veikko. Ja koko kansa valaistuu kun pistämme peliin nimen Iivana Nyhtänköljä kera laululoilotuksen Herrojen kanssa pellon laitaan.

Kirjan tekijätkin kertovat törmänneensä tuomioihin tämän taiteilijan oikeudesta levätä kukkulalla, vaikka mikään kunniankukkula ei Hietanemen Taiteilijainmäki olekaan paremmuusjärjestystä ajatellen. Hietaniemen hautausmaalla on yli 30 000 hautaa, pelkästään kuvataiteilijoita nelisensataa, kirjailijat, urheilijat, poliitikot päälle. Kukkulalla vain 50.

Gallen-Kallelan, 1942, jälkeen toisena kukkulalle haudattiin vasta kymmenen vuotta myöhemmin, siis olympiavuonna 1952, säveltäjä, pianotaiteilija Selim Palmgren. 1960-luvulla tuli kolme hautaa lisää.
Taiteilijakukkulalle haudatuista suurin osa on 'päässyt' Helsingin seurakunnan keskusrekisterijohtaja Hannu Houtsosen esittäminä, eli varsin myöhään kukkulan alkoi täyttyä; viimeisen hautaspaikanhan sai 2010 taidegraafikko Pentti Kaskipuro.

Vaikka keskusreisterijohtaja Houtsonen suositteli mielellään myös viihdetaiteilijoita Taiteilijakukkulalle, kertoo hän olleensa lomalla kun sijainen oli esittänyt jazzmuusikko Vesalalle kukkulapaikkaa.

Martti "Edward" Vesala (1945-1999) on Mäntyharjun poikia, jonka jazzmuusikkoelämä päättyi Yläneellä viidenkymmenenneljän vuoden iässä.

Kiistoista ja aikalaisten vähättelystä huolimatta voidaan tukevasti suosittua urheilutermiä lainaten ilmoittaa:
Siellä lepää.

-8 18/844km/€

1-2-3-4-5-6-7-8-9-10-11-12-13-14-15-16-17-18-19-20-21-22-23-24-25-

26-27-28-29-30-31-32-33-34-35-36-37-38-39-40-41-42-43-44-45-46-

47-

48-

49-

50

 

Eeva-Kaarina Volanen - kukkulan kuningatar 9

Teatteri kiehtoo läsnäolollaan. Ei leikkauksia, ei uudelleenottoja - tulee mikä sattuu tulemaan. Ja kaikki tuossa yltöhollilla.

Viikolla isolta kankaalta kävimme katsomassa Misen eli Hugon Kurjat: Les Misérables.
Musikaali kurjista - aika hurjaa! 
Musikaalin olimme nähneet Lontoossa teatterissa.
Lontoo veti pitemmän korren, koska se joutava rennymäinen verenvuodatus ja kanuunanpauke puuttui niin kuin teattereissa aina: se pahin jää kunkin katsojan oman pään tuotettavaksi kullekin sopivalla volyymilla. Se on suuri helpotus.

Eilen illansuussa oma kyläteatteri, Riäkkyteatteri, esitti Se rakkaus, se Rakkaus -koostenäytelmää oman kylän voimin. Paikalla olimme. On siinä oma hohtonsa, vaikkei näyttelijätyön aivan Ellan luokka olisikaan, saati Eeva-Kaarinan, jonka tänään Taiteilijakukkulalla tapaamme.

Näyttelijä, akateemikko Eeva-Kaarina Volanen (1921-1999) Kuusankoskelta, ilman näyttelijäkoulutusta. Mahdoton määrä roolisuorituksia kaikenlaisilla estradeilla ja monta kuolemaa sai Kansallisteatterin näyttelijä näytellä. Lääkäri kysyikin loppuaikoina, onko helpompi kuolla kun on jo monta kuolemaa näytellyt. 'Ei apua' kuului vastaus.

"Muista että yleisö itkee, mutta sinä et" ohjasi Teatterikoulun rehtori Vilho Ilmari teatterikoulua käymätöntä  Eeva-Kaarinaa. Samoin: "Ramppikuume on vain itsekkyyttä!" Taiteilijaprofessuurin aikana Volanen sitten itse opetti Teatterikoulussa näyttelemistä eli ammattitaidon ja perinteen siirtämistä uusille näyttelijäpolville. Kokemuksella.

Elämän kokeneena hän tiesi:
"Hyvän näytteleminen on vaikeaa, koska hyvällä on ainoastaan yhdet kasvot, pahalla niitä on tuhat mistä valita."



-8  13/826km/€

1-2-3-4-5-6-7-8-9-10-11-12-13-14-15-16-17-18-19-20-21-22-23-24-25-

26-27-28-29-30-31-32-33-34-35-36-37-38-39-40-41-42-43-44-45-46-

47-

48-

49-

50

 

Ella Eronen - kukkulan kuningatar 8

On Taiteilijakukkulalle naisiakin kelpuutettu, puolenkymmentä viidenkymmenen joukkoon.

Sodan pauhina taustalla, neulan rahina levyllä ja mustavalkoinen kuva mielessä  on meillä kuulijoilla kun karheaääninen näyttelijä sodan aikana lausuu suurella paatoksella runon isänmaalle Ruotsissa Tukholman stadionilla valtavassa pakkasessa tappioon päättyneen jääpallomaaottelun aluksi. Kuningas kunnioittamassa läsnäolollaan tilaisuutta.
Päivämääräksi merkattiin 12.2.1940. Talvisota oli kiivaimmillaan.

Tuntemattomasta naisesta oli hetkessä tullut suuri tähti. Nimikirjoituksen pyytäjiä ilmestyi jonoittain pitkällä Ruotsin kiertueella. Suomessa avautuivat ovet Kansallisteatteriin, josta näyttelijätär  sittemmin irtisanottiin 1951 Yhdysvaltojen-matkan tapahtumien vuoksi.
Kuitenkin muutaman vuoden jälkeen palasi lopullisesti Kansallisteatteriin vahva Ella Eronen, joka nyt saneli itse ehtonsa. 

Taidesielu Ella Eronen (1900-1987) syntyi Helsingissä ja kuoli Helsingissä. Hän menetti äitinsä nuorena, välit isään katkesivat tämän vastustettua Ellan urasuunnitelmia. Ella avioitui kohta kotoa lähdettyään, jäi leskeksi jo 24-vuotiaana. Kaksi seuraavaa avioliittoa päättyi eroon.

Tytär Leila Halsey muistelee: "Jo pikkutyttönä tajusin, että enemmän kuin äiti. Ella Eronen oli suuri taiteilija. Hän oli aarre, joka kuului Suomen kansalle."

NIINPÄ.
Niin kuuluu nykyään sanoa asian varmistamiseksi.

Ella uskoi lujasti kohtaloon ja uuteen elämään sitten kun aika jättää, saman suuntaisesti niin kuin uskoo toiveikkuutta jakaen toinen sinivalkoinen Suomi-ääni: Katri Helena.

 -6  13/813km/€

1-2-3-4-5-6-7-8-9-10-11-12-13-14-15-16-17-18-19-20-21-22-23-24-25-

26-27-28-29-30-31-32-33-34-35-36-37-38-39-40-41-42-43-44-45-46-

47-

48-

49-

50

Akseli Gallen-Kallela - kukkulan kuningas 7



Kalevalan päivänä, helmikuun viimeisenä, on suksilta vapaapäivä ja kaupungissa sijoitusilta ja ennen kaikkea Taiteilijakukkulalla Porissa syntyneen ja Tanskan reissulla Tukholmassa menehtyneen Akseli Gallen-Kallelan päivä (1865-1931). Hän oli ensimmäinen kukkulalle haudattu.
Suomen liputkin liehuvat kunniaksemme.
Akseli Gallen-Kallela, alk. Axel Gallén, siirrettiin Slöörin sukuhaudasta Taiteilijakukkulalle vuonna 1943, sen ensimmäiseksi 'jäseneksi', seuraava Selim Palmgren saatettiin hautaa vasta olympiavuonna 1952. Akselin haudassa lepäävät myös hänen vaimonsa Mary (o.s. Slöör) sekä tytär Kirsti.

Aika julman ja karun näköinen, nykyajan mulipäiden noiden voimamiesten näköinen kallo taiteilijalla. Vaan miten paikoin herkkä taide!

Gallen-Kallela on Sibelius, Gallen-Kallela on Kivi, Gallen-Kallela on Paavo Nurmi ja Mannerheim. Eivätköhän ne siinä Suomen peruskivet ole lueteltu hyvin tiheän seulan läpi sihdattuina.

Kalevala ja Gallen-Kallela ovat samaa puuta, kuuluvat yhteen kansakunnan mielessä.

Hän oli Mannerheimin miehiä, valtionjohtajan adjutantti 1919.
19.3.1931 Johanneksen kirkossa Akseli Gallen-Kallelan muistopuheensa kenraali Mannerheim lopetti sanoihin:

 "Aateveli, aseveli, taiteilija, taistelija, Suurmies Suomen, nuku rauhassa."

 

1-2-3-4-5-6-7-8-9-10-11-12-13-14-15-16-17-18-19-20-21-22-23-24-25-

26-27-28-29-30-31-32-33-34-35-36-37-38-39-40-41-42-43-44-45-46-

47-

48-

49-

50