Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste näytelmä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste näytelmä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. joulukuuta 2024

Joulukaalenterin viidestoista kansi

    kirjailija / paikkakunta?

repetitio 2011


kaubamajanäkymät ja kaikk'

- ...tässä rakennusmiesten katalookis on tämmöinenkin nimi: Raimo Oksanen. Sanooko nimi mita? Hotellinhan rakens savonlinnalainen liikemees Repo seitsekym...

Niin selvittää opas KGB:n huoneessa korkealla Räävelin yläpuolella, ja yhdessä kuuntelijassa uteliasuus herää, kun opas jatkaa: - ...lie iltojen ratoks löytäny Raimo viehkeää seuraa ja lopun arvannet mita kultturraamatsaavutuks...

Sepä tarina siinä, selvennys, miksi ei kokosuomalainen se kirjoittava huumorintajuton gootti ole.

Oli silti riipaisevaa katsottavaa se näytelmä, joka nimestään huolimatta ei kuulu saippuasarjaan; toista kertaa samaan istumaan ei ehdoin tahdoin kyllä haluja mennä.

KUKA? 

"Samassa kommunalkassa asui perhe, jonka tytär oli jäänyt mustan Volgan alle. Miliisi oli nostanut kätensä pystyyn ja tiuskaissut, etteivät he voi tehdä mitään. Että sellaista se on. Hallituksen autot, mitä niille voi. Päälle perhe oli saanut haukut ja sitten heidät oli lähetetty kotiin."  2008

Kirjavinkeissä
tänään:
Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu - Paikoillenne, valmiit, hep!

sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Itku pitkästä ilosta

Osaavat ne raavaat miehetkin itkeä!

"Hullutus ylimmillään näinä EM-jalkapallokisapäivinä. 
Vaan en minä silti jätä kisoja väliin, pelejä katsomatta, sillä taidettahan he jaloillaan tekevät, ja huutelen pukkipukkia!." hj eilen

Elämän ja kuoleman dramaattinen näytelmä siitä kehkeytyi: sotainto ja kiihkeys leikkautuivat kertalaakista poikki. Vastustajan pelaaja tuupertui kenenkään koskematta taistelukentälle. 

Draamaa roppakaupalla illallisessa EM-jalkapallo-ottelussa Suomen ja Tanskan välisessä leikkisodassa.

Mutta riittääkö Pauline Harmangen misandrialle todistukseksi toisenlaisesta maskuliinisuudesta? 

Katso ihmistä! 
Herkkyys on jokaisen ihmisen ominaisuus.
Josko oikeatkin sodat sittenkin olisivat vältettävissä?

Kirjavinkeissä  


sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Helevetisti huvitti

Mika Waltarin näytelmä Portti pimeään antaa mahikset moninaiseen tulkintaan; inom parentes sagt: oli siinä mukana kaksi miestäkin, joista toinen naisena. 👆 👴 👆


Alun alkaen ajattelin helvetin eteiseen joutuneiden näytelmähenkilöiden 'elelevän'  Mika Waltarin päässä, ja helvetinkin siis kirjailijan päänsisäisenä paikkana. Pääkopassansa kirjailija noita temppuilijoita kirjoittamalla kidutti, samalla itseään etenkin. Kymmenkunta hahmoa loi lyötäviksi paikkaan josta paluuta ei ollut; oli vain tie joko pimeyteen tai vastakkainen tie tyhjyyteen. Tai jos ei sitten kynällään armahtaisi.

Tyhjyyteen hoiperteli alkoholisti: mitä sitä suotta eteisessä itseään kiduttamaan, koska viinaa ei tarjolla joka tapauksessa! Sinne häipyivät lopulta niin utelias rouva, agitaattori kuin saarnaajakin. Monen metakan pimeyteen tai tyhjyyteen hypyn jälkeen jäljelle jäi ydinjoukko: kirjailija, vaimo, tuomari sekä helvetin vakinainen  kolmihenkinen henkilökunta, johon kuuluivat kylmänviileät portsari, emännöitsijä kera lautturin.

Näitä Waltari pieksää ja kylvettää kunnolla.

Että mukana pysyisi, olisi syytä kerrata se tarina Manalasta, minne Styks-virran yli lautturi-Kharon kolikkomaksulla kuljettaa sinne kuuluvat monipäisen Kerberos-koiran pitäessä sinne jonottavat kurissa.
Niin on helpompi asettautua tekstiin ja kontekstiin.

Olipa se taas pläjäys!
Kuten aina kun Janne Hyytiäisen ohjaama Rajarikko, Riverian näyttelijäntyön koulutusporukka vuoden opinnäytteensä ulos tuo. Pitkään pysyy mielessä - hyvä ettei elämän loppuun saakka, kunnes joko pimeys tai tyhjyys koittaa tai mikä ettei valokin - niin kuin on pysynyt tämäkin parin vuoden takainen Jäniksen vuosi kuin myös aiempi Väkivahvan Kolme sisarta.

Ei siihen menoon pitkästy, vaikka aiheena näinkin synkkä asia ja paikkana mitä karuin ja helvetillisin.
Jos oli henkilökuntaa jäykistetty niin eipä 'hotelli'vierailta virtaa puuttunut:
Vallan mainio oli kirjailija itse, ihan nimeltä mainitsen: Aino Vartiainen. Mikä elehtiminen ja mitkä ilmaisevat käden liikkeet! Ja mikä tuska.
Kaikkien nimet sietäisivät mainituiksi tulla, ei siellä limboillut yksikään.
Niin cooleina portsari ja ennen kaikkea emännöitsijäkaunotar ja niin luotettavantuntuisena  maalaisjuntturana lossarilautturi.

Saarnaajan äänestä ja tyylistä ja ristiriitaisesta empatiasympatiasta pidin paljon, joten nostettakoon nimikin esiin: Anni Porspakka. Toinen ääripää, empatiavajeinen sosialismin lipunheiluttaja, karrikoi taistolaisuuden agitaattorin ääritappiin.

Menkää ihmeessä valmismatkalle Helvettiin analysoimaan ja nauttimaan näytelmästä, sillä näytelmää tämä vain on, ei sitä tarvitse niin tosissaan ottaa kuten otsikkokin tuolla ylhäällä antaa ymmärtää.
Iina Hirvonen lentäjämiehenä, Antti Turunen kauniina rouvana.
Kuvat Rajarikon fb-sivulta varastetut.
Tästä jatkot ja päivämäärät.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

perjantai 5. joulukuuta 2014

Hammaslahden kautta Harmaalahteen


Hella Wuolijoen Justiina on saanut uuden nimen: Paluu Harmaalahteen.
Tervapään Juhanin nimellä kirjoitettuna  taas sitä ihtiään:
'Paluu Harmaalahteen - näytelmä kertoo Harmaalahden kartanon sisäköstä Justiinasta , joka on saanut talon herralle nuoruudessaan lehtolapsen. Nykyisin nuori herra on Laamanni Harmelius. Hänen palatessa taiteilijarouvansa kanssa perintötilalleen, menneet ajat piinaavat koko talon elämää. Uudelle rouvalle selviää pian, että kartanon taloudenhoitajatar ja vanhan Senaattorskan uskottu palvelijatar, on hänen miehensä nuoruuden rakkaus. Ja että heillä on yhteinen lapsi.'
Tuomiojan Erkin mummo asiansa aina on taitanut: puolenkymmentä kertaa Niskavuorellakin on asiat sovittu - vaikka maton alle pyyhkien.
Enon Louhitalolla näyttelevät, miten kaikki tapahtuu. Sinne jos tästä hirviäisi umpipimeyteen mennä.

Eiköhän Harmaalahden sukutilallakin niin lehtolapset kuin muutkin konfliktit kääntyne niskavuorilaisittain parhain päin, niin ei tarvitse pahoilla mielin sataa kilometriä suuntaansa ajella näillä liukkailla, pimeillä teillä.
Ja jos ei selviä niin ostetaan sitten Hammaslahden kioskilta lohdukkeeksi maan mainiot munkit; niinpä niin: Turtiaisen kioskilta tietenkin, ne Jarkin isäukko-Leon leipomat.