26.7. -77 (ti?)
Outoa: näin kesälomalla unohtuvat päivämäärät täysin; joka ilta joudun katsomaan edellisen päivän muistiinpanoista, monettako päivää mennään.
Nyt on taas rauhoittunut olo eilismenonhytkyyn verrattuna. Mikähän pistos lie kynälle tullut?
Urheilimme pari tuntia ja kävimme saunassa. Fyysinen rääkki rauhoittaa - vanha totuus.
Eilen oli Jaakon-päivä, ulkona iltainen lämpötila on sama kuin päivällä, samettinen ilma, lämmin.
Epätoivoisesti yritin eilen väännellä käännellä juttua, osaapa olla hankalaa ja kyvytöntä. Ylioppilastodistuksen jäi ainekirjoituksesta kymppi (10) ja ylioppilasaineesta tuli laudatur, mutta kun ei lähde niin ei, toivotonta kamppailua. Yskäistä.
Mietin sellaistakin asiaa mielikuvituksesta, tuosta samperista, että voiko todella tuntea, kokea kaiken todellisena, voinko tuntea todella mansikan maun suussani, jos oikein olen syövinäni. Luulen että voin. Mutta, voinko tuntea ajavani mersulla mossen rattia vääntäessäni, mosse mersuksi muuttua - simsalabim!
Ky-Kyllä niin käy.
Mielikuvitus saa aistit liikkeelle, jos jonkintapainen ote ja väline todellisuudessa on käytössä.
Ja mielikuvitus voi todentaa kaiken ilman välinettäkin, kun mielikuvitusta oikein koulii ja harjaannuttaa, silloin tunnen hajun, maun, kosketuksen, kuulen ja näen vaikkei mitään kosketuskohtaa ulkomaailmaan olisikaan.
Kehittihän japanilainen aliluutnantti Hiroo Onoda aistinsa näkemään ammutun kuulan lennon ja tunsi ihmisen, vaaran, liikkeen kilometrin päähän. Onodahan joutui II maailmansodan loppupuolella Filippiineille ja antautui vasta 1974 luullen koko ajan sodan jatkuvan.
Vaara terästi aistit.
Myös mielikuvitus voi tehdä saman, miksi ei voisi? Siksikö, ettei sitä järki tajua?!
Johan on yhtä perkelettä jos en tästä mieliaiheestani saa vielä pitempää tarinaa kokoon!
Eipä ole yksitoikkoisuudesta pelkoa, totta totisesti, omassa elämässä mielikuvituksen kanssa.
Intialainen lehmänmöllikkä katsoo minua ihmeissään, kuin konttia, P.T. Rajun Intian filosofian kannessa.
Hautukoonhan vielä.
*** myös
