Viihdekirjasarjojen pauloissa

Miettii Iäkäs Kirja-Arvostelija, IK-A, lukutouhujaan, viime aikojen kirjapinoja katsellessaan, miten selvästi kallistus on viihdekirjoihin päin.

- Että miksköhän? sottailee IK-A.

Ikä tehnee tuhojaan: enää ei tarvetta möyriä suossa, etsiä elämälle mieltä ja tarkoitusta. Löytyneet ovat. Perspektiiviä kertynyt, asiat koettu ja nähty kantilta jos toiseltakin. Myrskyissä mylvitty, jos tyynissäkin seilattu. Tähän on tultu.

 On aika olla.

Ja nuo 'akkoin' viihdekirjat vetävät nyt puoleensa: niissä on totuus, koko elämänkierto kiedottuna yksinkertaisuudessaan kansien väliin. Ihan niin kuin 3 minuutin iskelmässä.

Lyhyesti: Onnea, autuutta, eroa ja tuskaa - ja sitten taas autuuden onnea.

Tästä nykyisestä ikävinkkelistä katsottuna Iäkäs Kirja-Arvostelija ilmaisee kokemansa: 

- Ei elämä teorioimalla, kafkoja tutkimalla avaudu, sen selkeämmäksi tule. Päinvastoin. 

(Tilaa kuitenkin oitis, itseltään salaa, Juhana Torkin kirjan=)

linkki

Onnekseen pääsi aikoinaan noista viettelevistä teorialonkeroista irrottautumaan viime hetkellä perheen perustamisen myötä. 

- Elämällä, kokemalla ilon ja tuskan kosketukset luonnossa. Siinä se, koko rulijanssi!

Niinpä KK-A antaa mennä ja kulauttaa nikottelematta niellen iloiten kurkusta alas 

• Soraya Lanen Kadonneet tyttäret -sarjan 
• Minna Mikkasen Sydänmaalaiset -sarjan 
• Eevi Iisakkilan Majatalo omenapuiden katveessa -rompsun. 
• Uusimpana aluillaan Mari Rengon Ikosen sukusarjan  Helmisormus kirjekuoressa -tarina Titanicista ja täältä Nurmeksesta ja ja ...

Nyt on vara kevennellä! 💋💛

Nyt on aika ottaa iisimmin. Sivusta seuraten; turhaanpa hoppuilevat ja hätäilevät nuo ihmiset niin kirjoissa kuin aitoelämässä, kun lopulta kumminkin kaikki järjestyy - jos ei loppuun saakka nirson ehdoton ole. 

Puolustelleeko vain olotilansa seesteisyyttä, vähänkö epäröittää, sillä ei tarvitse Iäkkään Kirja-Arvostelijan kuin lukea jokunen sivu käsiin luiskahtanutta Maria Stepanovan Kadoksiin -tekstiä, niin alkaa miehen päähän hiipiä ajatus henkselöidä koko esittämänsä viisaus.

 Vaan Minäpä en anna IK-A:n henkselöidä, vetää rastia ylläolevan sanoman päälle! 😂

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

eilen

Kari Koskela: Kolmen kortin heitto - Korttihuijarit 1910- ja 1920-luvun Suomessa

(hiihto: 700 km!)

ISO äiti

Isoisoäiti ja isoäiti ovat meille itäsuomalaisille melko käyttämättömiä käsitteitä käsitellä - mummohan meillä tok on ja mummonäiti.

Niinpä toi tiettyjä pulmia paneutua tällä kertaa Soraya Lanen Kadonneet tyttäret -sarjan kirjaan Italialainen tytär, jossa nykylontoolainen Lily etsii juuriaan saatuaan haltuunsa orpokodin lattian alta löytyneen rasian vuodelta 1947. Rasian päällä luki Lilyn isoäidin nimi. Rasian sisässä taas oli pari Italiaan viittaavaa lappusta isoisoäidiltä.

Ettäs tahtoivat mennä pahemman kerran sekaisin nuo isot äidit, mummoja jos olisivat olleet, olisi tehtävä lukijana kummasti helpottunut, kai.

Piirtelin jopa haparoivaa karttaa kuin paraskin Rovanperän kartturi, jotta olisin sukujuonessa pysynyt:

🠉

Piti pidätellä sivulle 184 saakka ennen kuin olin varma Lilyn suvun sukupuusta ja sukulaissuhteista. Matthew nimittäin itkunsa lomassa, nostettuaan kehystetyn valokuvan pöydälle, ilmoitti kauniin naisen kuvaa osoitellen:

 

"Lily, luulen, että isoäitisi oli äitini vanhin lapsi. Hän syntyi aviottomana vuonna 1947."

"Onko tämä hänen äitinsä? Isoäitini äiti?"

"On. Uskon niin."

Nyt isoenokin oli löytynyt siinä samalla, tämä vierellä puhuva mies: Matthew.

Viihdekirjaksi aika työläs tapaus siis, mutta niin huumaava viineineen ja hurmaava rakkausromansseineen. 

Hyväksi havaitsin taas, kai. ⭐⭐⭐✰✰

Otava 2023

ps

myöhäisellä sytytyksellä ma 20.1.

Kirjoihin sisään pääseminen on monesti työlästä; tässä helpotukseksesi tämän kirjan alkuidis:

Lilyn selvitettävänä

Kuka oli isoäidin äiti, ja miksi isoäiti olisi aikoinaan adoptoitu heti synnytyksen jälkeen?

Johtolankana rasia, jonka Lily sai (Hopen aviottomien naisten kodista). Rasian sisässä on kaksi paperilappusta: palanen La Scalan ohjelmalehtistä sekä jokin kumma resepti italiaksi.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Hyväksi havaitsin, kai

 Pohjustukseksi luettava  tämä

Kuubasta siirrymme Skópelokselle Kreikkaan Mamma Mian! -maisemiin. No mikä ettei täältä rännästä ja myräkästä valoon ja aurinkoon. Uusiseelantilaisen Soraya Lanen opastuksella. 

Hiljattain ilmestynyt Kreikkalainen tytär on seitsenosaisen Kadonneet tyttäret -sarjan kolmas itsenäinen osa.

Otava 2024

Nyt isoäiti on löydettävissä saarelta kahden muusikkorakkaustarinan takaa: isoäiti Alexandran viulistirakas ja hänen etsijänsä tyttärentytär Ellan sellistirakas.

- Huh hellettä! vinoilee vanha herra lukijaminussa. Ja väkisin on hyppyyttämässä imelimmät kohdat yli.

Mutta lyön jarrut; luenpahan uhallani nekin, ikään kuin kaikuna ja menneisyyden verestelynä. 😉

Nuori tytönhuiskale Alexandra on joutunut pakenemaan Ateenasta Lontooseen 1967 Kreikan kuningasvallan murennettua (Konstantin II muistan, vaikka Soraya puhuu Theodore-kuninkaasta), isä näet on toiminut kuninkaan neuvonantajana. Alexandra varttuu ja rakastuu aikanaan tulisesti. Lapsi semmoisesta syntyy, tyttövauva - ja tämän kirjan juoni. Alexandran on isän käskystä palattava Kreikkaan ja jätettävä vastasyntynyt tyttövauva hoitokotiin adoptoitavaksi. Julmaa.

Aika kuluu, Alexandrasta tietämättään on tullut isoäiti, jota tyttärentytär Ella alkaa etsiä vähin tiedoin kuin sitä heinäsuovan neulaa.

Aineksista saisi kokoon hyvinkin juurevan kirjan, siis 'oikeaa' kirjallisuutta, mutta näemmä saa myös viihdyttävän viihdekirjan, jonka lopputapahtumat onnellistuttavat lukijankin mielen koskettavuudellaan - ylisentimentaalisuudesta huolimatta. 

Soraya Lane tarjoaa tavallaan virkistävän lämpöisen lukuloman kaikille meille 'kunnon' kirjallisuuteen lokeroituneille. Nauttikaamme!

Lisää täällä - vastaus otsikkoon?

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Hyväksi havaitsin

 vaikka kuinka jääränä yritin olla

"If you love women's fiction or romance,

then why not read one of Soraya's books today!" sorayalane

ja vaikka tuon luinkin, kun olin kirjan jo lukenut, en mieltäni muuttanut ja vaikka ennen vanhaan olisi kuitattu koko höskä ykskantaan: akkain kirja.

 Vaan nyt kun on nyt, 

sallitaan monenlaisuus yhtä arvokkaana, myös lukijan on hiipsittävä mukana.

Soraya Lane/Otava 2024

Niin, kirja on sokerisukutarina, kuubalaisen upporikkaan Diaz-perheen vaiheista ennen Castron omaisuuden kastroimista ja sen jälkeen. 1900-luvun puolivälissä, Batistan aikoina, lempeä isä-Diaz suuttui perusteellisesti lemmikkityttäreensä Esmeraldaan tämän rakastuttua tulisesti väärään mieheen, vieläpä ei-kuubalaiseen. Raskaana oleva Esmeralda katosi jäljettömiin. Nyt 2020-luvun vaiheilla Claudia alkaa etsiä isoäitinsä äitiä, miksi tämä synnytti vauvansa naimattomien äitien asuntolassa Lontoossa. Jäljet johtavat Havannaan.

Lennellään edestakaisin kahdella aikakaudella.

Tuo riittäköön juonesta.

Näin juonettomien romaanien ystävänä minulle tuossa on jo liikaakin juonta. Ja romantiikkaa ja romanssia, sitähän romaanissa on yllin kyllin, paltisesti. Eipä sitten ihme jos tragediat ovat sitäkin koskettavampia, myös lukijan sydäntä särkeviä.

Tosissani minä tästä fiktiosta tässä lukijana kirjoitan, vaikka joku voi luulla, että taas se vetelee omiaan. 

Rikkaista ihmisistä romaani kertoo, siitä miten rahallakaan ei onnea osteta jos se ei ole tullakseen ja siitä miten kaikki voi olla yllättävästi toisin. Claudiako tässä sen oman onnensa löytääkin, ikään kuin sivutuotteena sieltä lämmön hellimästä Kuubasta!

Niin ainakin hän vastamailaa Mateolle samoin sanoin takaisin:

" Creo que te amo. "

Onhan tuo kieltämättä naiivia, mutta: kai onnentunne tullakseen ja ollakseen, pysyäkseen vaatii naiiviutta.

Joten

"Malja mysteerin selvittämiselle." 🍹

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂  +2°C hiihdot   15 km / 561 km / € = 93 h

Havanna - Lontoo

 aikanaan koetut

Ovat nyt tässä

STT info

uudelleen koettavissa.

"Kuubalainen tytär on unohtumaton ja koskettava historiallinen tarina perhesalaisuuksista, menetetyistä rakkauksista ja uusista aluista."

a Sill viissii! 

Ja just joo. 

Vanha Jäärä (VJ) pistää ikirakkaan Volter Kilpensä - Suljetuilla porteilla taas yhden kerran - hetkeksi sivuun ja tarttuu tarjottuun tilaisuuteen kuvatulla meiningillä, jotta: just joo. Asettuu tyhjänpäiselle viihteelle alttiiksi toosta noin vaan!

Miksi tarttuu? 

Hemaisevan kirjoittajan? Pois moinen VJ:stä!

 

Ei vaan siksi kun pääsee verestämään muistojaan noista kaupungeista: oman tyttären tapaamisesta Lontoossa ja ennen kaikkea honeymoonin vietosta Havannassa. Vieläkö ne samat jenkkiautojen komistetut jäänteet kaduilla kulkevat; joko upeat rapautuneet rakennusfasaadit ovat kujille kaatuneet; yhäkö Malecón viettelee viettelijöitä, kietoo syliinsä rakastavaiset rantakadun lempeän lämpimään hämärään? 

Siksikin.

Kuten ennakkoluuloista voi päätellä VJ:n vastarinta tarttua viihdepakettiin on käsinkosketeltava. 

Mutta talttuva, sillä kohta kuuluu kuiskaus kuin vaimolle:

" - Olet Havannassa ja kävelet Malecónia pitkin miehen kanssa, 

joka viihtyy erittäin hyvin seurassasi."

Voipipa tosiaan ollakin, jotta murtuu jäärän jääräpäisyys: sadan sivun jälkeen ainakin vähän sulaa jo, vauhti kiihtyy ...

"He istuivat siinä pitkään tuijotellen veden pinnasta heijastuvaa kuunvaloa ja 

kuunnellen laineiden seesteistä liplatusta. Jos maailmassa olisi jokin 

romanttisempi paikka ..."

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Aino Leppänen: Luk(i)ossa

🏂  +1°C hiihdot   km / 527 km / € = 88 h