Isoisoäiti ja isoäiti ovat meille itäsuomalaisille melko käyttämättömiä käsitteitä käsitellä - mummohan meillä tok on ja mummonäiti.
Niinpä toi tiettyjä pulmia paneutua tällä kertaa Soraya Lanen Kadonneet tyttäret -sarjan kirjaan Italialainen tytär, jossa nykylontoolainen Lily etsii juuriaan saatuaan haltuunsa orpokodin lattian alta löytyneen rasian vuodelta 1947. Rasian päällä luki Lilyn isoäidin nimi. Rasian sisässä taas oli pari Italiaan viittaavaa lappusta isoisoäidiltä.
Ettäs tahtoivat mennä pahemman kerran sekaisin nuo isot äidit, mummoja jos olisivat olleet, olisi tehtävä lukijana kummasti helpottunut, kai.
Piirtelin jopa karttaa kuin paraskin Rovanperän kartturi, jotta olisin sukujuonessa pysynyt:
Piti pidätellä sivulle 184 saakka ennen kuin olin varma Lilyn suvun sukupuusta ja sukulaissuhteista. Matthew nimittäin itkunsa lomassa, nostettuaan kehystetyn valokuvan pöydälle, ilmoitti kauniin naisen kuvaa osoitellen:
"Lily, luulen, että isoäitisi oli äitini vanhin lapsi. Hän syntyi aviottomana vuonna 1947.""Onko tämä hänen äitinsä? Isoäitini äiti?""On. Uskon niin."
Nyt isoenokin oli löytynyt siinä samalla, tämä vierellä puhuva mies: Matthew.
Viihdekirjaksi aika työläs tapaus siis, mutta niin huumaava viineineen ja hurmaava rakkausromansseineen.
Hyväksi havaitsin taas, kai. ⭐⭐⭐✰✰
 |
| Otava 2023 |
omat KIRJA-ARVOSTELUT
Kirjavinkeissä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti