tai toisessa. Tuon tuostaan tunkeutumassa hummeettiin.
Vaikka olenhan sen osilta osaltani ratkaissut. Mutta silti.
Piti taas kyliä kierrellä todistelemassa - itelleen. Nyt ystävien kautta. Pisti empimään oma vakaumus.
Ensin kirjastoon ja valokuvanäyttelyyn.
Veju oli lyönyt seinälle komeita kuvia luonnosta. Ja olin jo sanomassa jotta hakkaavat sanan kirkkaasti. Ei valehtelun hiventäkään jää jäljelle kun kuvia katselee ja kumartelee, toisin kuin sanan.
Mustavalkokuva sen olla pitää, valokuvan, jos kerta. Jättää liikkumatilaa ja askaroimista tuolle yllä mainitulle hummeetille. Kuten tämä jääsilhuetti:
 |
| Veijo Lievosen Otoksia Rääkkylän luonnosta-näyttely kirjastossa 9.8. |
Mustavalkokuvana sen näin, vaikka oma kamera toistaa sen väärin värinä kaikkine kirkkaine salamajuovineen.
Siitäpä sitten jalkapatikassa kirkonkylän alle.
Noiden sykäyttävien luontokappaleiden kautta Paksuniemeen.
Ja Mestari-Matin tauluille:
 |
| Matti Hirvosen taidenäyttely |
On serkulla kättä!
Valamo tuolla perillä siintää; kauinta haki katse, kauimmin zoomaili.
