Posti on juuri kantanut Postisen; sen läpykän jonka välissä pitäsi olla mainoksia, vaan jonka välissä ei ole mainoksia, koska kuka se mainostaisi syrjäkylillä saati Paratiisissa. Niinpä Postisen välissä on vain punainen tyhjä kirjekuori.
Sekös Onnia sätkäytti: Joko? Joko? Joko nyt pitää ne kirjoittaa ja panna postiin jotta halvemmalla pääsisi ja ennen kaikkea jotta perille menisivät.
Ei muuta kuin joulukortin-kortin hankintaan ...
Reilut parikymmentä, sehän se on se Onnin joulukorttivaihtopörssi. Voitolle olisi jäätävä: vähintään yksi vähemmän lähetettävä kuin mitä on saapa. Siinä vuotuinen periaate.
Viisi vitipuhdasta on viime vuodelta tähteenä kupissa. Ne ja 15 uutta. Ja jos tiukoille menee niin muokkaapahan noista neutraaleista tulppaani-, ruusu-, hankikuvakorteista jouluisemman. Aikaa kun on.
Eikä kelpaa Onnille kuin priima, mieluummin lapseen liittyvä - joulu kun on.
Parahiksi päivällä postin mukana putosi lehti: Kuulumisia.
SOS-lapsikylä.
Pettää tänä vuonna, vaikka isolla ilmoittaa SOS-LAPSIKYLÄN JOULUKORTIT MYYNNISSÄ. Ei voi tilata netistä, sillä
SOS-lapsikylän iloiset ja värikkäät joulukortit ovat nyt myynnissä myymälöissä, joissa Karton kortit kuuluvat valikoimaan. Kortit ovat Riikka Juvosen ja Nadja Sarellin käsialaa. Ostamalla joulukortin tuet SOS-lapsikylän toimintaa.
- No jääköön vielä koko tonttutouhu, murahtaa Onni ja keskittyy lehteen. Ei pääse pitkälle kun juuttuu lehden Uutisista tietoon: Suomen ensimmäinen lapsikylä sulki ovensa
Tapiolan lapsikylän toiminta alkoi maaliskuussa 1966, kun lapsikylä-äiti Helli Nykänen vastaanotti yhdeksän sisarusta, jotka olivat menettäneet vanhempansa.
Tuo palanen se pysäyttää Onni Eläkeläisen, mutta jättää miehen mielelle liikettä pitemmäksi aikaa.
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
