Eino Leinon ensimmäinen runo

Lyhyt matkakertomuskertaus varmisteeksi öyliseen [eiliseen].

Talvivaaran ohi ajaa kurautimme vasemmalle vilkuilematta ja 'hyi helvetti mikä sotku!' mielessämme, Kajaanin-matkalla siis oltiin. Vähän kiirettäkin piti. Piti päästä Eino Leinoa moikkaamaan. Aikaa ei ollut tuhlattavaksi, sovittu aika mikä sovittu.
Ennätettiinpä kuitenkin: Paltaniemeen Paltamoon, jonne olivat rakentaneet entisten mittojen mukaan Eino Leinon kotitalon kun alkuperäinen Hövelön paikka oli joutunut vieraisiin käsiin. Eikä sinne siis menemistä; joku paikallinen laakkonen varmaan? ...

Talvi ympäröi pitkää taloa, jonka lumirapuilla seisoi Eino Leinosta kaiken tietävä mies.

- Tuli talvi uudelleen, viime yönä, sanoi ja paiskasi kättä.

Puolisen tuntia ennätti mies mitä mielenkiintoisimmin kertoa Eino-pojasta. Oli päästy siis vain alkuun, kun opas jo uusiin taidepaikkoihin oli viemässä. Matkan piti joutua.
Sen verran ehti mies vielä mainita että ensimmäisen runon Eino kirjoitti 9-vuotiaana rakastuttuaan tulisesti 13-vuotiaaseen apteekkarin tyttäreen Linneaan, joka taas ei Einosta pahemmin piitannut:

Ainiaan lempeni
olet omaava,
moni sua lempivi,
Linnea ihana!

Siitäpä se sitten riesan lykkäsi Einolle ja toisten kiusan, niin että Ämmänkoskeen aikoi tuleva runoilija hukuttautua. Runovihkonsa repi aaltoihin tuhannen palasiksi, kuten liikenneministeri Merja Kyllönen aikoi taannoin jonkin tärkeän paperin repiä, mutta perätyi sitten ja kirjoitti Mä hellyin runoon: ' --- Mut silloin mieleen muistuvi vanhemmat, veljet, siskoset, he minua aina surisi ja silmät täyttäis kyyneleet. ---'

Niitä kertoili Esko Piippo siinä lähdön hötkässä, vaan jäi sentään matkaan hänen kirjansa Tarinoita Eino Leinosta, sieltä löytyy nuo ja paljon muuta.

Sitten meitä vietiin taas.

Kuvia kumartelemassa

Paltaniemen kuvakirkko kylmimmillään eilen.

Oli satanut yöllä talven takaisin Kajaaniin. Niin ainakin oli sanonut Eino Leino -talon ovella harmaahiuksinen mies, joka tiesi Eino Leinosta kaiken mitä kysyttiin ja paljon päälle, niin miksei olisi säästäkin totta tiennyt. Esko Piippo siis.

Vaan niin oli vaan kankean pään toteltava niskan tahtoa ja taivuttava kattoa kohti silmin soikein vuotavin katsomaan kuvia pakkaskirkossa, ulkoilmaa kylmemmässä. Sinne ja seinille oli maalattu sinertävän pohjan päälle kuvia lämpimän maan tapahtumista

2000 vuotta sitten.

Voi Jeesus! anteeksi että kylmi ja paleli 300-vuotisessa puukirkossa,
jonka käytävälle oli porukalla kengissä kannettu kuin kylmän kruunuksi lunta!
Syntikin lie puistattanut - kuka ties.

Onneksi
pian olimme siirtyvä Paratiisin, missä lämpöä riittää ja missä leyhyvät ainaiset leppeät tuulet.

Puolalaisten ITE-taiteilijoiden Paratiisin hedelmiä -näyttely on päässyt pohjoista väkeä lämmittämään.

Siellä riemua iloa riittää, toki synkkääkin synkempää kun puolensataa puolalaistaiteilijaa panee palaset paikalleen. Siinä riemussa kalpenisi varmaan tuo oppaan mainitsema vaatimaton kyläseppäkin, joka kainuulaisella vaatimattomuudella aikanaan pajansa oven päälle kylttiin oli kirjoittanut tyyliin

'Taotaan Viikatteita ja korjataan Lentokoneita'.  

jäljellä   H: 423 km, KK: 176s