En osaa katsoa kuvia

enkä kuunnella mussiikkia

Siksikö kun en osaa itse niitä tuottaa?

Eli varmaan katselen väärin kuvia ja kuuntelen väärin musiikkia. En löydä niiden sisintä, kun en hallitse tekniikkaa miten ne on tehty. Nippeleistä (nyansseista) ei harmainta tietoa ei ajatusta.

Joudun taulun eteen - en tiedä, miten sitä pitäisi katsoa enkä mitä siitä pitäisi nähdä ja tuntea. Istun oopperassa - sama juttu.
Tulee enemmän paha kuin hyvä olo. Tai oikeastaan ei paha vaan ontto. Tai oikeastaan kummallinen.

Toista se on kun tartun kirjaan!

Silti sitä vaan änkeää kuvan ja musiikin luo - täytyyhän niissä jotakin olla kuvissakin kun ihmiset varta vasten menevät gallerioihin, museoihin ja muihin taidelaitoksiin, tosin ei niin suurin joukoin kuin rahvaampiin kirjastoihin, joissa voi lainata nykyisin vaikka frisbeekiekkoja. Moottorisahoja ei taida vielä voida.

Vaan sitkeästi tässä harjoitellaan ymmärtämään muutakin taidetta kuin kirjallisuutta, tosin kirjallisuuden kautta sekin nyt tapahtui: Tuli Kaltion juhlanumero 2/2020. Kaltio saavuttanut 75 vuoden iän. Perustettu sodan päätymisvuonna 1945. Surkuttelee sitä kun nyt juhlavuonna on taas ikään kuin sotatila päällä eli koronan kauhu. Huoli levikistä kaiken lisäksi. SOS.

Mutta tällaisina aikoina jos millaisina taide on lääkettä haavoihin, tarpeen.

Niinpä minäkin sitkeästi kääntelen sivuja, kunnes pysähdyn pitemmäksi aikaa kuvataiteen kahteen nimeen:

Vilho Lampi riipaisee 

Riipaisee se, ihan niin kuin otsikko kuuluu. Pysäyttää se. Ja mikä on katsellessa Lampea arkkitehtuurin historian ja korjausrakentamisen professori Anna-Maija Ylimaulan opastuksella - tietää mihin kiinnittää huomionsa.
On SARVin jäsen, kollega tavallaan, öhm!.

Helsingin taidemuseo: Vilho Lampi 14.4.-18.10.2020.

Kultakypärä

Toisen taiteilijan, Sanna Ritvasen kuvasarja.
Tässä on rennompi meno päällä tällä mustarindalaiselle. Näitä kuvia tohdin tulkita professoreitta, öhm!.

Sanna Ritvasen näyttely Kultakypärä  Kajaanin Ponnahus-galleriassa 12.-30.11.2019

KIRJA-ARVOSTELUT

Pääsiäistiputervehdys

- No Vot!

Tiputtelipa kerrankin posti mukavaa päiväpostia, kun oli jättänyt laatikkoon avonaisen kirjeen, jonka sisältä pilkisteli Seitenviis: Bittiparatiisin pitäjän, sen tuhannen kilometrin elämänhiihtäjän, toimittaja emeritus Erkki Jormanaisen runokirja vuosilta 1960 - 2020.

Kultahäitten, ja varmaan myös ylletyn iän, kunniaksi julki laitettu.

Oli hyvä tuuri, ettei ollut kuoriutunut matkalla kokonaan ja jäänyt mieron tielle: 

 - Nyt on pääsiäispyhiksi mieluisaa tutkailtavaa! 📖  - On se ainakin tyhjää kirjekuorta parempi. 😏

Eikä ole ej ensimmäistä kertaa asialla: Pohjoiskarjalaisia nykykirjailijoita, ks.

Ja näitä on vielä saatavilla:

ADLIBRIS

Yhden runon, sen lämpimän ytimen, jo näin ennen pääsiäistä kaavin teille maistiaisiksi:

vuosia vuosia
miun mualimassa
aurinko on noussut
lännestä 

viime aikoina
se on palannut
lapsuuden aamuun
itäisille maille
---
palannut
kaikkeen siihen
mikä parasta on

UUDEMPI

8 km/1060 km/€  = 160 h

+11,7 °C

KIRJA-ARVOSTELUT

Kaikkea se uskonto teetättää

Oli jo ihmettäkummaa kun Timo K. Mukka pisti oman seuraväkensä hillumaan Syntisessään. Korpelaisia lienevät olleet. Eivät kyllä uskonlahkona pärjää sinne päinkään, kun katselee inkeriläisten hurmoshenkisten hyppääjien ja hlystien meininkiä:
kumpikin liike "etsi synnin kollektiivista kuolettamista orgiahenkisen rituaalin kautta. Toisaalta he yhdistivät askeesin hurmokselliseen eläytymiseensä. Jopa insestiä tapahtui, sillä ryhmäseksin hurmoksessa pimeässä huoneessa ei juurikaan katseltu, kehän yhdyttiin."

Skoptsit taas menettelivät päinvastoin himonsyntiä kuolettaessaan:
"Naiset lakkauttivat rintansa pois, miehet kiveksensä tai jopa peniksensä. --- Leikkaajien mukaan Jumala loi ihmisen ilman sukupuolielimiä, jotka ihminen sai vasta syntiinlankeemisen yhteydessä."

Vuoden 2020 ensimmäistä Kaltioa tässä pureskelen kuin paraskin poro naavaa. Ne tuolla pohjoisessa osaavat suorasanaista kulttuurilehteä painaa, ovat osanneet jo kauan: tänä vuonna lehti täyttää 75 vuotta. Eikä maksa paljon: työttömille ja opiskelijoille varsinkaan, kun saavat lehden vuosikerran puoleen hintaan, alta kolmenkympin.

Syntymästä ja kuolemasta on numeron puhe heti kannesta alkaen:
Uusi jumala on torniolaisen Jouko Alapartasen maalauksen nimi.

Tuttu pappi löytyy syvemmältä lehdestä: Arvo Survo on Virossa asuvan Ville Hytösen käsittelyssä, ja heidän kauttaan noita Eestin Inkerin uskontoasioita käännellään.

Sointuvaniminen Arvo Survohan oli yhteen aikaan jatkuvasti esillä Suomessa Koiviston ilmoitettua inkeriläiset tervetulleiksi ikiaikaiseen kotimaahansa Suomeen. Survo (s. 1954) on eläkkeellä ja asuu Lappeenrannassa, mutta touhuaa kovasti ja koko sydämellään kansanperinteen tallentamiseksi. Parhaillaan työn alla on inkerois-varjalainen pienoiseepos Pääskölintu päivälintu. 

Kuuluisin inkeriläinen, inkeroinen, kautta aikojen on runonlaulaja Larin Paraske, patsaanakin Helsingissä. Myös utopiasosialisti Amerikkaan siirtokunnan perustanut Martti Kurikka, sekä runoilija Aale Tynni ovat tunnetuimmasta päästä.

Survo on Jumalan trubaduuri, jonka laulut ovat melankolisia viisuja: ne 'iskevät vahvasti suomalaisessa kulttuurissa eläneeseen vähän slaavilaisilla mausteilla maustettuina', kuten Hytönen kirjoittaa.
Hytösen tiedot itse Arvosta pohjautuvat pitkälti Heikki Tervosen teokseen Arvo Survon matkassa.
Siinäpä taas kirja lukulistalle.
Vastahan viikolla merkitsin Erakot-kirjan juohauttamana lukulistalle Torgebyn Juoksijan sydämen.

Mitähän sitä tekis jos ei lukis? ↓

        →?→?→?→   🏂 hiihdot 10/ 690 km/€  = 108 h 

ps
Kaltio 1/2020 sisältö. Ja onnea Kaltiolle!

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös