Pääkirjaksi, siis.
Puolenkymmentähän luennassa koko ajan. Tietoa ja romaania rinnan.
Kalle Päätalon Hyvästi, Iijoki nostettu eilen takaisin hyllyyn kallejen uljaaseen riviin; pahus kun enää Pölhökanto Iijoen törmässä jäljellä: taas edessä kohta toiset jäähyväiset.
Pitkittää, pitkittää pitää jotta hyvä jatkuisi. Ja onhan tuota jatkunutkin: toinen kierros piti lukemani melkein paavona puolessa vuodessa tammikuusta juhannukseen 2016 mennessä.
Ihan vakavalla naamalla ajattelin että puolvuotta ja selevä pyy!
Mitä vielä!
Menossa vuosi 2017 pitkällä. Josko sitten Pölhöä pitkittäisi - eikä tee heikkoakaan - tämän vuoden jouluun, niin kaksi vuotta täyttyisi nautintoa.
Ei henno millään kiirehtiä hyvän alta pois.
Outo että koukuttaa vielä toisenkin kerran sama. No niinhän se kahvikin, ja suklaakin ...
Muuten:
26-osaiseksi väittävät tätä Iijoki-sarjaa, minä väitän 27, sillä onhan ennen pitkän sarjan aloitusta Päätalo kirjoittanut sota-ajan kuvauksen Siiranmäen vankileiriltä romaanin Nälkämäki, jossa Matti Lieko toimii talousaliupseerina.
Sitä aikaa hän ei enää halua toistaa, uudelleen muokata Iijoki-sarjaan, vaan hyppää vankileiriosuuden yli sota-ajanjaksossa ja kehottaa Tuulessa ja tuiskussa romaanissaan lukemaan Nälkämäki-kirjan, tunnustaen näin että Matti Lieko on Kalle Päätalo.
Vaan onpa tuossa pöydän reunalla vartonut jo pitkään Helen Rappaportin arkistolähteisiin perustuva teos Pietari 1917, kuvaus vallankumouksesta etuoikeutettujen silmin.
Sitä Pölhön kyytipojaksi!
*** myös
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti