Kaksi kirjaa oli Kalle Päätalolle kultakimpaleita: Jack Londonin omaelämäkerrallinen Martin Eden sekä Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi? -opaskirjanen, jonka Kalle osasi pääpiirteittäin sanasta sanaan.
London näytti että vähällä koulutuksella, sillä kuuluisalla kansakoulupohjalla, jos vain sitkeyttä riittää, voi päästä pitkälle, aina kirjailijaksi asti. Waltari taas neuvoi kädestä pitäen, miten sitten tarjota tuotteitaan.
Waltarin kirjan Kalle oli tilannut rippikouluikäisenä ja innosta vapisten aukaisi tilaamansa aarteen piilossa katseilta Taivalkosken Osuuskaupan huussissa; eihän noin epämiehekästä asiaa voinut toimittaa matkapirttiläisten silmien alla.
Nyt Iijoen 18. osassa, Reissutyössä, Kalle käyttää hyväkseen Waltarin kirjan käytännön ohjeita, kuinka tarjota itseään sanomalehden toimituksessa, toisessa yhteydessä, eli hakiessaan ensimmäistä rakennusmestarin paikkaa. Puolenkymmentä kirjallista hakemusta on mennyt harakoille, vaan nyt taitaa tärpätä, kun Rakennusliike Rantanen & Lehtimaa Oy:n toinen omistaja soittelee ja Kalle pääsee puheille itsensä urakoitsijan kanssa.
Kuinka menetellä nokikkain? Kravatti kaulaan ja polkupyörällä Lehtimaan kotiin. Mutta entä sitten?
- "Älä esiinny liian varmasti, itseesiluottavasti, älä myöskään liian nöyrästi ja matelevasti" oli Waltari lehden toimitukseen menijää ohjeistanut."
Toki uskaltaa hävetä myös huonoa todistustaan:
"Teknillisen koulun totistukseni on niin huono, että hävettää."
Lehtimaa kuittaa:
"Pääasia että läpäisee koulun. Työmestarin pätevyyden mies luo käytännössä."
Ei tärppää heti, mutta muutaman ajan kuluttua lauantaina soi puhelin vuokra-asunnon alakerrassa ja Alli huutelee puhelimeen: - Rakennusmestari Päätaloa pyydetään puhelimeen.
Puhelimessa on nyt Rantanen, yhtiön toinen omistaja: Kyseessä on toinen mesta, samalla urakoitsijalla. Pitäisi aloittaa ensi viikolla myymälärakennustyöt Tampereen lähipitäjässä.
- Sopiiko Päätalolle tulla huomenna käymään - vaikka on pyhäpäivä - täällä asunnossani Tammelantorin laitamilla?
Sopii, varmasti soppii!
lähdekirjallisuutta
Kyllä nämä toimittajien kiireet tiijjetään.
VastaaPoistaEJ
Poistaniin, sinnehän ne Jokelaan ja Karhuun, ennenvanhaan.
Tais Mikakin olla niitä miehiä kausittain?
Noissa paikoissa tavattiin tärkeitä uutislähteitä, ennenvanhaan.
PoistaWaltarin ajoista on moni asia muuttunut. Silloin sanomalehen toimituksessa pistäytyminen saattoi edistää kirjailijan uraa, nykyään päinvastoin. Mulle toimituspäällikkö sanoi, että kalossit ja runot on parasta jättää toimituksen eteiseen.
EJ
PoistaAatrapa, kirjallisuusliite, oli aikoinaan mukava lisäke Lehen kylykiäisenä, kulttuuriteko - nyt korkeintaan jotai autoliitteitä ja sen semmosia tavaraesitteitä liittelevät.
Kolomekertoo: PahPahPah!
Onhan siellä kulttuurisivuloilla vielä kuvia Luakkosiin muotokuvista.
PoistaEJ
Poistasepä on jo korkeakulttuuria!
Arvoisa pukeutumisneuvoja hikkaj ynnä ekspressalan asiantuntija EJ
VastaaPoistaKravatti kaulassa ja pikkutakki päällä oli neuvona, kun res.vänr. meikä-Vox siviilijannuna meni ilmoittautumaan Helsingin yliopistoon.
Joka iikka ja iikatar joutui kättelemään Kunnianarvoisaa Yliopiston Herra Rehtoria, Erkki Kivistä.
Mutta tarkkana oli Kivinen. Ellei ollut jannuilla pikkutakkia ja kravattia, ei Rehtorin kättä annettu, vaan jonossa seuraavan äärelle kääntyi Rehtori.
Sevverran oli tasapuolinen ja sukupuolineutraali tämä Soranen, jotta naikkosylioppilaat käteltiin, olipa asu mikä tahansa. Villatakki antoi täydet kättelyoikeudet naaraille !
Ja kiirettä piti. Jono eteni nopsempaan kuin pressan kättelyjonoissa.
Joissa toki sielläkin sevverran jöötä pidetään, jottei kunnon shiia naista kättele.
Tarjan kohalla sen toki ymmärtää ...
Se Kivikasvonen se ei tainnut olla shiia ?
Suotutkimukseen oli Kivistöinen nimestään huolimatta keskittynyt, vaikka Turpeinen ois paremmin sopinut.
Alussa oli suo, kuokka ja kravattikaulainen Erkki Kivinen !
Voksi, sir
Poistatais olla tuolloin naisia alaa opiskelemassa pieni prosentti? Piti pitää ne vähät herrankukkarossa Kivisenkin, muuten ois alalle jääny pelekkä 'poikalyska'.
Noista peentärkeistä ihmisistä tulee aina ajateltua jotta minkähänlaisia ne ovat olleet puoskina: joko sillon ovat erottuneet joukosta; olleet niitä koulukiusattuja jne. jne.