Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Valloitetaanpas välillä Kuola [=kuolataan?]

Ville Muilu. (1915-1977)
Nurmossa syntynyt körttipappi.
Rajaseutupappi Lentiirassa. Kirkkoherra Rääkkylässä. Sotilaspastori Niinisalossa. ...

Saarnamies,
joka piti tulenkatkuisia kunnon saarnoja aikoinaan tässäkin seurakunnassa, pelottavia aivan - pikkupojan kuunnella, mistä näyn kirjoittaneenikin Kauppalehdessä pääsiäisen aikoihin 2008.

Uskonnonopettaja,
jota keskikoulun ekalla mielenkiinnolla kuuntelimme; sekin käärme siellä huvilarannan hietikolla.

Kirjailija,
joka kirjoitti kirjan poikineen elämänsä aikana, enemmän ja vähemmän vaikuttavia, kuten saarnatkin.

Nytpä taisi tärpätä.
Valkoinen täplä vuodelta 1966, Otava. Tosikertomus Kuolan niemimaalta, retkestä jonka professori Johan Axel Palmén retkikuntineen teki vuonna 1887 noille pohjoisen tutkimattomille alueille.
Kertomus perustuu matkassa nuorukaisena mukana olleen Petteri Ketolan eli Mellan-Petterin tarinointiin, tarinoihin, joita Ville kuunteli virka-asioissa liikkuessaan Sompion perillä.

Onhan se tietysti sangen erilainen - empaattisempi ja luettavampi - kuin varsinaisten tiedemiestutkimisretkeläisten yksityiskohdittaiset raportit tuppaavat olemaan.
Apupoika-Petteri muuten mainitaan myös Oulun yliopiston kirjastossa säilytettävässä dokumentissa. Mustavalkokuvat Suuren Kuolan retken kuva-albumista kannattaa käydä sieltä vilkaisemassa; ja eipä silti: ihan luettavaa ja selventävää tekstiä on koko dokumentti.

Ei luonnonsuojelu ihan  pelkkää nykypäivien humputusta ole, sillä kyllä Ville Muilu hyvin vetelee ihmisen tunkeutumisesta sinne minne Luonto ei soisi ihmisolion näppejään työntävän:
"Kalasääksen nuhaisessa varoitusäänessä on erämaan tunnelmaa, surumielistä valitusta. Linnut ovat luulleet, että ne saisivat täällä olla rauhassa. Miten on mahdollista, että luomakunnan painajainen, kaikkien kiveliön asujamien kauhu, osuu tännekin?"
Palmén panee apupojan, linnun munia latvapesästä kokoelmiinsa saadakseen, kiipeämään puuhun, jonka ympärille pojan käsivarret eivät puoliksikaan yltäneet.
"Petteri oli kutsumaton vieras. Hänen tehtävänään oli tahallisesti vahingoittaa lintuja, Sitä varten hän oli suurella vaivalla hinautunut tänne ylös. Lintujen valtava hätäily koski häneen. - Minne menisimme, ettemme olisi tielläsi?  
Sieltä avautuivat huimat näköalat. Aurinko paahtoi kuumasti Imandran, Ump-jaurin, ja Lujaur-urtin maisemassa. Järven sini vivahti teräkselle. Lähimpänä olevan Ump-jaurin vesi kimalteli niin kirkkaana, että olisi melkein voinut nähdä isompien kalojen uinnin. Suot väreilivät kuumuudessa. Ilma oli tulvillaan suokasvillisuuden tuoksuja.
Petteri oli ainoa, joka rikkoi erämaan suurta sapattia."

- Mitä tekemistä minulla on täällä?

Mellan-Petteri tekee vähintään tuhannen ruplan kysymyksen.
Laskeutuu alas puusta. Ja valehtelee sääksen pesän munattomuuden.

Proffapa taitaa nähdä lävitse.
Retki ei vielä puolessakaan ...

4 kommenttia:

  1. Kuolaan asti muiluttajat eivät sitten aikoinaan muilutettaviaan saaneet vietyä, hyvä kun rajalle pääsivät.

    "Nähdä Napoli ja Kuola" oli toisten romantikkorengasmatkailijoiden slogaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kavi

      Napolista muistan kuolan ja noen määrän. Vaikka on siitä aikaa.

      Mutta käypä toisella potulla tekasemassa tarpeelliset: http://www.city.fi/blogit/hikkaj/aiti+jattaa+perheensa+paha+saa+palkkansa/130599#comment_1286779

      Poista
  2. Arvoisat sylkirauhasekskreettikommentaattirit

    Joskus neukkuaikana muistan uudisoidun jotenkin niin, jotta suomalaisministeri meni neukkukollegaa tapaamaan sinne nikkelikaivantojen ja happopäästöjen äärelle.
    Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja kommunismin henki liikkui vetten yllä.
    Oli kuulemma neukkukin taivastellut huuli pyöreänä silmänkantamattomiin ulettunutta keskeneräistä luomistyötä ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voksi, tri

      tässä Täplässä ollaan ennen noita neukkuaikoja - on mahtavat maisemat tärveltäviksi.
      Sitäpä se Mellan-Petteri jo aavistelee, ja tietysti kirjantekijä tiesi mitä siellä Kuolassa tapahtui kirjoittaessaan tämän nuorten kirjaksi luokitellun kertomuksen.

      *
      Luokkakaveri muuten muistelee ettei muista Muilun Villen pitämistä tunneista muuta kuin tämän:
      - Villestä muuten muistuu mieleen aamuhartaus NL:n noottiaamuna. En muista mitä Ville puhui, mutta itki, ja tunnelma oli jännittynyt ja järkyttynyt.

      Poista