Söisikö rotan - vai nälkäänkö nääntyisi?

Sosialismia rakentamaan narrattiin Neuvostoliittoon tuhansia ja tuhansia ihmisiä.
Neuvosto-Karjalaan saapui Suomesta ja Amerikasta vauraitakin siirtolaisia, jotka kimpsuineen kampsuineen suurin odotuksin matkustivat höyrylaivalla kaikkine koneineen hyvässä uskossa onnenmaata pystyttämään.

Koneet ja omaisuus kerättiin heti maihin noustua parempaan talteen ja porukat lähetettiin puurtamaan puutteellisiin oloihin, mistä vähitellen likvidoitiin leirien kautta pois tästä maailmasta.

Karua luettavaa.

Aino Kuusinen, Otto Villen loppuun saakka virallinen vaimo, pidätettiin ja vankeusajan jälkeen vietiin pohjoiseen Vorkutan Vomin leirille, loputtomien juna- ja proomumatkojen jälkeen, viimeiset 150 km oli taivallettava jalkapatikassa.

Ihmisyksilöllä ei Stalinin kynsissä hitusenkaan arvoa ollut.
Kuolemaa ja kidutusta, surkeutta ja toivottomuutta joka puolella.

Muualta maailmasta tulleet sosialismin rakentajat eivät voineet kuvitellakaan oloja joihin joutuivat. Aino kertoo mieltä ylentämätöntä tarinaa jos jonkinlaista, tapaa ihmisparkoja, jotka ovat menettäneet lähimpänsä ja lopulta menettävät henkensä.

Muuankin vankileirillä ollut suomalainen nainen kertoi tarinaa, miten hänen miehensä sai Neuvosto-kuumeen radio-ohjelmien välityksellä ja miten sitä oli sitten lähdettävä rajan yli taltuttamaan eli rakentamaan uutta uljasta tasa-arvoista luokatonta yhteiskuntaa; mukaan matkalle otettiin vielä vaimon veli.
Ruokaa ei ollut, raadantaa kyllä.
Viikko töissä ja viikonlopuksi palasivat miehet puutteellisiin kotioloihin, missä ruuanmurentakaan ei aina ollut tarjolla raskaan työn raatajille. Kunnes yhtenä viikonloppuna yllättäen porisi padassa lihaa, mitä miehet ihmettelemään ja kehumaan. Ja hyvällä ruokahalulla suuhun mättämään. Keittäjää kiittämään.

Sitä ei keittäjä saattanut kertonut mistä liha oli pataan saatu, sitä että liha oli lähtöisin pihan perillä vilistelevien simahäntien armeijasta, sieltä hän oli niitä paistiksi pyydystänyt.
Ajan kanssa oli vaimo oppinut itsekin valkoista lihaa syömään hengissä pysyäkseen.
Vaan nyt leirillä oma hengissä pysyminen oli vielä arvaamattomampaa. Miehethän olivat hävinneet jäljettömiin ja aikoja sitten.

On se tämä ihmisrotu kummallista. On se. Sanotuttaa.
Vaikka tiedossa onkin aina ollut.