Paratiisissa oleminen on muuttunut jotenkin työlääksi, eikä aurinkokaan paista. Lunssa painaa päälle kaikkine horkkineen, vaan lepäätkös kun viimeisiä sähkökytkentöjä ja viemärin silotteluja vaatii pihamaa.
Ei muuta kuin lapiota kouraan ja kauhaa käteen: sakokaivon sisään pujottautumista, töille siis, lappamaan vettä kaivon pohjalta viemäriputkeen johon tänään - vihdoinkin ja jippii! - illan tummetessa on apuvoimin asettuva se valmiiksi harkittu 'supistus-putki-kulma-muhvi' -kombinaatio yhteineen. Ja sitten on jäljellä enää kaapelikaivantojen peittäminen. Niin ja liitoskaapeliin esille kaivaminen, sen joka sytyttää aitan ulkovalon ja joka nyt on häiriöinen ja ja ...
Semmoista on rakentaminen, hidasta ja aina uusia yllätyksiä tarjoava.
Vaan pakko olla jo voiton puolella, talvi päälle painaa: ei kai sitä hankeen kaapeleitaputkia upoteta!
Kieltämättä pientä tympääntymisen makua leijuu ilmassa, mitä flunssainen olo syventää, melkein ylipääsemättömältä tuntuu kylmänväreissä tarttua lapioon, kaivaa temppuilevaa kaapelia esille, soluttautua likakaivoon, taittua kaksinkerroin mättämään kauhalla kuravettä, josta ei lunssalääkkeeksi ollut kuten eilen vähän ounastelin ja toivoin: ei kun pahensi olotilaa.
En minä valita, mutta kyrsiihän se.
Mutta ei se niin paljon kyrsi etteikö silti olisi vapaa paratiisimainen olo, vapaaehtoistahan kaikki tämä, jolla ei pakkotoimeentulon, työssäkäynnin, kanssa mitään tekemistä.
Huraa! Huraa! Kuraa!
jatk.
unelmoitko omikatotalosta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti