Vuoden työt alkavat olla pulkassaan. Viimeinenkin työ tehty on ma pääsin voitt....
Pakkasta kerrankin kunnolla kuusenhakureissulle: rapiat 23 celsiusta näyttää digitaali ja sota-ajan vähähopeinen, tuo hävytön, 26, riippuen miltä korkeudelta pula-ajan mittaria tsiigailee; vissiin niillä oli silloin ollut pakkasmittaritehtaissa pula Hegestä ja olivat lirauttaneet näyttötolppaan turhan naftisti ehtaa ainetta.
Metsään mentiin sota-ajan mittarin mukaan, koska niin saatiin kuusenhaku joulummaksi.
Karvareuhkat ja sarkatakit niskaan ja ei kun kahluulle. Siellä metsässä jotenkin tuntui kaarisaha olalla, että se olisikin ollut pyssy ja kohta piippalakkeja vyöryisi puiden takaa ja pääsisi lasettelemaan ihan sitä tehden.
No ei vainkaan, ehkä nykyajan lapsista saattaisi tuoltakin tuntua.
Meistä ei. Meissä kaikui reipas joululaulu, se jossa lauletaan että joulukuusen kuusen hankintaan ...
Helposti löytyi tämänvuotinen, turhankin helposti. Ajoimme pitkin rantatietä, jonka vieressä sähkölinja kulkee ylväänä ja kaikenhuomion vievänä. Ja kohta laavun jälkeen roikkui näreen oksalla pala vihreätä nauhaa, aivan kuten lankomies oli sanonut.
Se kuusi oli meidän. Niskat nurin ja kyytiin, takakonttiin retkottamaan.
Varmasti siitä kaunis kuusi saadaan, kunhan sulatellaan ja koristellaan kinkkua paistellessa - sitten aattona.
Tietoja minusta
- hikkaj
- Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti