Lumien sulettua on käyttöön tullut tuhansia uusia reittejä: kulje missä kuljet, niin aina pääset - olet melkein luonnon herra!
Tänään kuitenkin haluttu etenemissuunta katkesi, olimme keskellä peltoja saarroksissa.
Olimme kulkeneet kapaleen päähän kauas metsänreunasta, vähintään puoli kilometriä, tarkoituksena jatkaa aukeeta laakeeta ryteikön ohitse, kun tuli ylipääsemätön este. Leveä vettä täynnä oleva valtaoja, joka jatkui niin edessä kuin sivussakin; olisi vaatinut ainakin kilometrin matkaa metsän reunaan marssia ja saman verran sivulle eikä takaisinkaan haluttanut palata.
- Katellaan tuosta sivulta jos osmankäämien seassa olisi kapeampi kohta hypätä yli.
Sen verran kapeni oja muutaman sadan metrin päästä että pitempi vartisin saappain varustautuneena päätin koettaa onnea.
- Olis seiväs niin leikkis rautaseiväs-Landströmiä.
- Juuttusit seipäinesi mutaan.
- No sitten katapultti-Bubkaa.
Ja mikäs, onnistuihan se, minkä nyt savireuna vähän liukasti; turvalleen asti ei vienyt, ei edes polvet töhriintyneet vaikka vähän kastuivatkin.
- Mites minä?
- Samall viissiin. Kova vauhti ja ponnistus. Vetäsen kädestä.
Koska olen kuullut, että hyvä juttu on sellainen joka jättää lukijalle avaimet, niin jääköön kertomus lukijan täydennettäväksi. Sen verran vielä avitan, ettei henki ollut hetkeäkään uhattuna - ei kummankaan.
su 18.11. 4C
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti