Nämä ikäluokkaani himpun verran vanhemmat kaiken nähneet ja kolunneet, pinnalle jääneet tähdet kiinnostavat monitahoisuudessaan ja ulottuvuudessaan.
Nyt oli vuorossa Arja ja ikuinen ihastukseni Ystävän laulu. Siellä kaiken kevyen ja vakavan välimailla. Aina se herkistää. Aina. Vysotski viskikurkusta, Matsin pianosta, mistä tahansa - ne pitkospuut ja kaikki muut: joku siinä kuitenkin vierellä loppuun saakka.
Arja oli kaupungissa, Joensuussa, Karelia-salissa, nelisen sataa meitä, iso määrä kun ensin pelkäsin että vain me muutamatko.
Moni vielä kieltää Arjan: kommunisti se on suuri rääväsuu.
Mikä flyygelisti, mikä haitaristi, mikä buzukisti!
Kertomus, lyhyen lyhyt, sanoiltaan: kirjoitus rantahiekalla - tulee tuuli, pyyhkii kirjoituksen.
Se on kielletty kirjoitus, lyhyt laulun sanoma.
Ja sillä heilahti häkki Mikikselle! Miten voikaan? Vapauduttuaan matkustaa maailmalle, saapuu Helsinkiin, kuulee Ylioppilastalolla Arjan laulavan, työntää syrjään maan parhaan pianistin, Ojasen, ja työntyy saestämään laulujaan, joita joku tyttö mahtipauhaa.
- Arja, Sinä lähdet kanssani maailman kiertueelle! määrää kun laulut on laulettu.
Siitä alkavat myrkyisät ajat Mikkelin tytölle.
Selviää myös se tuulen pyyhkimä sana: V A P A U S. Demokratia ei Kreikassa pelannut. Demokratian kehdossa. Pelanneeko nyt?
Voi Arja, Arja, Sinua olisi kuunnellut enemmän kuin ne kaksi tuntia - meren pauhua. Siinä paulat kalpenevat.
ps - Jotenkin olet tutuntuntuinen, sanoi kun esityksen jälkeen sankoin joukoin ostimme kirjan ja levyn ja saimme kaupan päälle nimmarin. Siksi Arja, tuttavallisesti yllä.
sunnuntai 21.10.2012 3C
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti