Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-lautamies, emeritus ope

tiistai 29. joulukuuta 2015

Poikalyskan kolkko henki

Mitä enemmän Joelia luupilla luen sitä enemmän vakuutun Lehtosen ja Päätalon samanmoisuudesta: oma elämä koko ajan puntarissa, vahvasti mukana kerronnassa; Kalle vain kertoo minänä, Joel milloin kenenäkin.
Similar similaria raksuttaa aivoissa joku kumman lymyyjä.

Onnen poika on viittä vaille päätöksessä, vielä odottelen kaverin mailissa kertomaa kohtaa:

"Tuossa Jukan, siis Joelin, Onnen pojassa on herkkä kohta, kun Joelin alter ego lähtee pappilan pihalta kouluun ja leikkikaveri jää katsomaan perään, olisi mielellään hänkin lähtenyt. Siinä on moniselitteinen tilanne. Yhdeltä osalta eräs käännekohta Joelin elämässä: entäpä jos... miten olisi huutolaispojan elämä sujunut, elleivät asiat olis kulkeneet niin kuin ne nyt kulkivat. Sitä sopii monen muunkin kohdalla pohtia."

Niinpä: jos Augusta Wallenius ei olisi poikaa huutanut Vuohimäen kartanoon, niin ?.

Ei tuo kouluunlähtö vielä ole lapsuuskertomuksissa vastaan tullut.
Mutta nämä pari kohtaa pysäyttivät tarpeeksi, koska nämä kohdat ovat kuin omaa kokemaa lukioajoilta Elleineen, Ostereineen:

"Koulu oli pelottava, opettajat tuntuivat vaativan mahdottomia ..."
"... paikka, minne useinkin maanantaisin lähti kuin teilattavaksi ..."

      ...lähti kuin teilattavaksi!
Joelpa sen sanoi!
Ei siis mikään ihme että kehuttua lämmintä läheistä lyseon henkeä en aistinut opetustilanteissa, tai no ehkä kohtasin sen Impan urheilutunneilla pystyviivoineen ja armahduksineen. Vierauden tunne riekkui päällimmäisenä, toisten, opettajien käsissä riepoteltavana oleminen; ei lukiossa oppilaiden kesken sen kummempaa kiusaamista ollut.

Jotenkin jäivät siis noteeraamatta Lyseon 150-vuotisjuhlat ja koko juhlaviikko syksyn aikana. Toisaalta antoi kolkko 'poikalyskan henki' jonkinlaiset valmiudet heti kirjoitusten jälkeen alkaneeseen miesten kouluun. heh!
 

4 kommenttia:

  1. Juurikin näin. Ankeaa oli oppikouluun lähtö alun perin, eroon muista, kansakoulussa oli just saatu hyvään vauhtiin Etsivätoimisto Valkoinen Torakka, saman nimisen kirjan oppien mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ
      meillä oli Jymy-kerho kansakoulussa.

      Onneks tuo poikalyska on nyt museo. Onni nimeltään.
      http://www.joensuu.fi/taidemuseo
      Tauluja ne kahtovat siellä, eli taulujahan mekin tuijotettiin sillon ennen ja niihin ilmestyviä opettajien liitukoukeroita.
      Molemmissa tapuksissa välillä ylipääsemättömiä tulkitsemisvaikeuksia.

      Poista
  2. Aika kultaa muistot. Ainakin heidän muistot, jotka Lyseon juhlissa puhuivat ja jotka juhlakirjassa näkyivät. Vaan koulua käytiin ja ylioppilaaksi yllettiin.Vaan samanlaisia lienevät olleet muutkin tuon ajan lyseot. Niissä maistui aito auktoriteetti. " Sama kaiku on askelten" jälkeen Joensuun Korkeakouluun ja sitten opettajaksi. Aika monen Lyseon pojan ura eteni samalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eessau

      Oisko noilla kaupunkipojilla sitten enemmän sitä lyseohenkeä, nehän olivat koulussa ekaluokasta lähtien, kuin meillä maalta lukioon tulleilla?
      Miun omat kokemukset on enemmän Joelin suuntaiset.

      Vaan mitä noista itkemään: ihan hyvä näinkin. Ja kuten sanot se oli ajan henki muuallakin, myös monen kodissa: enimmät hempeilyt ei siihen kuulunu.
      Helepompi oli armeijan töykeyteen sitten 'kotiutua'. ;)

      Korkeakoulussa olikin onneksi opettajien kirjo laajempi ja inhimillisempi Tuunaisen humanismista Remeksen tiukkapipoisuuteen, Kaikkosen virallisuudesta Sepon letkeyteen.

      Poista