la 6.5.2017tänään
Käki kukkui.
Sauva löytyi!
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
Tietoja minusta
- hikkaj
- Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)
lauantai 6. toukokuuta 2017
perjantai 5. toukokuuta 2017
Aaltoilua
taikka Autoilua
Ensin siis piti osuttaa auto tallista:
Jo Viipurissa, jokunen vuosi sitten, sukelsimme hänen luomukseensa.
Piti löytää jotain korvaavaa,
ja kas kas: meitä onnisti - viimeisen päälle!
Löytyi laattamies Gummerus, kirjailija-kirjanpainaja, jonka kautta Päätalosta tuli kaikkien rakastama Kalle!
Sitten vaan onnistuneen retken jälkeen hyrysysyn peruutus takaisin talliin ja ovet säppiin:
*** myös
Ensin siis piti osuttaa auto tallista:
Ja sitten vappuajelulle!
Teemana tämä ansioitunut kuuluisuus:
 |
| AA |
Sillä Jyväskylästähän tämä kotoisin, mies joka on haudattukin kahden vaimonsa viereen:
Jo Viipurissa, jokunen vuosi sitten, sukelsimme hänen luomukseensa.
Nyt oli aika tutustua tarkemmin arkkitehdin saavutuksiin. Ja löytyihän se yliopistolta alas laskeuduttuamme.
Ensin löytyi katu:
Kohta jo museo oikealta:
Mutta mutta: suljettu - avataan korjaustöiden jälkeen vuonna 2019!Piti löytää jotain korvaavaa,
ja kas kas: meitä onnisti - viimeisen päälle!
Löytyi laattamies Gummerus, kirjailija-kirjanpainaja, jonka kautta Päätalosta tuli kaikkien rakastama Kalle!
Sitten vaan onnistuneen retken jälkeen hyrysysyn peruutus takaisin talliin ja ovet säppiin:
hiihdot 14/ 1184 km = € - enkat!
keskiviikko 3. toukokuuta 2017
Puhe oli lystikäs ja sille nau nau naurettiin
Vaan kummanko voimanaisen puheelle?
Hennaa Kirkkopuistossa
Ja kun oli kuunneltu tarpeeksi, niin pakattiin puhe-eväät takakonttiin puntaroitaviksi
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
Vasiten koukattiin vappuajelulla Jyväskylässä
kuuntelemassa kahta vahvaa naista ja Ihalaista.
Hennaa Kirkkopuistossa
(meillä suomalaisilla EU-mepeillä
on keskenämme hyvät välit ja
yhteinen tahtotila; monen maan omat
eripuoluelaiset
eivät aina edes tervehdi toisiaan)
Litä Lounaispuistossa
(- nelipäiväinen työviikko
- minimituntipalkka 10 €
- terveydenhoidon yksityistäminen
Sipilän päämäärä)
Ja kun oli kuunneltu tarpeeksi, niin pakattiin puhe-eväät takakonttiin puntaroitaviksi
ja ajeltiin poispoikkeen:
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
lauantai 29. huhtikuuta 2017
Riitun kanssa Tampereen yössä
IS 28.4.2017Päätalon Riitun, 58 v, ja Kallen, 34 v, kanssa käveltiin eilen iltayöstä Tampereen Keskustorilla ja ihmeteltiin ihmisvilinässä maailman laitaa.
Tapparan kultajuhlat lienevät olleet jo ohi kun tapparapaitaisia ei pahemmin näkynyt.
Taikka tosipuheessa ei voinut näkyäkään, koska elettiin vuotta 1954 ja Tappara perustettiin vasta seuraavana vuonna. Sitä paitsi nyt mentiin juhannusviikon jälkeistä aikaa.
Riitulla kärysi väärävarsipiippu suupielessä, ei nuuskamälli poskessa kuten näillä nykyisillä jääkiekkopojilla märkänee. Yhtä ruma tapa, eipä silti. Kalle kärsi ja häpesi kun moni kaupunkilainen katseli kosken rannalla savuja pussauttelevaa piippumummoa silmät pyöreinä.
" - Etkö pärjää tätä aikaa iliman tupakoimista!
- En yritäkkää, hiikkarissa! Totta kait halluun nauttia täyvet annokset kaupungin iloja. Jos liikkusin täällä tupakantuskassa, ei kukat näyttäsi yhtä sieviltä." *
Kurkkailtiin torin reunatalon katolle, juteltiin niitä näitä:
" - Tietin tänä keväänä tuohon taloon uuven peltikaton. Tuohon, jossa on nuo tornit katon kulumissa.
En saanut äidiltä sellaista ihailua kuin ehkä ainakin alitajuisesti olin toivonut. Äiti sanoi taloa ällistellen:
- Puotat vielä ihtesi, kun kiipeät nuin korkean talon katolle." *Nyt ei Riitu Hämeensillan patsaisiin kiinnittänyt semmoista huomiota kuin oli kiinnittänyt kymmenen vuotta takaperin Kallen häissä käydessään: "Näkkyykö tuolla kiviukolla ihan palajaat mulukut! Ihan silittiinni, se on kelteisillään …! Ja julukisella paikalla …” **
Tällä kertaa olivat ihmetykset ja ihastukset aivan muut, ja Tammerkosken ylä- ja alavirran silmäily pani huokailemaan: "Jo pitää olla ihanat näköalat!"*
On on.
Ovat ne yhtä eläviä nämä putikkalaiset ja kallioniemeläiset ja ketkä nyt kunnon kirjoissa elävät - kuin nämä ylenkyläläiset tässä ympärillä! Helpommin vielä käskynkkään otettavia.
Uskokaa tai älkää.
___
* Pato murtuu
** Tammerkosken sillalla
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
perjantai 28. huhtikuuta 2017
Kumma kutka
Senkö hitto se tänne ajaa! Kun jo toisen kerran viikon sisällä. Tekemisen puute hiihtokauden loputtua?
Kirjoitin kaverille:
"Mietin tuossa miksi mieluummin menen teatteriin kuin kylään; olisko vastausta tässä:
- Teatterissa ei tarvitse osallistua ihmisten väliseen keskusteluun - on pakko kuunnella, kerrankin. Ihmiset silti ilmielävinä siinä - paljolukijalle jo se suuri ihme!"
Eivät ne romaanihenkiöt romaaneista huoneeseen sentään ihan hevin pompi. Sitä minä tarkoitin.
Oli miten oli - joku kumma kutka kumminkin. Ja eikun menoks! Ja napata Mattibuu kyytiin mukaan menomatkalla vappuorkkaharjoituksistaan seurantalolta, kun luvassa musaa perillä:
"Komediallinen musiikkinäytelmä suomifilmin kulta-ajasta!"
Olihan tiedossa tuttu paikka ja laatutavaraa - mikäs ei mennessä. Osoitteena Ohvana, melkein yhtä symppisnimi kuin Öllölä. Ohvanan kylätalo, entinen koulu jatkamassa sivistyskulttuuria: the LittleBigMusic.
Taisi Kuistin Jussi täällä samoissa tiloissa opetustointaan harjoittaa, Q:lla siis Jussi.
Muutamat kerrat täällä käyty kuuntelemassa taidokasta Samuli Moilasen tenorilaulantaa ja soitantaa; muutama kerta tosin nääntyneenä talon ohikin juosta läähätetty aikoinaan Malmijuoksussa numerolappu rinnassa.
Aika paljon rennompaa nyt istahtaa pöytiin ja nauttia valmiista, olla samalla kuokkana
Kaisa Ursinuksen 70-vuotisjuhlanäytöksessä kahveineen kimaroineen.
Että passasi kyllä!
Ja tulomatkalla kuulopyöreänä kuunnella Mattibuun kehuja siitä miten Samuli osasikin pitää jetsulleen saman sävelkorkeuden siirtyessään näyttämöltä pianon näppäimille.
Eiköhän pojilta irtoa nyt omakin esitys seurantalon tansseissa liki Ilomäen lakkautettua kouluamme, kun siellä Voken kanssa vappuaaton tansseissa tahdin takaavat.
Käykääs pyörähtämässä!
_________
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
Kirjoitin kaverille:
"Mietin tuossa miksi mieluummin menen teatteriin kuin kylään; olisko vastausta tässä:
- Teatterissa ei tarvitse osallistua ihmisten väliseen keskusteluun - on pakko kuunnella, kerrankin. Ihmiset silti ilmielävinä siinä - paljolukijalle jo se suuri ihme!"
Eivät ne romaanihenkiöt romaaneista huoneeseen sentään ihan hevin pompi. Sitä minä tarkoitin.
Oli miten oli - joku kumma kutka kumminkin. Ja eikun menoks! Ja napata Mattibuu kyytiin mukaan menomatkalla vappuorkkaharjoituksistaan seurantalolta, kun luvassa musaa perillä:
"Komediallinen musiikkinäytelmä suomifilmin kulta-ajasta!"
Olihan tiedossa tuttu paikka ja laatutavaraa - mikäs ei mennessä. Osoitteena Ohvana, melkein yhtä symppisnimi kuin Öllölä. Ohvanan kylätalo, entinen koulu jatkamassa sivistyskulttuuria: the LittleBigMusic.
Taisi Kuistin Jussi täällä samoissa tiloissa opetustointaan harjoittaa, Q:lla siis Jussi.
Muutamat kerrat täällä käyty kuuntelemassa taidokasta Samuli Moilasen tenorilaulantaa ja soitantaa; muutama kerta tosin nääntyneenä talon ohikin juosta läähätetty aikoinaan Malmijuoksussa numerolappu rinnassa.
Aika paljon rennompaa nyt istahtaa pöytiin ja nauttia valmiista, olla samalla kuokkana
Kaisa Ursinuksen 70-vuotisjuhlanäytöksessä kahveineen kimaroineen.
Että passasi kyllä!
Ja tulomatkalla kuulopyöreänä kuunnella Mattibuun kehuja siitä miten Samuli osasikin pitää jetsulleen saman sävelkorkeuden siirtyessään näyttämöltä pianon näppäimille.
Eiköhän pojilta irtoa nyt omakin esitys seurantalon tansseissa liki Ilomäen lakkautettua kouluamme, kun siellä Voken kanssa vappuaaton tansseissa tahdin takaavat.
Käykääs pyörähtämässä!
_________
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
keskiviikko 26. huhtikuuta 2017
Päätalo parhaimmillaan ja pahimmillaan
Sinä Päätaloa lukematon: Lue edes nämä kaksi.
Tämän lukuprojektin piti kestää ainoastaan tammikuusta toukokuulle, puolisen vuotta. Mutta ei sinne päinkään. Puolitoista vuotta pian kulunut ja vielä ja vielä vajaa.
Eikä tylsyyden takia, päinvastoin!
Menossa siis toinen kierros Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa ja sen 17 000 sivua. Osa 24./26:
Jos Kalleen tarttuminen ennakkoluulojen takia on jollakulla vaikeaa, niin: nyt tähän kiinni kuin sika limppuun!
Tässä kirjassa on ylen määrin Kallen ydintä:
Ja kuten tiedetään: Kalle ei peittele mitään - paitsi kaksi asiaa hänellä kuulemma on, mistä on vaiennut.
Toiseksi kirjaksi, jos ei aio lukea Kallea enempää, suosittelen sarjan kolmatta osaa: Kunnan jauhot. Elämä siinäkin puristuksessa - ja siinä vasta hätä onkin, kun lapsena ei voi elämän kulkuun vaikuttaa sitäkään vähää kuin aikuisena.
Olisiko syytä karistaa ennakkoluulot ja tarttua ainakin näihin kahteen kirjaan?
Kallea voi aivan hyvin lukea sieltä täältä, aikajärjestys ei ole ollenkaan välttämätön: ystävystymmehän me, herranen aika ja silimännii, ihmisten kanssa milloin missäkin elämänvaiheessa.
Itse aloittelin aikoinaan kakkososalla Tammettu virta. Jos jotakuta vain sota-ajan Kalle kiinnostaa, niin viisi osaa odottaa lukijaansa: Loimujen aikaan - Liekkejä laulumailla.
ps
VAROITUS:
voi olla jotta jäät kouk ... no enpä sanokaan.
-
ps 2 ks. myös
Sonni-Moilanen ja Helvi kihlakuvassa
+
Kartalla Kallen paikat
+
Sanasto-opas Iltapihti
+ myös myöhempi
Riitu Tampereella
_________
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
Tämän lukuprojektin piti kestää ainoastaan tammikuusta toukokuulle, puolisen vuotta. Mutta ei sinne päinkään. Puolitoista vuotta pian kulunut ja vielä ja vielä vajaa.
Eikä tylsyyden takia, päinvastoin!
Menossa siis toinen kierros Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa ja sen 17 000 sivua. Osa 24./26:
Jos Kalleen tarttuminen ennakkoluulojen takia on jollakulla vaikeaa, niin: nyt tähän kiinni kuin sika limppuun!
Tässä kirjassa on ylen määrin Kallen ydintä:
- Taivalkoski ja Tampere;
- Kallen kattilakunta eli kotiväki ja kieli Kallioniemessä;
- rakennustyömaan arki;
- Kallen ja Lainan avioliitto;
- kirjoittamisen halu;
- yms.
Ja kuten tiedetään: Kalle ei peittele mitään - paitsi kaksi asiaa hänellä kuulemma on, mistä on vaiennut.
Toiseksi kirjaksi, jos ei aio lukea Kallea enempää, suosittelen sarjan kolmatta osaa: Kunnan jauhot. Elämä siinäkin puristuksessa - ja siinä vasta hätä onkin, kun lapsena ei voi elämän kulkuun vaikuttaa sitäkään vähää kuin aikuisena.
Olisiko syytä karistaa ennakkoluulot ja tarttua ainakin näihin kahteen kirjaan?
Kallea voi aivan hyvin lukea sieltä täältä, aikajärjestys ei ole ollenkaan välttämätön: ystävystymmehän me, herranen aika ja silimännii, ihmisten kanssa milloin missäkin elämänvaiheessa.
Itse aloittelin aikoinaan kakkososalla Tammettu virta. Jos jotakuta vain sota-ajan Kalle kiinnostaa, niin viisi osaa odottaa lukijaansa: Loimujen aikaan - Liekkejä laulumailla.
VAROITUS:
voi olla jotta jäät kouk ... no enpä sanokaan.
-
ps 2 ks. myös
Sonni-Moilanen ja Helvi kihlakuvassa
+
Kartalla Kallen paikat
+
Sanasto-opas Iltapihti
+ myös myöhempi
Riitu Tampereella
_________
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
sunnuntai 23. huhtikuuta 2017
Jäniksen vuoksi
Arto Paasilinna täytti viikolla 75, romaani Jäniksen vuosi ilmestyi -75.
Jotta ei mikään tuore tapaus, kumpainenkaan.
Ensin jänisti Matti, ei hypännyt kyytiin, vaikka Ulvovan myllärin ja jänisten ystävä onkin - ei muistanut kai enää sitä naurunrepeämäämme Kolmen Sisaren kanssa siellä samassa paikassa jokunen vuosi sitten. Sitten meinasimme jänistää me, minä kahdenkin syyn takia:
Eli eipä ihme jos ihan lätkässä heihin on vuosi vuoden jälkeen.
Ja eipä taas pettänyt porukka. Tukka putkella mentiin niin että hippulat vingahtelivat. Hyvin on äänenkäyttöä harjoiteltu talven aikana, ei mikkejä tarvittu vonkumaan ja ulisemaan kun kaikenlaista ääntä irtosi luonnostaan; minkä nyt ässä joillakin tökki.
Saunakohtauksessa oli sitä riehaa ja riemua, jonka takia näissä sembaloissa ei ikinä pety.
- Lähti vähän käsistä, anteeksi! totesi lakonisesti löylynlyömä löylynlyöjäpupu Abebe Wennström. Sai luiskahtaakin käsistä, niin pitikin, näin meillä katsomossa ja heillä lauteilla oli hauskaa.
Nappisuoritus Abebelta ja kaikilta kylynkärvistelijöiltä.
Useita kertoja muissakin kohtauksissa olisi huvittanut, mutta piti pidätellä naurua, ettei vika paikoissa olisi hörähdellyt; esmes silloin kun toimittaja Kaarlo Antero Vatanen antaumuksella haukkui kaiken elävän ympärillään, kanssakulkijat, työnantajat, ystävät ja akan - sekin nauratti millä antaumuksella Ville Rita kaivoi Vatasen olemisen surkuhuvan esiin. Ihan kuin ei olisi näytellyt, vaan vimpan päälle kiukuissaan oikeasti ollut. Tai sitten näytellyt yli - siinä ja siinä. Entä kun vaimo ja jänis, Kaisa Kauppinen, nieletti tehokkaasti sanomaa uudesta perheestään ja perheen nimikaimasta koirasta, Kaarlo Anterosta. Niin johan natsasi!
Ja entäpä UKK:hon hurahtanut Samu Kaukonen! Ja durapupuset laitanaan; Baddingkin siellä ...
Vaan naurapa kun muut katsojat vakavansorttisina elivät mukana. Olisi vaatinut itseään Kari U. Pesosta katsomoon etupenkkinaurajaksi, kuten Louhitalolla kerran.
Loppulavastus oli vaikuttava. Isosti vaikuttava.
___
Voimassa sama
_________
KIRJA-ARVOSTELUT***
myös
Jotta ei mikään tuore tapaus, kumpainenkaan.
Ensin jänisti Matti, ei hypännyt kyytiin, vaikka Ulvovan myllärin ja jänisten ystävä onkin - ei muistanut kai enää sitä naurunrepeämäämme Kolmen Sisaren kanssa siellä samassa paikassa jokunen vuosi sitten. Sitten meinasimme jänistää me, minä kahdenkin syyn takia:
- Enemmän olen Erno-fani.
- TV tarjosi päällekkäin kahtakin katsottavaa jääkiekkomatsia: Kalpatapparaa ja poikien MM:stä Suomivenäjää.
Eli eipä ihme jos ihan lätkässä heihin on vuosi vuoden jälkeen.
Ja eipä taas pettänyt porukka. Tukka putkella mentiin niin että hippulat vingahtelivat. Hyvin on äänenkäyttöä harjoiteltu talven aikana, ei mikkejä tarvittu vonkumaan ja ulisemaan kun kaikenlaista ääntä irtosi luonnostaan; minkä nyt ässä joillakin tökki.
Saunakohtauksessa oli sitä riehaa ja riemua, jonka takia näissä sembaloissa ei ikinä pety.
- Lähti vähän käsistä, anteeksi! totesi lakonisesti löylynlyömä löylynlyöjäpupu Abebe Wennström. Sai luiskahtaakin käsistä, niin pitikin, näin meillä katsomossa ja heillä lauteilla oli hauskaa.
Nappisuoritus Abebelta ja kaikilta kylynkärvistelijöiltä.
Useita kertoja muissakin kohtauksissa olisi huvittanut, mutta piti pidätellä naurua, ettei vika paikoissa olisi hörähdellyt; esmes silloin kun toimittaja Kaarlo Antero Vatanen antaumuksella haukkui kaiken elävän ympärillään, kanssakulkijat, työnantajat, ystävät ja akan - sekin nauratti millä antaumuksella Ville Rita kaivoi Vatasen olemisen surkuhuvan esiin. Ihan kuin ei olisi näytellyt, vaan vimpan päälle kiukuissaan oikeasti ollut. Tai sitten näytellyt yli - siinä ja siinä. Entä kun vaimo ja jänis, Kaisa Kauppinen, nieletti tehokkaasti sanomaa uudesta perheestään ja perheen nimikaimasta koirasta, Kaarlo Anterosta. Niin johan natsasi!Ja entäpä UKK:hon hurahtanut Samu Kaukonen! Ja durapupuset laitanaan; Baddingkin siellä ...
Vaan naurapa kun muut katsojat vakavansorttisina elivät mukana. Olisi vaatinut itseään Kari U. Pesosta katsomoon etupenkkinaurajaksi, kuten Louhitalolla kerran.
Loppulavastus oli vaikuttava. Isosti vaikuttava.
___
Voimassa sama
_________
KIRJA-ARVOSTELUT***
myös
perjantai 21. huhtikuuta 2017
Lorun loppu?
- Näinköhän tämän talven sauvomiset tässä?
- Mitenniin?
- Sitenniin!
- Miten?
- Toista huutaa.
Käytiin keskustelua, kun avattiin auton takaluukku ja nostettiin sukset seinää vasten pöllämystyneinä.
- Takuulla sujautin ne molemmat tänne.
- Ja nyt ei ole kuin toinen tallella?
- Ei oo ei!
Ajettiin autolla lähtöpaikalle heti.
Tienvarrret, ojanpohjat silmiteltiin. Haravoitiin paikat perillä. Matonpesuritilän altakin kurkittiin.
- Ei näy.
- Ei. Eikä matkan varrella.
Ei havaintoakaan kadonneesta, vaikka vielä pyöräillen illemmalla etsittiin. Poissa pysyi. Kake kurvasi lähtöpaikalle ja ihmetteli: - Eikö oo vähän liian aikasta mattoja pestä?
- Ei kumme sauvaa etitään.
Kolmisinkaan ei löydetty.
Mysteeriksi jäi.
Kaipa se oli Luojan tahto, ettei enää heikoilla jäillä kukaan hullu hiihtäisi.
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
ps
sauva löytyi!
torstai 20. huhtikuuta 2017
Umpiköyhiä huutolaisia
Kirjaparisuositus
Kirjallisuushistoriat, kuten historiankirjat yleensä, ovat puisevia, täynnä kuivaa (elämätöntä = vähäeleistä?) faktaa. Tai olivat ennen.
Tai sitten tuulesta temmattua, mukaansa tempaamatonta 'tietoa'.
Niin, Markku Eskelisen kimpussa, Raukoilla rajoilla, suomalaista proosahistoriaa tässä tämä kirjanoppinut jatkaa riuskalla otteella, Eskelisestä tarttuneella. Eskelisen kupissa ei nimittäin vesi seiso.
Johan tärppäsi, kun tarkk'luennassa tultiin sivulle 172!
Tuli käsittelyyn kaksi unohtunutta kirjailijaa, kumpikin oman luuppini alle aikoja sitten tarttunutta; kummastakin luulin, että unhon yöhön ovat vajonneet, koskaan enää sieltä nousematta. Vaan annas olla!
Kun päästään Ahosta, Canthista, Järnefeltistä ja Pakkalasta eteenpäin, Eskelinen nostaa kaksi nimeä esille käsiteltäväkseen:
Ville Paakonmaa ja K.A. Järvi.
Varsinkin Paakonmaan nimen esille nostaminen ilahduttaa.
Taivas kuvastuu veteen, Pellervo-seura 1956, jäi kesälahtelaisen Paakonmaan (Viljo Paakkunainen, 1913-1986) pääteokseksi, kun kirjoitukselle aikaa ei pienviljelijältä toimeentulon hankkimiselta liiennyt. Kirja kuvaa huutolaisuutta vuosikymmeniltä 1920-30, ajalta jolloin huutolaiskauppaa ei enää lain mukaan saanut käydä.
Napatkaas Villestä koppi!
K.A. Järvi (1869-1942) on isompien kustantajien kirjailija, joka on iätajat kiinnostanut, jo siksikin, koska hän, tämä lehtimiesopettaja, on toiminut hetken opettajana omalla koulullani, ja asunut joitakin vuosia Rääkkylässä.
Parikkalan jälkeen siirtyi Oulussa kasvanut ja siellä ylioppilaaksi kirjoittanut K.A. Järvi, syntymänimeltään Kaarlo Mällinen, Keravalle töihin.
Järven Loinen, Otava 1908, on suorasukainen kertomus ison hovin isännästä ja hänen suhtautumisestaan köyhälistöön: siinä ei jollain vaivaistalon Pietu-paralla paljon painoarvoa ollut; tuollaisten ryysyläisten yli voi hevosella ja reellä joulukirkkomatkalla yli ajella niin että aisakello kilkkaa ja silti kirkon etupenkissä nuokkua ja - ihailla sinne hovin hankkimaa valokruunua.
Realismi ja naturalismi kummankin kirjailijan kirjoissa kukassaan!
KIRJA-ARVOSTELUT
Kirjallisuushistoriat, kuten historiankirjat yleensä, ovat puisevia, täynnä kuivaa (elämätöntä = vähäeleistä?) faktaa. Tai olivat ennen.
Tai sitten tuulesta temmattua, mukaansa tempaamatonta 'tietoa'.
Niin, Markku Eskelisen kimpussa, Raukoilla rajoilla, suomalaista proosahistoriaa tässä tämä kirjanoppinut jatkaa riuskalla otteella, Eskelisestä tarttuneella. Eskelisen kupissa ei nimittäin vesi seiso.
Johan tärppäsi, kun tarkk'luennassa tultiin sivulle 172!
Tuli käsittelyyn kaksi unohtunutta kirjailijaa, kumpikin oman luuppini alle aikoja sitten tarttunutta; kummastakin luulin, että unhon yöhön ovat vajonneet, koskaan enää sieltä nousematta. Vaan annas olla!
Kun päästään Ahosta, Canthista, Järnefeltistä ja Pakkalasta eteenpäin, Eskelinen nostaa kaksi nimeä esille käsiteltäväkseen:
Ville Paakonmaa ja K.A. Järvi.
Varsinkin Paakonmaan nimen esille nostaminen ilahduttaa.
Taivas kuvastuu veteen, Pellervo-seura 1956, jäi kesälahtelaisen Paakonmaan (Viljo Paakkunainen, 1913-1986) pääteokseksi, kun kirjoitukselle aikaa ei pienviljelijältä toimeentulon hankkimiselta liiennyt. Kirja kuvaa huutolaisuutta vuosikymmeniltä 1920-30, ajalta jolloin huutolaiskauppaa ei enää lain mukaan saanut käydä.
"Teoksen arvottamisen lopputulos riippuu osittain myös siitä, katsotaanko sen olevan romaani vai omaelämäkerta (ellei peräti autofiktio), sillä jälkimmäisenä sillä olisi kiistaton paikkansa suomalaisen köyhyyden ja julmuuden historiassa (riippumatta siitä, että tekijä kiisti teoksen omaelämäkerallisuuden)."
K.A. Järvi (1869-1942) on isompien kustantajien kirjailija, joka on iätajat kiinnostanut, jo siksikin, koska hän, tämä lehtimiesopettaja, on toiminut hetken opettajana omalla koulullani, ja asunut joitakin vuosia Rääkkylässä.
Parikkalan jälkeen siirtyi Oulussa kasvanut ja siellä ylioppilaaksi kirjoittanut K.A. Järvi, syntymänimeltään Kaarlo Mällinen, Keravalle töihin.
Järven Loinen, Otava 1908, on suorasukainen kertomus ison hovin isännästä ja hänen suhtautumisestaan köyhälistöön: siinä ei jollain vaivaistalon Pietu-paralla paljon painoarvoa ollut; tuollaisten ryysyläisten yli voi hevosella ja reellä joulukirkkomatkalla yli ajella niin että aisakello kilkkaa ja silti kirkon etupenkissä nuokkua ja - ihailla sinne hovin hankkimaa valokruunua.
Realismi ja naturalismi kummankin kirjailijan kirjoissa kukassaan!
_________KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
tiistai 18. huhtikuuta 2017
Pannako puvuntakki päälle?
Erittäin suurella mielenkiinnolla olen pääsiäisnä lukenut Idioottiaivoja! Siis en kuunnellut omiani, vaan lukenut hermotutkijan aivokirjaa.
Äijällä rentoa otetta!
Vähemmän tittelinipottavaista besserwisseriä.
Johdanto päättyy allekirjoitukseen Dean Burnett, fil.toht. (ihan totta!)
Tuo sulku iski lukusuoneen, ja nyt mennään: löytyy syy unohtamiselle - miksi kiipeän vintille ja nolona sieltä sitten palaan alas tyhjin käsin kun en muistanut mitä hakemaan läksin - ja sillekin, miksi kadulla moikkaavan entisen oppilaan nimi ei vaan mieleen palaa, ja monelle muulle.
Lari Kotilainen, dosentti, Kielen elämää selvitellessään oli vähän samanlainen kaveri lukijalleen. Paskat titteleistä: annahan kun selvitän, näin se menee - ei tää tään vaikeempaa kun höystellään juttua huumorinhengesssä ja suomennellaan termejä.
Eivät ne oppineet mielellään näin menettele, uskottavuuden takia: maine menee, maine menee... hölläheikin housut puttoo.
Vaikkei ne putoiskaan, eikä maine kärsiskään:
Vanha kansa vain on totutettu liturgioihin, ja show on ollut esitettävä taatteihin ja pyhäpukuihin pukeutuneena, jotta tiedot olisivat oikeilta tiedoilta tuntuneet.
Orpokin, se miniministeri,
oli ihan orpo vaalien alla äänestäjien joukossa kun puvuntakitta, ulsteritta esiintyi,
ja Kanerva villapaidassaan menetti kaiken uskottavuuden, vaikka puhe samaa vakuuttavaa satavarmaa olikin.
Tuli vaan mieleen kun näitä omia viimeaikaisia pottujuttujani selailen.
Uskottavuusvaje.
Siitä sitten tuommoinen empivä otsikko.
kirj.
hikkaj, opettaja (ihan totta!)
maanantai 17. huhtikuuta 2017
Rinki kuin rinki
Ilahduttavimmat pääsiäisen ajan pikkuasiat yksinkertaisesti kuvaellen.
ps
Se ite-pikkuasia tietysti voitti kaiken.
Kohan ei ois, potusta päätellen, saanu ukin 'kaappiaan' sekasi!
_________
KIRJA-ARVOSTELUT
 |
| hiihtorinki jäällä |
- kun keksittiin jäälle suht suojaisa 3 kilsan ympyrärinki pirulliselta pohjoistuulelta;
- tuo lankalauantain näytelmä;
- Eskelisen Raukoilla rajoilla, proosahistorian tarkempi nuuhkinta - siinä on kuin onkin (pääsiäis)munaa!
- Bottas, se ettei aikuiseksi jo varttunut lähimmäinen tiennyt että rinkiä kiertävä Valter on suomalainen. Ei siis seuraa tuota turhuuksien turhuutta!
 |
| formularinki autiomaassa |
ps
Se ite-pikkuasia tietysti voitti kaiken.
Kohan ei ois, potusta päätellen, saanu ukin 'kaappiaan' sekasi!
_________
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
sunnuntai 16. huhtikuuta 2017
Sodan jaloissa
Eipä niissä tainnut paljon muuta yhteistä olla kuin peruna. Näytelmissä, joita Riäkkyteatteri viime pääsiäisenä ja tänä pääsiäisenä esitti.
Viime vuonna Tuomas Kyrön mielensäpahoittajan Miniässä ja tämän vuoden - hetkinen, pitää luntata, sen verran mieleen jäämätön näytelmän nimi - Täyspuuvillakuosissa, jonka on kirjoittanut - hetkinen, pitää luntata, sen verran mieleen jäämätön ja kummallinen kirjoittajan nimi - Okko Leo.
Tosi sopiva ajankohta istahtaa pääsiäisenä katsomoon katsomaan ja elämään mukana sota-aikojen elämää maalla ja rintamalla, so. elää kuoleman kosketuksissa, kun kuolema on hipaisun päässä. Näytelmän henkilöistä kaksi joutuu lähtemään kuoleman matkaan. Muilla elämä tuskineen kaikkineen jatkuu näytelmän päättyessä, myös näytelmään istahtaneilla katsojilla, runsaslukuisella väellä - kaikilla elämän arvojen tärkeysjärjestys taas uudelleen puntarissa kotiin palatessa.
Eli puhutteleva, puhutteleva oli näytelmä sodansotkuihin jääneistä ihmisistä, jonka Riäkkyteatteri tarjosi omana mausteenaan Suomen 100-vuotisjuhlintaan.
Hurmeen Hullua mielisairaalamiljöössä käytiin vasta katsomassa Tampereen Telakalla, samanmoisen ympäristön tarjoaa sota, kun ihminen, ihmisen mieli, joutuu sinkeälle. Siinä on intensiivisyyttä kerrakseen, niin elämässä kuin näyttämölläkin.
Kerrassaan hyvin selviytyivät näyttelijät osistaan, useammalla monta roolia, ja näytelmä pysyi koossa ja kuosissaan. Vallan mainiosti sanoisin, jos ikävistä asioista noin voisi sanoa.
Minna Penttinen, Ilpo Jorasmaa ja Mammu Koskelo vetivät osansa kuin ammattilaiset kuunaan, Tellu Halosesta Lottien 'äidistä' puhumattakaan - Rouva-lottajohtaja hohki sitä kylmää lämpöä.
Uudet kasvot
onnistuivat sulautumaan joukkoon tummaan: Heidi Karttusen persoonallinen ääni miellytti; Anna Antikainen jo noin vakuuttava lotta 14-vuotiaana, vau!; Kirsi Koskelo Runni-lottana kasvoi ja kypsyi koko ajan kohti kuolemaa; Sauli Pietarisen yksinpuhelu ja Hermanni Niemisen otattelu pää paketissa haavoittuneena osoittivat että kapasiteettia esittämiseen ja eläytymiseen on kaivettavissa vielä paljon paljon.
Niin, ne perunat, tänä vuonna: se ruokailupäristelykohtaus sodan jaloissa - siinä oli säpinää, kipinää ja säkenöintiä! Säälin herätti.
Ja koska siellä näytelmän seassa oli huumoriakin, uskallan lopuksi todeta ohjaajalle, Ninnu Karttunen: kuolleita kohdilta, pitkäveteisyydeltä, paria pätkää lukuun ottamatta, olit välttynyt.
Arvokas asia tällainen talviteatteri, yksi itsenäisen kunnan voimannäyte, voisi joku pullistella. Toivottavasti tuleva kesäteatterisuunnitelma ei lopeta tätä arvokasta talviteatteria.
PS
Näytelmän kummallinen nimi muuten juontuu siitä että näytelmässä pitkälti on puhe lottapukuisista lotista koulutuksessa ja rintamalla.
_________KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
Viime vuonna Tuomas Kyrön mielensäpahoittajan Miniässä ja tämän vuoden - hetkinen, pitää luntata, sen verran mieleen jäämätön näytelmän nimi - Täyspuuvillakuosissa, jonka on kirjoittanut - hetkinen, pitää luntata, sen verran mieleen jäämätön ja kummallinen kirjoittajan nimi - Okko Leo.
Tosi sopiva ajankohta istahtaa pääsiäisenä katsomoon katsomaan ja elämään mukana sota-aikojen elämää maalla ja rintamalla, so. elää kuoleman kosketuksissa, kun kuolema on hipaisun päässä. Näytelmän henkilöistä kaksi joutuu lähtemään kuoleman matkaan. Muilla elämä tuskineen kaikkineen jatkuu näytelmän päättyessä, myös näytelmään istahtaneilla katsojilla, runsaslukuisella väellä - kaikilla elämän arvojen tärkeysjärjestys taas uudelleen puntarissa kotiin palatessa.
Eli puhutteleva, puhutteleva oli näytelmä sodansotkuihin jääneistä ihmisistä, jonka Riäkkyteatteri tarjosi omana mausteenaan Suomen 100-vuotisjuhlintaan.
Hurmeen Hullua mielisairaalamiljöössä käytiin vasta katsomassa Tampereen Telakalla, samanmoisen ympäristön tarjoaa sota, kun ihminen, ihmisen mieli, joutuu sinkeälle. Siinä on intensiivisyyttä kerrakseen, niin elämässä kuin näyttämölläkin.
Kerrassaan hyvin selviytyivät näyttelijät osistaan, useammalla monta roolia, ja näytelmä pysyi koossa ja kuosissaan. Vallan mainiosti sanoisin, jos ikävistä asioista noin voisi sanoa.
Minna Penttinen, Ilpo Jorasmaa ja Mammu Koskelo vetivät osansa kuin ammattilaiset kuunaan, Tellu Halosesta Lottien 'äidistä' puhumattakaan - Rouva-lottajohtaja hohki sitä kylmää lämpöä.
Uudet kasvot
onnistuivat sulautumaan joukkoon tummaan: Heidi Karttusen persoonallinen ääni miellytti; Anna Antikainen jo noin vakuuttava lotta 14-vuotiaana, vau!; Kirsi Koskelo Runni-lottana kasvoi ja kypsyi koko ajan kohti kuolemaa; Sauli Pietarisen yksinpuhelu ja Hermanni Niemisen otattelu pää paketissa haavoittuneena osoittivat että kapasiteettia esittämiseen ja eläytymiseen on kaivettavissa vielä paljon paljon.
Niin, ne perunat, tänä vuonna: se ruokailupäristelykohtaus sodan jaloissa - siinä oli säpinää, kipinää ja säkenöintiä! Säälin herätti.
Ja koska siellä näytelmän seassa oli huumoriakin, uskallan lopuksi todeta ohjaajalle, Ninnu Karttunen: kuolleita kohdilta, pitkäveteisyydeltä, paria pätkää lukuun ottamatta, olit välttynyt.
Arvokas asia tällainen talviteatteri, yksi itsenäisen kunnan voimannäyte, voisi joku pullistella. Toivottavasti tuleva kesäteatterisuunnitelma ei lopeta tätä arvokasta talviteatteria.
PS
Näytelmän kummallinen nimi muuten juontuu siitä että näytelmässä pitkälti on puhe lottapukuisista lotista koulutuksessa ja rintamalla.
*** myös
lauantai 15. huhtikuuta 2017
Ennen kuin kukko kolmesti
on ajankohtaista tukea ja lukea Solidaarisuus-lehteä, ennen kuin on liian myöhäistä,
vaikka juttua kanalasta,
joka tuottaa iloa ja munia ja toimeentuloa.
*** myös
torstai 13. huhtikuuta 2017
Saxhletin aparaatti
Pääsiäisen alla
IV Hiljaisen viikon ehtoosananen - kiirastorstaina
Ukki palaa lastenhoitokirjatutkiskelussaan vähän taaksepäin, kun muistaa mukavan vekottimen kuvan ja kummallisen nimen sille:
- Näillä mennään! Eiköhän myö pääsiäinen pärjätä, päättelee ukki ja kääntelee viime vuosisadan alun Teuvo Pakkalan taidolla tanskasta kääntämää tohtori Leopold Meyerin kirjaa. Siinä on Oulun kirjamies välillä joutunut tienuuhommiin kapoisan kaunoleivän jatkeeksi. - Vaikkois koko Saxhletin apparaatti stiiknafuulia!
_________KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
IV Hiljaisen viikon ehtoosananen - kiirastorstaina
Ukki palaa lastenhoitokirjatutkiskelussaan vähän taaksepäin, kun muistaa mukavan vekottimen kuvan ja kummallisen nimen sille:
"Saxhletin aparaatti. Siinä on seuraavia osia. Läkkipellistä tehty säiliö, joka on hyvin maitoastian näköinen, tiiviillä kannella varustettu; siinä toimitetaan kiehauttaminen. Pullot pannaan siihen erityisessä alustassa ja pitimessä, jossa on matalat jalat. --- Jos on ulompana kauppiaasta, niin voi ostaa samalla kertaa pulloja enemmän, jonkun tusinan; sillä aina niitä ajan pitkään särkyy joku pullo kiehuttaessa. Aparaattiin kuuluu vielä metallisäiliö, jossa voidaan varistaa vettä pullon lämmittämistä varten, aina kun lasta on ruokittava. Vielä on aparaatissa emaljoitu suppilo, pari pulloharjaa ja haulia, sekä imukoita. Imukat ovat sellaisia että ne suorastaan vedetään pullon kaulalle. Ne eivät saa olla liian pienet, sekä tulee niiden olla parasta laatua, hyvää, puhdistettua kumia. Niihin laitetaan reikä paksulla silmineulalla, joka pistetään johonkin varteen, jotta saattaa neulan kären kuumentaa; kun se on kuumentunut tulipunaiseksi, pistetään sillä 2-3 reikää imukan päähän, sisästä ulospäin, mikä parhaiten käy siten, että kääntää imukan nurin."
- Näillä mennään! Eiköhän myö pääsiäinen pärjätä, päättelee ukki ja kääntelee viime vuosisadan alun Teuvo Pakkalan taidolla tanskasta kääntämää tohtori Leopold Meyerin kirjaa. Siinä on Oulun kirjamies välillä joutunut tienuuhommiin kapoisan kaunoleivän jatkeeksi. - Vaikkois koko Saxhletin apparaatti stiiknafuulia!
_________KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)