Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Heinäkuun 2008 Kauppalehti-blogit

Auto kaikilla herkuilla


Perjantaina varmistin CHECK ENGINEN valomerkin syttymisen ennen kuin aloin pakata.

Kaksi moottorisahaa ja kaksi halkaisukirvestä työnsin vaivihkaa peräkomuuttiin, punaisen teräketjupolttoainekanisterikombinaation, sen kaksinokkaisen, rohkenin vielä upottaa uumeniin, sitten piti jo kertaalleen kiepsahtaa varmistamassa, että CHECK ENGINE yhä paloi ja että moiset tavarat menoherralle kelpasivat. Kelpasivat: valo loisti eikä Ladavitsini ollut moksiskaan.

Matkaanlähtö oli saletti, sillä menneistä kesistä tiesin että seuraavasta pakkaustavarasta hän erityisesti piti, suorastaan nautti sen sisällöstä: mustaan jätesäkkiin lapioin sekajätekompostista maaksi hiljakseen muuttuvaa jätetilsaa ja säkin nostin peräteljolle sahojen, kirveiden rintamaan herumaan.

Hyvä ettei hörähtänyt itsestään käyntiin, sen veran kuumana ja kiihkeänä kaveri kävi.

Nyt oli hän suosiollinen vaikka minkälaiselle matkatavaralle, joten ei kuin sähköroikkaa, kumisaapasta, villasukkaa ja hammasharja kyytiin - ja vaimo.

Näin oli Vitsini varustettu kaikilla herkuilla ja mausteilla. Hoplaa!

Kolmattasataa ajokilometriä oli taivalta edessä. Siskon mökille puuta kaatamaan, savotoimaan ja perunamaata lannoittamaan kävi matka. Puhoksen Arppen lehtikuusimetsät menivät, Kerimäen puukirkko meni ja meni Olavinlinna  - ooppera-aariat vain kajahtelivat ohikiitäessämme, kun Lada-herra halusi näyttää parastaan, osoittaa kaveruutensa, uskollisuutensa rengilleen.

Sillä oli ns. veto päällä niin että vaimokin jo yltyi kehumaan:
- Tämähän kulkee melkein yhtä kepoisasti kuin minun Mersuni.

- Melkein?!
Ei tuskanhikeäkään, ei mitään maallista vaivaa matkamiehillä! Sen kuin polleana posotella pitkin teitä jätesäkki ikkunasta töröttäen. Olimme varmaan kadehdittavan uljas näky ohiajavien silmissä: päät kääntyilivät, rinnalle päästyään tuijottivat vain silmät ja suut suuret.

Ennen Luonterin alkupäätä mäessä sammui ystävämme CHECK ENGINE. Pysäytin välittömästi auton nyppylän päälle pietaryrttien ja lupiinivärikirjon sekaan.
- No mikä sille nyt? puuskahdin. Vaimokin jo vähän värähti, lohduttelin: - Ei hätää, polleni tunnen. Pietään pisutauko. Kun vartin päästä käynnistää jumuutan, niin valo palaa ja kirkkaasti. Usko pois. Soittele vaan jo siskolle jotta kahvivesi varistumaan: täältä kohta kurvattaan...
Lintuset lauloivat, Saimaa kimmelsi kauempana. Rullaluistelijoiden letka paineli irvessä ikenin, hyönteisiä hampaissa, sauvat vinkuen ohitse.

Kiersin auton, pöyhäytin kompostisäkkiä, läppäsin oven kiinni ja sitten auki ja kiinni. Heilautin napukkaa vilkkuvan ajonestolaitteen punasäteessä. Ja kuten arvata saattoi: tärähti ajopeli käyntiin kuin paraskin moottorisaha ja valo paloi kirkkaampana kuin koskaan.

Ei se turhaan ollut laskenut, se Kari Vepsän näköinen katsastusmies, pollea katsastuksesta läpi.
 ;) sipasepas sama enkuks: http://66.102.9.104/translate_…palehti.fi   )

Share

365 + 264 + 40 = 669 € auton katsastus

25.07.2008 - 13:40 | hikkaj | merkinnätharrastuksethyvinvointiliikennerakkausvapaa-aika
Viime vuodesta viisastuneena, ja Ladavitsini arvon tietäen, en enää tänä vuonna sijoittanut neljäätuhatta vanhaa markkaa autopolleni katsastukseen. Merkkiliike jäi nuolemaan näppejään eikä saanut ruplanruplaa, kun velihopeani mielijohteesta irrotin tallinriimusta ja ajelin kaupuntiloihin.

Vuodenpäivät loistanut merkkivalo CHECK ENGINE teki temput kaupungin ohitustien tietyömaan kohdalla, missä piti seisauttaa auto jonon jatkoksi odottamaan pikimiesten päällystyskoneiden tamppaamisnäytöstä: valo sammui yllättäen. Sammutin hätäännyksissäni moottorin. Ladalla ei ole soveliasta ajaa mikäli tuo keltainen valo ei pala, niin olin asian vuodenmittaan laskelmoinut, vaikka huoltokirja kehottaa välittömästi merkkikorjaamoon yhteydenottoa. Eikähän auto suostu kiehumatta muutenkaan paria minuuttia pitempään tyhjäkäynnillä turhan tautta jonossa seisomaan.

Aukaisin ikkunan ja radion, asettelin kyynärvarteni lesosti ikkunapokalle ja viheltelin Mamban mukana kesää, jota vielä on kuin onkin jäljellä: " ... vielä on kauniita päiviä ... ehkä katsastustilaisuuden saaaan ..."

Aikansa viivyteltyään ja nenää kaiveltuaan merkkimies käänsi laikkansa ja sitä sai sitten mennä. Starttasin, ja mitä ihmettä: CHECK ENGINE pysyi yhä poissa, vaikka auto hörähti kevyesti käyntiin. Vuoden se oli palanutkin, kai sen poltin oli kärähtänyt tai kaipasi muuten vain lepoa taikka halusi osaltaan jeesata tulevan katsastustapahtuman sataprosenttisessa onnistumisessa.

Maalarinteippirullan heitin tarpeettomana hanskalokeroon, koska teippiä ei nyt tarvittu CHECK ENGINE -loisteen peittämiseen.

39 € tiskiin, avaimet Kari Vepsän näköiselle katsastusmiehelle, peukalot pystyyn ja kahvipöytään.

Vähän ajan päästä tuli Kari Vepsän näköinen k.mies sisään avainnippua heilutellen ja valitteli: - Eipä suostu polle käynnistymään. Josko omistajaa tottelis paremmin...

Ajonestolaitteen olivat piruuksissaan jo vuonna 2000 keksineet velivenäläiset asentaa autoon, ikään kuin joku Ladavitsin varastaisi, ja sen napukkaa ei ole oppinut heiluttelemaan kukaan muu kuin auton virallinen omistaja, minä. Se kun ensin vaatii oven kiinnipanemista ja avaamista ennen kuin suostuu aukaisemaan ajoneston. Joskus lossissa pitää kiirettä kun pelkkä lyhyt rituaali ei riitä vaan pitää kiertää koko auto ympäri ja taputella peltejä hellällä kädellä, kunnes hän on herralleen suosiollinen.

Rituaalit suoritettuani, pusut moiskautettuani: a hän suvaitsi käynnistyä!

Katsastusmies punoi ja ravisteli, kaasutteli ja jarrutteli autoa, kovinkourin koitteli. Arvelin jo että kohta polle pillastuu ja puraisee haalarimiestä.

Vaan eipä. Vartin päästä k.mies vinkkasi sisään ja suolsi paperin koneestaan ja hymähti: - Ei siinä mittää, ei kun ajelet taas vuoden - millon satut saamaan käyntiin.

- Ihanko totta! huudahdin ja onnesta sekaisin olin pyytää Kari Vepsän näköistä katsastusmiestä laulaa luikauttamaan sen Onnenmaan.

Onneksi kotimatkalla lossissa CHECK ENGINE syttyi jälleen.


;) sipasepas sama enkuks: http://66.102.9.104/translate_…palehti.fi   )

Share

Periajatus liipasimella

Saas nähä joutuuko kesän jälkeen PP (ex-SP) luopumaan periajatuksestaan.

Päätalon isä-Herkon periajatuksena oli, että 'en sijo ravattia rokkatorven ympärille' ja varaisä-Jakilla periajatuksia oli kaksin kappalein: "... en tempase suoroa kesken toimituksen makureijjästä, enkä venytä tolohoni ympärille kumituppea!"

PP:n periajatuksena on näet näihin päiviin asti ollut paljon Kallen kertomia kultivoidumpi: - Kun oot kasvokkain ihmisen kanssa, päästä ajatuksiisi ainoastaan kaikki hyvä, miellyttävä ja jalo tuosta edessäsi olevasta ihmisestä. Jokaisesta.

Nythän koulun alkuun on enää pari viikkoa ja oikaisuvaatimus (kieltäytyminen) erityisopettajaksi määräämisestä on yhä käsittelemättä. Työnantaja ei tärkeimmiltä kiireiltään ole oikaisuvaatimusta joutanut käsittelemään, vaan ottaa sen esille sitten koulujen jo alettua ja antaa tuon vastarinnan kiiskivanhuksen kärvistellä liemessään siihen saakka - mitäs meni koulusodan aikana väärään lampeen polskimaan ...

Saattaapi olla työläs homma PP:llä säilyttää periajatuksensa, kunhan nokikkain työnantajavoiman kanssa lähitulevaisuudessa kohtaa.

Vaan mitteepä tuosta: se on sitten sen ajan murhe ja siinähän sitten PP:n jalous puntaroidaan.

Vissiin pittää kasvattaa maailman murjomien diktaattorien lailla kunnon partapehko ja hiuskuontalo ja antaa karvan rehottaa niin ettei vastapuoli välttämättä edes tunnista pidätetyn identiteettiä. Istuu siinä kuulustelupöydän takana sitten kuin paraskin Saddam tai Radovan.

Ja mikä on istuessa, sillä ovathan synnitkin vaatimattomampia kuin Husseinilla tai Karadzicilla.

Joukkohautoja ei ole; ainoat kuolemaan johtaneet veriteot teki PP huimuuksissaan penskana, kun piti pojankossien kanssa ilmakolla ampua räksänpoikasia, jotta olisi sakkiin mahtunut.

Elämme jänniä aikoja - verkko on jo kiristynyt: koska tahansa pidätys voi tapahtua.

Sitä ennen nauttii PP, vaikka hampaat irvessä, maakunnan kesäteattereista, puunkaadosta ja lämpenevistä kesäpäivistä kera jasmiinin tuoksuisten suloisesti pitenevien kesäöiden.
;) sipasepas sama enkuks: http://66.102.9.104/translate_…palehti.fi   )

Share

Onni - ja monitoimikärrit

22.07.2008 - 10:43 | hikkaj | merkinnäthyvinvointirakkaushenkilökuva
Onnilla oli maitokärrit melkein aina mukana, jos oli kesä. Kumiteräsaappaissaan Onni kokoili kyliltä heiniä, vaikka muita eläimiä ei ollut kuin kissoja. Seitsemän taisi olla peruslukemana. Joskus pahimpina pentuaikoina kissoja saattoi tassutella ukkelin tuvassa kolmattakymmentä.

Nikita, Ruski, Otto-Ville, Hertta ja Punikki sekä muita Venäjälle kallellaan olevia nimiä niillä oli. Rutisevasta putki-Asastaan Onni väänteli viisarilla itänaapurin asemia kuuluville, Petroskoita sun Aunusta. Sieltä onki lisää ristimänimiä lisääntyvälle kattilaumalleen. Ja kolleista ylin lämmitteli kylkiään kuumana käyneen putkiradion päällä.

Joskus vaan niitä kissoja oli mökin permannolle kertynyt kertakaikkiaan niin paljon, ettei jalansijaa ollut: silloin oli pakko tappaa osa elävistä.

Ei Onni raaskinut tappaa. Onniin nähden kissoja olisi saanut olla vaikka tuhat ja toista.

Aina kun Onni otti kännit ja katosi pitemmäksi aikaa maisemista, se oli merkki että Onnin tytön miehen oli tartuttava asioiden kulkuun. Mielellään ei Eero olisi ryhtynyt tappohommiin, vaan pakko oli mikäli mökin ainoassa pöksässä elää ja olla lasten kanssa.

Pienemmät kissanpoikaset sai hengiltä kun nakkasi liiterin takaseinään. Isommissa olikin sitten omat temmajaisensa. Henki niiltäkin lähti: keltä paksulla puukepillä, keltä kirveen hamaralla, keltä viholaissäkkiin työntämällä ja säkkiä seinään paiskomalla. Joiltakin sitkeimmiltä lähti nirri vasta kun upotti järven pohjaan kivi pussissa.

Onnin palattua retkiltään oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Onni tarttui kumipyöräkärriin ja lähti pussihousuissaan keräilypuuhiin; oli ajan kanssa ja tuli takaisin kun tuli joko heinäruko tai risukuorma lavetilla. Risuilla lämmitti ulkopadassa kuumaa vettä, heinät levitti alustaksi mansikoille tai kokosi haasiaan kuivumaan.

Joskus saattoi keruumatka yllättäen mennä vinoon ja överiksi jos, ja ihan tilapäisesti vain, keräilijä poikkesi kyläkahvilaan kaljalle: hetipian oli joku sekoja lantraamassa rapakaljaan, löröttelemässä kirkkaampaa väkiviinaa vahvistukseksi. Jalopuinen rammari kahvilan nurkassa kiertää rätisteli milloin Puuseppä-humppaa milloin Malmstenin Aallokkoa. Onni kaivoi huuliharppunsa povitaskustaan ja yritti puhallella perästä.

Jossain vaiheessa sitten kahvilanpitäjä nosti veltoksi valahtaneen Onnin maitokärriin ja sitoi kärrin nuoralla pyörän tarakkaan - vuorossa oli ns. asiakaspalautus eli kotiinkuljetus. Joku selväpäisimmistä astui polkimille Onnin soperrellessa: - Taimin luo naisiin vie ...

Onni oli pienenläntä luinen mies. Kevyt hänet oli kahmaista syliin ja asetella kärriin retkottamaan. Lippalakin kun muisti vielä sipaista pois putoamasta, niin sai näkyviin Onnin komean kaljun ja harmaan kiharaisen sädekehän.

Kalju kiillellen keikutteli ukko kyytiläisenä perille asti rinteeseen. Porstuan lattialle sai jäädä, ja siitä sitten ajanoloon kampesi Onni itsensä omin voimin kynnyksen yli seslonkiinsa talteen.
Share

Ilovaarasta viimeinenkin helmi töngitty

21.07.2008 - 11:12 | hikkaj | merkinnät

  


_brilliante1.jpgNyt kun Ilovaaran kaivoksen alasajo on kuitenkin täyttähäkää menossa oli upea yllätys löytää sen uumenista viimeinen helmi: Vanhishan sen sieltä loppujen lopuksi kaiveli ja suurta jalouttaan osoittaen ojensi briljantin blogipottuuni sille jolle se kuuluupi … ;)


http://vanhanaikainen.blogit.k…rin-juttu/
Taidan kiikuttaa sen tuonne Talvivaaran kaivokseen, jos se sitten innostaisi ja kiirehtisi siellä kaivostoiminnan alkumetrejä. Sitä ennen kiinnitän sen kuitenkin omaan CiVikiini.


Vaikka kyllä nämäkin helmensä ovat ansainneet:

  1. http://vanhanaikainen.blogit.kauppalehti.fi/  Vain paras on kyllin hyvää, tuplana saakoon Vanhis briljanttinsa, sillä harvoin fakkiuteen liittyy näin lavea huumorintaju.
  2. http://helanes.blogit.kauppalehti.fi/   Uuttera sudokuri.
  3. http://erkkijormanainen.blogspot.com/   Tyyntä tunnelmaa ja mielentilaa.
  4. http://jutta.blogit.kauppalehti.fi/   Mielikuvia ja kuvia.
  5. http://mustikka.blogit.kauppalehti.fi/    Asianlaidassa empaattisesti.
  6. http://miiamagia.blogit.kauppalehti.fi/   Mualimoo nähtävillä.
  7. http://blogit.hs.fi/paatoimittaja/    Reetta Meriläisen blogi: tavantaneli saa helpoiten yhteyden etäisiin ja muutenkin tavoittamattomissa oleviin päätoimittajiin. Reetta on täältä lähi-idästämme lähtöisin. Inhimillistä lämmön hehkua. Puhui pääpuheen Tonkkakuninkaallisille…
  8. http://jousimies.blogit.kauppalehti.fi/   Eevasta kiitokseksi. Nautittu on.

Säännöt:
1. Voittaja saa laittaa logon blogiinsa.
2. Linkitä siihen blogiin, josta sen sait.
3. Nimeä vähintään 7 muuta blogia sen saajiksi.
4. Laita noiden blogien linkit sivuillesi.
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

Share

Eilispäivän näpyt ja nyppimiset


;) sipasepas sama enkuks: http://66.102.9.104/translate_…palehti.fi   )
  • ylösnousu
  • vessassa ei paperinpaperia
  • silmälasista lensi ruuvi
  • orapihlaja-aidan pistävät piikit
  • puutarhasaksien mutteri putosi ja katosi
  • telineen laho jalka
  • iloinen naurunpyrskähdys maantieltä
  • nokkosen polte
  • verannon iso matto tuulen viikkaamana
  • kärrin rengas lutterona
  • jouluvalonjohto poikki pensassaksilla
  • ketsuppi loppu
  • pään jysäys tallin oven yläkamanaan
  • itikat kaivolla
  • vasta toisella tikulla syttynyt vesipadan tuli
  • pyykkipojista kapelo
  • juomapönikässä haaleaa vettä
  • löylyä jäi harakoille
  • maatameno

Share

Ounakselle mökki

     'Lapissa kaikki kuksii nopeasti...'

Se on pakko. Nopea kaato, kahvia siis, tauolla kuksaan, naamaverkko auki ja muutamalla hörpyllä kuksa tyhjäksi. Ja salamana verkonläppä kiinni.

Ja katso: kuksittu oli!  Eikä mäkärän mäkärää miljoonamiljoonista mäkäröistä kuksassa, ei suupielessä. Ja kahvi silti mahassa nautittuna.

Vauhdilla kohosi raavaiden käsivarsien voimin Käsivarteen Ounakselle Tepon hirsimökki: paksut seinät ja vesikatto. Pätee sateensuojassa Tepon muorinsa ka' sisähommia jatkaa jykertää.

Lapin kirvesmiestä suorastaan huvitti ripeä talkootahti ja poislähtiessämme virnuileekin tumma lapinmies viikon kellonympäripäiviä ahertaneille: - 'Normaalilla' talkhooporukala olisi ollu muutakhii ohheispuuhaa ... ja hittaampi tahti...

Vaan mepä laadimme viikoksi aikataulun, joka piti ja päti, jo matkalla pohjoiseen:
  •   6   ylös makuulta
  •   7   peräprutkulla järven yli ja hakkina työnlaitaan
  •  19  peräprutkulla järven yli ja iltasyönnit ja saunat
  •  23  alas makuulle
Yksinkertaisten miesten yksinkertaista uurastusta. Pari pientä asiaankuuluvaa putoamista tellingeiltä sekä yön valoisuuden ihailua ja tietysti noiden samperin sääskien manailua ja huidontaa.

Ei uutisen uutista, ei tiedonmurenta maailmalta.

Vasta paluumatkalla itään lävähtää eteemme tieto: Karpelan Tanjalla on uusi mies.

Ja jotta dogging on kuulemma nyt stadilaisten kuks - jotenkin mennee tuo alkulaulu sitten:

   'Stadissa kaikki dogsii nopeasti...'


" - Niin tähän elämään sisältyy enemmän muita aineksia kuin järkeä. Järjen kannalta ei elämä olisi sen vaivan arvoinen mitä eläminen vaatii ...
  - Terve elämä ei ole mikään vaiva. On vain tyydyttävä siihen mihin eläin tyytyy: olemassaoloon."           Haanpää, 1931: Noitaympyrä
----------------------------------------------------------------------------------------

( ;) sipasepas sama enkuks: http://66.102.9.104/translate_…palehti.fi   :) )
Share

Koulunkäyntiavustaja kyökin puolelle

Taas sitä pelkkää tylsää faktaa reality-sarjassamme,  jossa tosin, tapani mukaan, en enää millään jaksa pitäytyä pelkässä rutikuivassa asiassa, trilogian päätösosa III

Paitsi että menetimme koulukeittiön, menetimme pesuveden mukana koulunkäyntiavustajan: koulunkäyntiavustaja komennetaan näet päivittäin kolmeksi tunniksi keittiöhommiin. Pääasiassa juuri niiksi tunneiksi, jolloin pikkuoppilaat koululla oppia saavat.

Eli alaluokkalaiset jäävät oppimisessa avustajatta ja saavat syömisessä avustajan. No onhan se niinkin että ruoka on tärkeämpää kuin oppi.

"Jokin tärkeysjärjestys sentään tuollakin koululla on oltava!" lienee joku jossakin  kauempana koululta vihoissaan purnannut: "Tytöllähän on hygieniapassit ja kaikki edellytykset entisen ammatin mukana tuomat."

Koululla ajateltiin toisin ja surraan menetystä, sillä tuntiopettajavaateesta oli koulun lakkautustohinassa luovuttu juuri siksi, koska koulunkäyntiavustaja oli kaavailuissa suunniteltu alaluokan apuopeksi.

Koulunkäyntiavustaja on työnkuvamuutoksesta eri mieltä ja oli tehnyt hänkin oikaisuvaatimuksen kesäkuussa, mutta senkin oikaisun käsittelevät vasta elokuussa koulun alettua.

Ei. En minä valita, kunhan ihailen logiikan jatkumoa. Loistavaa!

Näin trilogiatragedia on päätöksessään - eiköhän näillä jo potkut opettajavanhukselle irtoa!

Myhäilen kun tiedän, että tätäkin juttua lukee puolet noista pahoista päättäjistä. - Terve vaan terve, teille!

Mistähän johtunee, etteivät ne ikinä vastaa. Salaa katsovat, kuuntelevat, kurkkivat ja tirkistelevät, sitten kokoontuvat rankaisemaan. Tulee taas mieleen se entinen Njeuvostoliitto tai Viru-hotellin kuuntelulaitteet - jostain syystä. Silloinhan rangaistus tuli pienellä viiveellä mutta tuli varmasti jos esivaltaa arvostelit. Eppäilen että samat on sävelet näillä.

Mukavia matteja, heikkejä ja sirkkoja nämäkin luonnossa, vaan annapa heille valtaa, niin muuttuvat koppaviksi kovanaamoiksi - mutta ei hättää: on tämä opettajasetä näitä tämäntyyppisiä luokankingejä joutunut monta kertaa toppuuttelemaan.

Kuntatyönantajia nämä edustavat, ja kuntahan olemme me: meidän palveluksessa he ovat - meitä varten, meidän, ei itsensä, parhaaksi.  Muistaisivatpa vain sen juonikäänteissään.

Vaan nytpä pistän pyssyt pussiin, paperit pinkkaan ja Bunyanin seinälle ja vielä mäkäräverkon päähän lätkään. Poistun viikoksi Lappiin erämaajärven rannalle rakentamaan hirsimajaa  ystävälle; heitäkin kumma kyllä vielä jokunen on - noissa päättäjissäkin!
"Mutta minä sanoin, että elämä ei saa olla yhtä työn jonotusta. Ihminen on myöskin huvitusta halaavainen, lepoa, hetkautuksen paikkoja rakastava." Haanpää, 1937:Lauma - Taiteen voima

Share

Koulukeittiö lakkautettiin vaivihkaa

Siis taas sitä pelkkää tylsää faktaa reality-sarjassamme, potkuihin johtavan trilogiasarjan osa II

Tuskin päätösmuste koulun säilymisestä oli ennättänyt valtuuston printtipaperissa kunnolla kuivua, kun koululta vietiin keittiö. Koulun hiljainen alasajo, ja rapauttaminen, käynnistyi huomiota herättämättä heti kesälomien alettua.

Ja mikä huvittavinta, minusta, tietysti, saatiin syypää: ''... koulunjohtajalta on kysytty näkemystä ruuan kuljettamisesta koulukeskuksesta koululle, hänen mukaansa järjestely on mahdollinen ..." Noin luki lautakunnan päätöspohjustelussa. Ikään kuin mielipiteelläni olisi mitään virkaa tai painoa ollut tuon luokan asioissa viimeisen puolen vuoden aikana. Mahdollistahan tässä maailmassa on kaikki, jopa soppatykki - mutta silti:

 - En tunne tuota miestä, hymähdin lakonisesti päätöstasiakirjaa lukiessani.

Eihän minulta kysytty koulukeittiön siirtämisestä mitään, vaan kysyttiin kantaani koulukeittiön siirtämisen tutkimisesta. Eikä minulla tutkimista vastaan mitään ollut, kuten ei ollut muillakaan opettajilla, joilta asiaa aiemmin oli kysytty.

Niin lähti keittiö kaikkine kapustoineen keittäjineen.

Olin yksitoista päivää (6.6) ennen kokousta, jossa lautakunta koulukeittiön lakkautti, välittömästi muistion saatuani lähettänyt koulutoimistoon, kunnanjohtajalle sekä lautakunnan pj:lle selväsanaisen oikaisuviestin palaverimuistiosta:
" KT

muistio tuli juuri.
'KTJ kysyi, olisiko  koululla mahdollista siirtyä jakelukeittiöön ja lähdetäänkö asiaa selvittämään?                       
KJ ilmoitti, ettei hänellä ole mitään jakelukeittiöön siirtymistä vastaan.'
                                                                                                                         
Tuossa kohden sanoin ettei minulla ole mitään asian selvittämistä vastaan. Sen sijaan täytäntöönpanosta ei ollut mitään puhetta.
        kj"
                                                                                                                                                    Vaan eipä se tuossa kokouksen lakkautusperusteluissa näkynyt hiertämässä kenenkään silmiä.
Näin voitiin sitten kylille ilmoittaa, että koululta on tullut signaali: keittiö pois joutaapi ...
Aika uskottavaa, että juuri toimintakykynsä turvannut koulu moisia toivahduksia olisi lähetellyt.
---
Varmaan tässäkin asiassa, jos nuorempi olisin, olisin hätkähtänyt ja seinille kiipeillyt. Nyt kohautin vain kulmakarvoja ja huokaisin, jotta minkäpäs mahtikoneistolle mahat. Vailla kunnon kiukkua korkeintaan mummomaisesti meinottelin: - Vai silleen ne nyt. Vai tämmösen pahkeiset nyt keksivät piän mänöks.
Sittenpä kohta hiukkasen nyreänä jo tartuinkin Bunyaniini ja ajankuluksi ja lohdukkeeksi  lueskelin, tutkiskelin pensistyneenä toista munkkirasvoissa käristettyä lajitoveria:
"Kiusaaja saattoi tulla kimppuuni myöskin tämäntapaisilla peljätyksillä: Sinä kyllä kiihkeästi kaipaat armoa, mutta minäpä intosi jäähdytän ... Minä pensistytän sinut huomaamattasi, aste asteelta, vähän kerrallaan. Mitäpä välittäisin, sanoi hän, vaikka kestäisi seitsemän vuotta jäähdyttää sydäntäsi, kunhan sen vain lopuksi teen? Jatkuva keinutteleminen uuvuttaa itkevän lapsen uneen. Minä tahdon pitää tiukkaa peliä, mutta päämääräni tulen saavuttamaan. Vaikka sinä olisitkin hehkuvan kuuma tällä hetkellä, voin minä sinut siitä tulesta temmata. Sinä tulet olemaan sangen kylmä ennen pitkää."

Share

Työpaikka alta - uran loppuhuipentuma

Tällä kertaa, aikaisemmasta poiketen, kirjoitan pelkkää faktaa, vailla kaunokirjallista ambitiota. Tylsää. Potkuihin johtavan trilogiasarjan osa I

Aallonpohjassa tässä kynnetään, mutta toisaalta kun ikääkin on - osaa suhtautua. Ei tässä tule ei vilu ei nälkä, tekivätpä mitä tekivät päättäjät.

Kunniakas 35-vuotinen ura (-1 sairauspäivä) katkeaa kuin kananlento, mutta olisihan se kahden vuoden päästä loppunut joka tapauksessa. Jos aikaisemmin tämä nitistäminen ja niistäminen, kymmenenkin vuotta takaperin, olisi tapahtunut, olisi se ollut kova isku ja tullut orpo olo, suru puseroon ja mielen vallannut epävarmuus: enkä osannut, eikö minusta ollut opettajaksi.

Nyt sen sijaan rauhallisena kyselen: noinko vähän ne antavat arvoa kokemukselle, ammatti-ihmiselle, osaajalle, joka kuitenkin tietää rajallisuutensa eikä ota vastaan tehtävää, jossa joutuisi ponnistelemaan yli voimiensa, äärirajoilla jokaikinen päivä. Terveydellisistä syistä kieltäydyn wpw:ni muistaen.

Iän myötä on kyllin oppinut jakamaan voimavaransa oikein. Ei ole tarvetta enää pullistella tai näyttää kenellekään. Tekee osansa, lepää aikansa, se riittää itselle ja se riittää lapsille, mutta kun se ei riitä työnantajalle niin laittakoon sitten pois.

Aurinko helottaa, kesä on kuumimmillaan ja olisi nautinnollista olla.

Saas nähdä mitä tuleman pitää.

Eilen nimittäin tuli koulutoimenjohdolta tyly maili: 'Asiasi ratkaistaan elokuussa koulun alettua.'

Vasta. Silloinhan se on myöhäistä.

Oman kieltäytymiseni erityisopettajaksi määräämisestä ja koulun johtajan tehtävästä irtisanoutumiseni elokuun alusta olin jättänyt jo kesäkuussa. Haluni jatkaa luokanopettajana ilmoitin siinä samalla.

Vaikea uskoa että noin voi vastuullinen koulutoimenjohto menetellä: valitus/oikaisu on tehtävä kiireellä kahden viikon kuluessa päätöksestä ja sitten oikaisukäsittely kuitenkin on joskus puolentoista kuukauden kuluttua. Se ei ole kenenkään etu, ei ainakaan koululasten. Sillä mistä ne koulun jo alettua opettajan tempaisevat kun itse en missään tapauksessa määrättyyn tehtävään kykene, enkä siis suostu.

*

Jostakin syystä sitä tarttuu uskonnolliseen kirjallisuuteen mieluummin kuin Iltasanomiin silloin kun tuuli tuivertaa. Tämänkertaisessa aallokossa luen John Bunyania, en hänen kuuluisintaan, Kristityn vaellusta, vaan omatekemäänsä elämäkertaa Ylenpalttinen armo - syntisistä suurimmalle 1660-luvulla vankeudessa kirjoittamaansa. Näkyy suomalainen painos painetun vuonna 1927.

Hätkähdyttää, miten viheliäiseksi ihminen-Bunyan onkin voinut itsensä tuntea - itse en ole lähelläkään tuota rypyä; ylpeyskö estänee ...

Vaan vielä enemmän hätkähdyttää hänen ihmettelynsä siitä, miten murheellisiksi ja masentuneiksi ihmiset tulevat turhanpäiväisistä asioista, ulkonaisista tappioista, kuten puolison ja lapsen menettämisestä."Oi Herra, ajattelin minä, kuinka paljon huolta onkaan täällä noin pienistä asioista!" huokaa John ja jatkaa: "Kuinka etsivätkään muutamat lihallisia asioita ja kuinka murehtivat toiset niiden menettämistä!"

Pieniltä, mitättömiltä tuntuvat Bunyanista nuo meistä suurista suurimmat asiat sen rinnalla kun hänen oma sielunsa on nääntymässä, kuolemassa ja joutumassa kadotukseen ...

Siinä sitä tipahti taas lisäripaus suhteuttamisoppia meille matosille.

(PS Olipa harvinaisen hankalaa ja vaikea puhua silkkaa tosiasiaa: lienee aluillaan realitysarja, josta tuskin ehjin nahoin, kuivin jaloin, jaloin sieluin on mahdollista selvitä. Pysykää kanavallla, käykää potulla!)
"Kun huomaamme epäinhimilistymisen laajuden, emme voi olla kysymättä, onko inhimillistyminen uskottavasti mahdollista." Paulo Freire: Sorrettujen pedagogiikka

Share

Puolen vuoden saldo - K100

02.07.2008 - 10:57 | hikkaj | tilinpäätöksiä

sipasepas: http://66.102.9.104/translate_…palehti.fi  ;)
Vielä talvella uutta lukuvuotta aloittaessamme ei ollut aavistustakaan mitä 110-vuotiselle, 70-oppilaiselle Ilovaaran koululle tuleman piti. Kaikessa rauhassa tammikuussa joulun jälkitunnelmissa avasimme opinahjon ukset ja survaisimme iloisin mielin suksemme kohti vaarojen rinteitä.

Helmikuun lopulla ensimmäisen kerran koulun historiassa joku ylenkyläläinen toiselta puolen pitäjää otti oikein lehdessä kantaa koulun lopettamisesta. Siitä lähti vyöry, joka päättyi toukokuun lopulla yhden äänen niukkaan säilymisvoittoon. Olimme onnellisia ja sopuisia ja luulimme että kaikki on siinä ja siitä vaan elävästi eteenpäin syksyn tullen. IsoVihan aika oli oleva lopullisesti ohi.

Vaan eipä. Alkoi PikkuVihan aika, joka yhä jatkuu, ja nopeassa tempossa parin ensimmäisen lomaviikon aikana ympäristöön sinkoili toinen toistaan hurjempia tietoja.

Mutta koska tämä on oma päiväkirjani, oma blogipottuni ja arkaluontoisista asioista, tosin osin fiktiivisistä, koostuva ja koska kirjoitan vain tuleville omaisilleni, sukupolville jälkeen sp:n todisteeksi millaisessa myllyssä heidän esi-isäraukkansa on elänyt, lätkään tähän kohtaan sen leiman, jonka jokaiseen saldoyhteenvetoon olen lyönyt: K100

Tästä eteenpäin lukeminen on ankarasti kielletty!
Ilovaaran koulun säilymisen jälkeen on tapahtunut merkillisiä  ja merkittäviä asioita kahden ensimmäisen lomaviikon aikana. Opetustoimen operatiivinen johto merkittyään eriävän mielipiteen lautakunnan pöytäkirjaan koulunsäilymispykälään, on ikuisesti mielipiteensä vanki ja toimiva sen mukaan. Esityksiä ja päätöksiä ja määräyksiä on sadellut pilvin pimein kuin heinäsirkkoja egyptinmailla:

  1. koulun keittiö lakkautettiin
  2. keittäjä siirrettiin keskuskeittiöön - vastoin tahtoaan
  3. ruuanjakajaksi ja tiskaajaksi määrättiin koulunkäyntiavustaja - vastoin tahtoaan
  4. 1-2 luokka jäi nän ilman avustajaa vaikka välineaineissa olisi välttämätöntä 
  5. koululta kysyttiin vain keittiösiirtämisen tutkimislupaa, johon suostuttiin
  6. tilalleni valittiin uusi vieras opettaja  kiireen hötäkässä muualta vaikka meillä olisi ollut oma viimevuotinen, nyt työtön
  7. minut määrättiin erityisopettajaksi - vastoin tahtoani, terveydellisiin syihin, wpw, vedoten kieltäydyin; erityisopettajaa etsivät silmänlumeeksi parin viikon ajan kesökuun alussa, vaikka koko kesä olisi olut aikaa hakea 
  8. hassuinta koko prosessissa: uusi ope haki erityisopettajan virkaa - häntä ei valittu; minä en hakenut erityisopettajan virkaa - minut valittiin!
  9. oikaisupyyntöihin ei ole reagoitu mitenkään
  10. kaiken tuon sotkun jälkeen koulunjohtaja, minä, irtisanoutui tehtävästään ...

Liikunta tässä tohinassa on jäänyt väliin, minkä nyt sydän ravaa tuhatta ja sataa holtittomasti ja olo on kuin katuporalla.

Mutta parhaani tein, enempää en voinut. Kivittäkööt, jos kerran iloa heille siitä on, varpailleastujaansa.
Lukuhelmeksi nostan tällä haavaa saarnaaja John Bunyanin elämäkerrasta Ylenpalttinen armo esipuhekatkelman:
"Jumala ei turhaan minua kiusannut, enkä minäkään turhanpäiten joutunut pohjattomaan kuiluun, niin että helvetin tuskat minut valtasivat. Senpä vuoksi en myöskään tahdo vain leikillä niitä kuvata, vaan yksinkertaisesti esittää, niinkuin asiat olivat. Se, joka siitä pitää, käyttäköön sitä hyväksensä; se, joka ei pidä, laittakoon paremman. Jääkää hyvästi.
Rakkaat lapseni.
Maitoa ja hunajaa emme tässä erämaassa saa. Jumala olkoon armollinen teille, ja suokoon ettette olisi hitaita rientämään maata omistamaan.        John Bunyan."

Share

sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Kesäkuun 2008 Kauppalehti-blogit

Sydäntä raastaa


  sipasepas: http://66.102.9.104/translate_…palehti.fi  ;) 
Kainuun piiriennätykset  U.Kekkonen KK
  • 100 m   11,1   1923
  • korkeushyppy   180   1927
  • kolmiloikkaus   13,86  1925
  • v:ton kolmiloikkaus   912   1924 
Kunnon pressa ollut meillä. Mihinkähän lie Halonen yltänyt - tuskin edes omaan sataseeni, 12,6. Urheilukuninkuuden 1908 Kuopiossa on voittanut  M.Holm, Joensuun Kataja. Vuodesta 1910 lajia on kutsuttu kymmenotteluksi.

Yrjö Halmeen urheilukalenteria 1930 silmäilen. Ilmoitus riemastuttaa: Lehmuston ja Laitisen Painiskeluopas  30 mk

*

Rännipellet parissa tunnissa ja yhdellä tonnilla puristavat Matsin uuden uljaan huvilan sadekourut. Me opepellet ihailemme tasokasta toimintaa ja ylipäätään heidän perilleosumistaan tänne syrjään. Mutta bondmaisesti: Navigaattorit eivät erehdy.

Mitäs me vanhat raadot. Kymppivuotisjuhlat WPW-syndroman ekajumin kunniaksi nyt viettäkäämme! Aallokko lyö yli rantatöyrään. Kintut kastuvat, meitä harmittaa. Sekin.
- Siekö sen signaalin lähetit? kysyn.

- En. Sanoin vaan että tutkia saa, muttei hutkia. Pitääkin.
*

Keittäjä käy kierroksilla koululla kun piipahdan keräilemässä kamppeeni kaapista. Tämä koulu on näillä näkymin käyty molemmilta.
- Täältä on lähtenyt signaali tähän, sanoo ja näyttää huitaisemalla lopun alun.
Talkkari leikkaa pihalla ruohoa, pysähtyy ja pohtii, sitkas mies: - Vielä mie kuuteen tuntiin suostun, mutta alle en.
- Hitto kun en muistanut tuoda sinulle sitä Halmeen Urheilukalenteria. Siellä oli  Pekka Tiilikaisen uinnit ja kaikki enkat vuoteen kolomekymmentä. 
*

Laiska-Ope tööttää ja hätäilee lomiltaan: - Onko miule koulunkäyntiavustajaa?
- Ol, vaan tais männä signaalirytäkässä, vastaan ja kysyn: - Siekö lähetit? 

- Höpö höpö! vastaa ja hyvä ettei suutu. - Yhessä opet sillon sanottiin jotta toki tutkia saa. Mikä me ollaan kieltämään!
- Niinpäs, muistankin. Annan neuvon: - Päristelehän jotta syksyllä sitten pärjäät!
*

Varis raakkuu, etten sanoisi helevetin, pahalla äänellä jossain lähipusikossa. Olisipa somaa olla varis tai paskanärhi. Lentää liihottaa sinne sun tänne ja päästellä ääniä kesäiltaan. Vaikka siitten Sen Signaalin päästäisi ...

*

Ahkera-Liisa (nimi muutettu), koulunkäyntiavustaja, signaalin yksi uhreista, mailaa tehneensä oikaisuvaatimuksen oman tehtävänsä muuttamisesta: hän on oppilaan oppimisen tukija eikä heidän ruokkijansa ja tiskarinsa.
- Niin minustakin.
*

Työnantaja (nimeä ei tohdi mainita) lymyää jossakin, kunnes kiertoteitä varmistuu Pyrrhoksen voitto: uusi paikalleni valittu opettaja haluaa astua jo remmiin: - Mistä saan avaimen? Hamuan jo avaimenperää, vaan enpäs irrotakaan: - Josko ens viikkoon maltat...

*

Oma poika (tässä nimeämätön) täyttää vuosia ja saa samana päivänä kandinpaperit kauppa-alalta; on menossa lisäoppiin kauas Helsinkiin, kuin Agricola Wittenbergiin ikään. Enolleen toteaa: - Näillä papereilla ei tee mittää...

Täytekakun verran sentään juhlitaan, ja yks poks.

Saunassa jossain vaiheessa tuntuu pähkäilevän: - ... eii ne ilikee isää pois laittaa...

Ei vielä ymmärrä, poika, maailman karuutta: kellä paljon omaa ja alla uilakka auto - sitä tapittaa maailmaa tavarasilmin, ei ihmis.

*

Painiskeluopas olisi nyt paikallaan lähipäivinä. Vaan ei ole yltöhollilla. Tyydyn John Bunyanin vankilassa 1660-luvulla kirjoittamaan Ylenpalttiseen armoon:
"Mutta sen hyvin muistan, että vaikka saatoin itse tehdä syntiä mitä suurimmalla mielihyvällä ja välinpitämättömyydellä ja myöskin iloita toverieni pahuudesta, niin kuitenkin tänäkin aikana, jos olin joskus nähnyt jonkun, joka tunnusti jumalisuutta, tekevän pahaa, se saattoi sieluni vapisemaan. Kerrankin, muun ohessa, kun ollessani ylimpänä turhuudessa, kuulin erään uskovaisena pidetyn miehen kiroavan, oli se sellainen isku sieluuni, että sydäntäni pakotti."





Share

Kokonainen päivä

26.06.2008 - 11:20 | hikkaj | hyvinvointirakkaushenkilökuva
Aamulla Velssi käy tuomassa neljä savulahnaa ja määrää hinnaksi yhden euron kun pakotan kakistamaan jonkin luvun.

Punasukka-Matti, se Huutonen, on taas puhunut illalla potaskaa, luvannut viisi astetta enemmän ja pilvipoutaa. Sataa kymmenessä asteessa.

Aamukahvin kanssa syön eilisen nimipäiväkakkuni lopuskan: Uuno, Unne.

Ennen puolta päivää kävelemme päivän lenkin; nyt vaimokävelijä on saanut vihdoin viritettyä kävelymittarinsa tarkaksi säädettyään askelpituudeksi 90 cm.

Kyykäärme on tilsaantunut verille soraan autonpyöränuralla. Se ei säikäytä niin kuin pullea puolimetrinen elävä.

Meijerin rannassa tuulee kylmästi, vihurina; metsään päästyä rauhoittuu. Talttuu tuulen mukana luonto: Miekö tässä ite kävelen? Eikä kukaan oo määräämässä muualle!

Punainen mökki on maalattu tummanpunaisesta punaisemmaksi. Ruskea tie on hiekoitettu ruskealla hiekalla eikä harmaalla murskalla rumaksi kuten joka paikassa. Mäntymetsää mutkitellessaan tie tuntuu epätavallisen lämpimältä. Tie sointuu petäjän runkoihin ja kietoutuu häiritsemättä maisemaan.

Ennen pururataa oli ennen Utun mökki. Utulla oli räpyläjalat. Sen veljellä oli littana nokka, veli oli yhtä jykeväluinen kuin Neuvostoliiton Vasiljev, taikka vieraille ihmisille se kehui olevansa nyrkkeilijä - eikä sitä voinut olla uskomatta.

Pururadalle ei poiketa, poiketaan hautuumaan portista, kun tulee Anni mieleen ja pitää tietää Annin ikä. Anni oli pehmyt ja pyöreä, eivät yltäneet kädet läheskään ympäri kun pienenä usein mittailin. Kukaan ei koskaan ole nauranut niin makeasti kuin Anni Märäjälahden emäntäkoulun vessanpöntöllä istuessaan kun menin siihen ja hädissäni pissiä sohotin Annin jalkojen välistä pönttöön.

Annin luo saatoin mennä yksinkin jos ikävä kotona yllätti. Piirakkaa tai ässä-keksiä sai sen luota aina ja hyvän mielen.

Koulun kello seisoo, verkkoaitoja pystyttävät parkkipaikan ulkoreunalle, jotta jää paljon tilaan festivaaliyleisölle ja markkinamiehille: ensi viikolla soi sähkökannel lujaa.

Seurakuntataloa yhä maalaavat, kellertäväksi kirkonvärillä; talkooväki on kummasti huvennut keväästä. Männiköllä, isän syntymäkodissa kodissa, repivät alavuorilautoja irti; joku tiesi että siellä on venäläinen kirvesmies - näinköhän suku on pehmentynyt: isä ei ainakaan pahemmin välittänyt ryssistä...

Naapurin Iso kolkuttelee vasaralla autoaan. Joku tekee jos jotain. Harvempi osaa olla jouten ja antaa kellon raksuttaa.

Poika herää kahden jälkeen: on niillä mahtavat unenlahjat nuorukaisilla, vaan on niillä voimaa muutenkin - ja mikä rakko.

Puoli neljältä välikahvien jälkeen vaimo kysyy että 'lähetkö mukaan, taijjan käyvvä naapurikunnassa tai kaupunkihan se on, vaatealessa'.

Ennen kuin pääsemme lähtemään, soittaa oppilaan äiti ja hämmästelee: - Mitä kummaa sie oot tekemässä? Sanon että 'poispiäsylläni olen, eikä nyt sodita enää, mie mään matalalla profiililla loppua kohti enkä halua retteloida viimeisillä voimillani'. Ymmärtää ja kysyy vielä: - Ootko ollu yhteydessä päättäjiin? Vastaan, että 'joku on soittanut ja joku mailannut, vaan ite en ota yhteyttä, sain siitä niin paljon sapiskaa Ylämummolta viime kahinan jäläkeen'.

ABC:llä syömme tarjouspitsat, salaattipöytä sisältyy hintaan plus leivät, juomat ja kahvit. Seitsemän leimaa on nyt pojan ruokakortissa, kymmenes sitten ilmainen.

Lopun ajan istun autossa, ostoksilla oloajan, katselen ohikulkevia kesäkylmään viskattuja ihmisiä ja näen Varnan auringon kun suljen silmät. Täällä vielä jotenkin käsittää kun joku istuu kaivinkoneenpukilla tai joku toinen  kitkee kadunreunan kukkaistutuksia, jotta miten ne juuri nuo ovat tuossa hommailemassa. Vaan ulkomailla isossa kaupungissa en voi käsittää kun näen puistossa harjanvarressa naisen tai metroaseman luukun takana lipunmyyjämiehen, niin aina mietin ja kummastelen, että  'kukahan tuonkin on tuohon määränny ja löytäny just tuon tuohon eikä toista tai jotain, miten tuo on kotoaan älynnyt just tuohon tulla ja just tähän kellonaikaan vaikka miljoona muuta ois esikaupungissa ollu'.

Sitten käy ovi niin että säpsähdän, ja onnellinen hymy huulillaan tulija sanoo ja näyttää: - Sain näin hienon perperin tai fazerin.  Matkii jo valmiiksi minua. Leiseri tai Plazeri tai jokin, hieno se on sekä nimeltään että kuosiltaan.

Illalla ennen ottelua lämmitän ulkosaunan ja lepäilen lämmössä liki tunnin unen rajamailla hartaasti rukoillen: 'voi kun tää ikuinen savotta joskus ois ohi ja sais vaan kellotella, pompottelisivat sitten muita'.

Jalismatsin tauolla selvittelen Velssin lahnan. Pojalle tarjoan palan mutta sanoo lihan parempaa olevan.

Turkki tarrautuu Saksan niskaan ja tasoittaa puolilta öin kahteen kahteen ja kuvayhteyden katkettua tuntuu Lahm vielä viime hetkellä pompottelevan Saksalle finaalipaikan. Niin kertoa kimittää Suominen. Kolkka ja Muurinen jäävät pojan kanssa tilanteita, karvausta, keskitystä, ulkosyrjää analysoimaan kun sanon hyvätyöt ja huokaan: - Voi kun pompottelijat pysysivät tuolla ruoholla eikä muualla ... tässä hevosta yritetään lehmän hommiin, orista maitoa lypsää ... oispas saanu loppuun asti tehä sitä työtä jonka osaa ja taitaa ...
Share

Itku pitkästä ilosta

Työnantaja oli loman aikana tullut ilmeisesti siihen tulokseen, että SP on päässyt tähän saakka liian vähällä ja selvinnyt kannaksestaan liian vähin vaurioin. Siispä annetaanpa tuolle kelvottomalle vielä napsu takapuoleen, tulta munille muistutukseksi kuolevaisuudesta: herrallakin herra on - tai rouva.

Sen viikon aikana, heti kesäloman kärkeen, minkä tämä onnellinen mies vietti rentoa rantaelämää etelänmailla, oli työnantaja laatinut pitkän pannabullan, jossa se määräsi hänet, SP:n, oman koulunsa erityisopettajaksi, vaikka määrääjä tasantarkkaan tiesi, ettei SP:mme suinsurminkaan hommaan ole suostuvainen.

SP oli ns. ölöllä yötä määräyskirjettä tutkailtuaan.

Tietenkään hän ei uskonut silmiään, vaan luuli lukevansa bulgarialaista kyrillistä kirjoitusta, jota viikonpäivät oli lukenut - samanverran selvää saaden. Paremmin selvää saadakseen hän hamusi uuninpankolta äitivainaan pyörörillit, koska vahvasti epäili heittoa näkökyvyssään.
"Määrään SP:n koulunsa erityisopettajaksi."
Kyllä siinä niin luki, luki millä lailla luki. Kirjoitus ei ollut kyrillistä, selvästi kyynillistä ellei peräti ivallisen halventavaa se kyllä oli.
No jo nyt on kehno! Ite emäkehno, tuhahti lukija ja oli vähällä repiä määräyskirjeen ja niellä sen riekaleineen päivineen, hävittää dokumentin. - Se pyörii sittenkin ..., lainasi hän sitten alistuneesti mutta varmasti  muinaista kollegaansa ja asettautui puolustusasemiin.
Tarttui lankapuhelimeen tuohtunut mies ja veivasi työnantajansa numeron: "Tämmöstäkö täällä selän takana tuherretaan! Olisihan teillä ollut kyllin aikaa etsiä erityisopettajaa, vaikka koko kesä, kaksi kuukautta vielä. Nyt kahessa viikossa heti kesäkuun alussa hoiditte homman himaan! Ei oo reilua, EI! Muuta tuo määräys ja laita miut entiseen hommaan ..."

Ei kuulemma voinut. Langan päästä kuului huolettoman herttaisesti: - So long vaan!

SP kokeili korviaan: ihan pienenpienet, sieväät ja herttaiset ne yhä olivat - ei hän ollut muuttunut aasiksi, vaikka aasilla vasta vast'ikään ratsasteli.

SP katseli käsiään: viisi siroa sormea kummassakin kädessä. Varmaan varpaatkin tallessa, ei viitsinyt kenkiä riisua: jos kaviot olisivat pöydän alla olleet niin kengätkin sitten toisenlaiset.

SP vakuuttui, ettei hän aasi ollut eikä häntä aasina saanut kohdella: Nämä yli kolmekymmentä vuotta, jotka hän eri koulujen johtajana oli ollut, hän itse oli saanut määrätä kuka opettaja oli soveliain milloin minkäkin luokan vetäjäksi. Vaan nytpä ei saanut määrätä edes itseään!

SP paheksui, lievästi sanottuna, tilannetta.

SP siirtyi tietokoneen ääreen ja sylkäisi tuota pikaa kaksi erillistä ilmoitusta: toisessa hän irtisanoutui koulunjohtajan tehtävästä ja toisessa ilmoitti kieltäytyvänsä työnantajan määräyksestä koskien erityisopettajaksi pakkosiirtoa.

SP printtasi ja allekirjoitti molemmat kunnioittavasti, vaikkei niin ajatellutkaan.

Täten hän oli heittäytynyt nyt aasiksi, vaikkei aasi ollutkaan - eikä totellut, vaan hiljaa hirnahti ihahaansa.

Iltapäivällä kiikutti hän, siis ex-SP, tottelemattomuusliuskanivaskan koulutoimistoon ja palasi kotiin vartiopaikalle odottamaan työnantajan karhuntassun heilahdusta ja suloisia eläkeputkipotkuja kuuden kuukauden päästä ...

Vanhan kansan sananlaskumiehiä kun on, Tantun Erkin ihailija, kaivoi sananlaskulaaristaan sanalaskun, eikä sattuvampaa ja kivuliaampaa otsikkoa ylle rubriikiksi voinut olla nostamatta. Taikka vaikka toinenkin toki pahasta ja palkasta olisi sovelias ollut, mutta sen hän säästää sinne puolen vuoden päähän - potkupeijaisiin.
"Viimein hän pysähtyi vähissä hengin ja läähättäen. Hän tunsi mielensä aivan myrtyneeksi ja mietiskeli, että eläs kelpo asiasta tämmöinen hitsi ... Pieni nakertaja hän vain oli ollut Suomen kansallisomaisuuden laidassa." Haanpää, 1938: Taivalvaaran näyttelijä

Share

Tulisilla hiilillä


IM004440.jpg 
1 day - punasankaiset aurinkolasit

Eikun räikeänpunaiset kukkasortsit jalkaan ja kolmessakymmenessä asteessa piitsiä koluamaan! Punasankaiset aurinkolasit myyntikojun telineestä silmille. Ja nytpä SP oli pian oleva varsinainen punanahkojen punanahka, sulkapää - atsteekki tai joku.

Kovana talousmiehenä, Kauppalehden lukijana ja bloggarina hän laski tehneensä elämänsä kaupat rillit ostettuaan. Kiivaasti hän laskeskeli hintaa: rillit viisi levaa, joka euroiksi muutettaessa on jaettava kahdella. Siis 5 lv : 2 = 2,5 €! Mikäpä oli tarttuessa vaimon kätöseen, rallatellen rantaa kohti vaellella.

Ei vaivannut tippaakaan vaikka vaimo tuon tuostaan kyykistyi kojujen tarjouskoreja mylläämään. Olihan tässä aikaa ja aurinkoa yllinkyllin.

Illemmalla hotellille palattuaan huomasi SP palaneensa kukkasortsien ja punasankaisten rillien väriseksi.

2 day - ostoksilla
- Onkona monkona monko onkona, matki bulgaaritar vulgaaristi. Ystävällisesti esitteli jokaisen rievun kojustaan hokien litaniaa aika-ajoin. Hassulta hänestä armas kielemme kuullosti.

- Ne PLASTIK! Holz. HOLZ! oli suuttuvinaan puolestaan lautasten vanha herra.
Tämä päivä jouti pyhittää kaupankäyntiin ja tuliaisriesojen hankintaan, sillä palaneen käryisellä iholla ei kolmenkympin piitsiä voinut ajatellakaan.

3 day - Marinaa all day long

"Marina, Marina, Marina..." lasketteli laulajamies naisensa kera kolmatta iltaa urkujen takana kadun toisella puolella. Saman naisen kanssa, sama mies, samoja lauluja.
"Same songs ... every day ... every week ... seven mounths ... at seven nights .." oli laulaja tauolla kävellyt luo ja päätä pyöritellen selvittänyt SP:n vaimolle kovaa kohtaloaan jo tuloiltana.
Eläytyen mies silti jaksoi laulaa ja oli melkein kuin Tom Jones ja Engelbert Humperdinck tähtien lauluja vedellessään.

Viidennen kerroksen parvekkeella iltoja istuskellen nautti SP-pari  etelän lämmöstä ja pimeydestä siemaillen rypäleistä puristettua mehua.

4 day - pahaa unta

"Oi valkoviini, Oi valkoviini! - Mikset ole punaviini!" runoillaan tässä punaviinien maassa ja kerrotaan tarinaa miehestä joka pitkän työpäivän jälkeen astuu kyläkapakkaan ja tilaa isännältä nautinnokseen juotavaa ja purtavaa:
"Tuo minulle lasillinen vanhaa punaviiniä ja nuori nainen!"
Tilaa toisen ja kolmannen ja pian on valmis jo lieventämään vaatimustaan:
"No hyvä on, ei sillä niin väliä, vaikka toisitkin minulle nuoren viinin ja vanhan naisen."
Yöllä SP, kaiken ilon keskellä, näki painajaisunen: näyttää kuvia Kantele-kunnasta ja sen koulutoimesta, joka kesälläkin toimii ja siellä haikaillaan SP:n perään - ihmetellään kun ei se ole jo muiden mukana töissä!

5 day - Horo-tanssia tulisilla hiilillä

Tulisilla hiilillä tanssi vanha mies valkoisessa haletissaan yön laskeuduttua vuoristokylään. Aaseilla tänne Jumalan hylkäämään kylään gruppo-Finland, toiset aasit, oli rahdattu katsomaan tuota hehkuvien hiilien päällä tanssivaa miestä. Tai ei mies oikeastaan tanssinut vaan hiippaili hiekalla hajallaan olevan hiilihiekan päällä.

Sen sijaan se oli kunnon tanssia ja reipasta menoa, minkä SP oli tanssinut kyläillassa pikkuista aikaisemmin. Horo-tanssi oli tanssin nimi. Lie ollut jokin kukkoilutanssi, koska sitä tanssittiin vain miesten kesken. Kansallispukuiset naiset sinne lavalle puolenkymmentä turistirukkaa kuljettivat. Karvahatun löivät päähän ja pujottivat herrasliivit ylle.

Ja sitten sitä mentiin!

Pyörittiin kuin nummisuutarin eskot, välillä milloin hattua milloin liivejä tantereeseen vihan vimmassa paiskoen. Ja taas sitä mennä jytkyteltiin paikallisten miesten vauhdittamina ketarat suorina ölöhuutoja päästellen. Loppua ei tuntunut tulevan koskaan...

Kai siinä joku voitti jonkun naisen vaimoksi itselleen. SP oli onnellinen kun ei voittanut ja pääsi hiippailemaan takaisin oman vaimon penkkiin.

6 day -  kuusenkäpykö miehellä roikkui

Kävelivät, SP ja vaimo, ainakin semmoinen oli meininki, seitsenkilometrisen hiekkarannan päästä päähän auringon paahteessa, innoissaan, risaisissa lenkkareissaan ja muutenkin säädyllisesti pukeutuneina, rivakkaa vauhtia hiekan jauhautuessa tossujen alla. Katseet tiukasti kohti maata jotteivät lankeaisi rantatuoleissa ja patjoilla lojuviin toimettomiin vähäpukeisiin nautiskelijoihin.

Rantaviivaa pitkin kuljettiin, puoleen väliin päästiin kompastumatta. Sitten nosti SP aina-ajattelevan päänsä, löysytteli punasankaisia rillejään, jotka vänkäsivät korvalehtiä. Eikä ollut uskoa näkemäänsä: edessä matkan päässä seisoi alaston mies, jolla oli ... oliko tuo kuusenkäpy joka roikkui haaroissa ... ja tuossa rellotteli nainen jolla ei rihmankiertämää ... ja tuossa toinen ja toinen ... joka paikassa näitä ...

SP väänsi punasankaisten silmälasiensa aisoja taas kireämmälle ja lausahti:
- Kuule, Eevaseni, paratiisiissa ollaan. Ei huolen häivää meillä enää koskaan...
Samassa vaimo tarttui SP:tä käteen, näytti vallia hiekan takana ja käskytti: "Ja nyt sassiin tuonne! Niinkuin olis jo!"

Kohta vallin ja miehenkorkuista kaislikkoa kasvavan kiemurapolun jälkeen oli alla kova katu. Jommankumman huulet siveästi höplöttivät: "Se se oli muuten nudistiranta eikä mikään paratiisi." Ja siinä samassa rapsahti punaisten rillien punainen sanka poikki - ja SP näki kirkkaan valon.

SP paiskasi koko helahoidon silmiltään katukiveykselle. Ja oli mieleltään järkyttynyt. Siksi kun sieltä piti pois tulla.

Vaimo kysyi vaativasti: "Katoitko?"  "E en tietenkään" sai SP:n vastauksen.
- Mikset?

- En ilennyt.

- Et ilennyt?!

- En. Tai vähän mitä nyt syrjäsilmällä.

- Hölmö! Oisit vaan katellut, meillähän oli aurinkolasit. Ei ne silmiä nähneet! Mie kahoin.
Katukiviltä katsoivat särkyneet punaiset silmälasit, kelvottomat. SP:stä näytti että - ilkkuen.

7 day - kunnan kurja kirje kotona odottamassa

Vaimon myllätessä loputtomien kojujen loppumattomia vaatevalikoimia istui itse SP koko pitkän kuuman päivän vapaaehtoisena laukkuvahtina hotellin puutarhassa. Sillä mitäs lukikaan siinä Äkkilähtöpaperissa: "Huone luovutettava lähtöpäivänä klo 12.00"

Hymyillen, onnellisena, täysissä pukeissaan hän kertaili viikon tapahtumia hamaan iltaan saakka, hetkeen jolloin laulaja kadun toisella puolen aloitti Marinaansa ja lentokenttäbussin ilmestyttyä hotellin eteen. Ylen tyytyväinen matkaan oli SP.

Onneksi ei arvannut vielä minkä kuolinläpsäytyskirjeen Kantele-kunta oli taas lähettänyt SP-raukan sulateltavaksi ja kärsittäväksi.

Siitä vaan lentokoneeseen, iloiseen vauhdinkiihdytyshurmaan ennen korkeuksiin kohoamista!
Share

Äkkilähtö

Aamuvarhaisella vaimo kantoi telttaa auton peräkonttiin. Makuupusseja ja toppahousuja sullottiin takapenkille. Tuuli tuiversi ja vihmoi vettä, vähää vaille räntää. Toppatakissa toki tarkeni, kesä kun oli.

Toista kesälomaviikkoa elettiin, kokkaa kohti Lappia usutettiin: apujoukoiksi naapurin kesämökkirakennukselle, mäkäröiden pureskeltaviksi.

Hytisytti, hytisytti enemmän kuin yhtenäkään talviaamuna pyöränselkään noustessa. Ainut lintu, joka lauloi, oli verannon patterilintu: joka kerta ohikulkiessa parit sirautukset päästi.
- Keitetäänkö termospulloon kahvit, kysäisi vaimo, - jos jollain levikkeellä hörpitään?
Kahvit levikkeellä - tässä säässä! Autot ohi kiitävät. Rapa roiskuu, sumppi maistuu?
- Onko siula netti vielä auki? kysäisi SP vaimoltaan. - Minkä tautta? kuuli vaimon äänen kontista ja harppoi raput ylös purppasten meneessään: - Sen imelän tautta joka uunilla istuu...
Ripeästi heittäytyi SP ikonin eteen, heilautti hiirtä ja suuteli kuvaa, jossa jonona juoksi suuria sanoja, isoja lupauksia.
  • GOOGLE
  • ÄKKILÄHTÖ
  • BULGARIA
  • 175 €
  • MÄÄRITTELEMÄTÖN
  • 2 AIKUISTA
  • ILTALENTO
  • SIIRRY MAKSAMAAN
  • TULOSTA LENTOLIPPU
  • TUI FLY NORDIC BLX 625 BURGAS
  • HUONEIDEN LUOVUTUS KLO 12.00
Tulostuslaput kourassaan asettui tulostaja keittiön ylimmälle rappuselle ja alkoi mesota:
- Hyvä rakas kuulijani siellä autonperäkontissa. Voisitteko hetkiseksi pysäyttää pakkaustouhunne ja kuunnella järjenääntä, puhujaa jolla on kerrankin painavaa sanottavaa.

Rouva on hyvä vaan ja hakee ulkovintiltä kapsäkin, laatikosta poimii bikinit sekä tarkistaa passien voimassaolon!
Tässä kohtaa piti SP sen vaadittavan tauon. Nosti katseen vaimoihmiseen, joka peräkontista vetäisi päänuppinsa niin että takaluukussa kolisi. Paperinippua heilauttaen jatkoi SP ilmoitustaan:
- Viiden lähivuorokauden sää: Lapissa suunnalla Utsjoki-Kevo, viisi astetta, yöpakkasia, räntäsadetta, paikoin lunta. Bulgariassa ohutta yläpilveä, päivän minimilämpötila 20 astetta, maksimi kolmekymmentä. Huom! Kolmekymmentä ja aurinkoiset rantasäät ... Sunny Beachilla.

- Mitä horiset, ukkoseni?

- Illalla pitää meidän oleman Helsinki-Vantaan lentoasemalla levat taskuja täys.
Kun näki, että ukko totta tarinoi, päästi vaimo suustaan vuodon: - Anna mun kaikki kestää! Tuijotti vielä tovin miestään, kunnes kirkastui silmä ja - pomppasi vaimo riemusta ilmaan.
- Vaan on kullainen mies mulla!
Tarttui vaimonpuoli telttapussin sankaan innoissaan ja kaivoi ja mätti kuin myyrä tavaraa peräaukosta ulos. Eikä kulunut kauan kun jo helpottuneena huokaisi: - Nyt tänne punainen matkalaukku hyvin mahtuu.

Ei malttanut kultainen mies olla röyhistelemättä: - Logistiikka se on joka meillä pelaa ja hallitaan!
Share

Kateellisina katsovat

Pää pehmeänä, aivot turtana, olo kuin raskaimman sarjan nyrkkeilijällä, joka on kestänyt kaikki 15 erää moukarointia ja jonka käden tuomari on yllättäen nostanut ylös.

Ottelu oli tasainen: vastustajan naama on yhtä turvoksissa kuin oma, pallea ja kyljet kipeinä, reisiä kramppaa. Vielä hetki sitten, ennen tuomarin kädennostoa, ei kumpikaan ollut ollut voitostaan vakuuttunut.

Vaan nytpä, nytpä hyppää SP ilmaan ja kapsahtaa vastustajansa kaulaan: kiitos, kaveri - peli oli kovaa ja välillä rehellistäkin.

Viikon jälkeen matsista alkavat jäsenet jo taipua, SP toipua. Katkonaisten unien tauoilla syöksyvät kamppailun sumukuvat yhä ensimmäisinä kipeisiin silmäkulmiin: Naamat. Suuret Suut. Sammaltava Kieli. Nyrkit. Oppilaat, opettajat, avustajat, kouluväki, vanhemmat, kyläläiset - niin ja ne ämeriäkkyläiset, joita ei enää pitäjässä ole.

Toipuminen ottaa aikansa, kuukauden kuluttua lienee homma hanskassa. Uutta ottelua ei toivo. Tähän mestaruusvyöhön olisi niin helppo lopettaa tappelijan ura ja antaa tilaa uusille, tuoreille, voimansatunnossa oleville energisille hakkaajille.

Kuin musteena iin päälle SP avaa paikallislehden ja valahtaa kateesta mykäksi: noin väistyvät muut mestarit tyylikkäästi. Lentäjän läppähattu päässä mopon selkään kavunneena kaasuttelee lossintakaisen naapurikunnan koulunjohtajakollega Hesu eläkkeelle. Kylä on kokoontunut kevätjuhlaan ja Suvivirren jälkeen yllätysnumerona päräyttänyt mopon estradille, nostanut Hesun satulaan, kiitellyt kuluneista vuosikymmenistä ja lähettänyt opettajansa matkaan - eläkkeelle, vapaille onkimatkoille.
- Helekutti! Hesukin jo! Epistä! päästelee SP. - Opiskelutoveri ja nyt sinä kuotto jo vapaa kulkemaan. On se niin väärin. On se.
SP puristaa pikkurilliä ja sormussormea, nimetöntään. Siinä jäljellä olevat vuodet.

Lukea tankkaa, juttua eestaas veivaa verannolla, itikat ahdistavat, omenapuut kukkivat - lämpöaalto laskeutunut itäiseen Suomeen. Laatokan lämmöt, Venäjän arotuulet saapuvat kesemmällä; tämä lämpö on vielä silmänlumetta, ohimenevää, pistäytyvää.

Auto hurahtaa pihaan. Toisen koulun, toisen kunnan, peräti kaupungin kollega Rikhard huudahtaa koivun juurelta: - Mitäs mietit, Mestari?

Iso sotakarttakirja kainalossa istuutuu rottinkituoliin, levauttaa karttakirjan pöydälle ja viereen toisen.
- Sovan kävit, voitit, velisein. Mie sinnuu onnittelen.  A täss' kirja oikeast sovast! Tään Stepanin Lunkulan palautan. Alussa tympi ku pyöri vuan sen yhen reiän ympäril'. Siitä se sitt auken ja hyvin näk saarelaisten ankaran elun.
Mantsin saaren karttaa kumartuvat tutkimaan. Viidensadan asukkaan saaressa oli ollut enää yksi, Matti, kun jokunen kesä takaperin oli Rikhard käynyt äidin kotisaarella juuriaan nuuhkailemassa.
- Se Hrustsehvin Nikita oli siirrättänyt asukkaat pois. Äidin mökki oli säilynyt. Toisella reissulla kun kävin oli ikkunat jo viety...

- Vaan katopa tätä! läväyttää SP paikallislehden pöydälle.

- Hesu perhana! Pärinäpoikana. Eihän sen vielä pitänt, hämmästyy Rikhard ja kateesta kalpenee, - meillä vielä saranpäätä niittämäti.
Huvennein voimin, kateellisina katsovat kimpassa lehtipahaa, voivottelevat kohtaloaan, vaikka kohta mopon selkään kumpikin väännettävissä. Kahvitellessaan nauravat jo: ensin sikana taisteltiin ja sitten valitetaan kun koulu säilyi ja syksyllä töihin mennä täytyy - ja yksi senkun mopolla kruisailee.

Tuuli tarttuu lehdenkulmaan ja on viedä nahkaläppäisen Hesun mopoineen päivineen mennessään, vikkelästi tarrautuvat veljet lehdenlaitaan kiinni ja toruvat: - Elähän elähän sie Hesu lentele. Et sie niin vappaa viel oo kulkemaan.
Share

torstai 1. toukokuuta 2008

Toukokuun 2008 Kauppalehti-blogit

Huhti-toukokuun saldo - S100

31.05.2008 - 20:31 | hikkaj | tilinpäätöksiä

 
Huh-huh! Olipa jakso!

Hurahti kaksi kuukautta yhteen pötköön. Pasifisti-kersantilla piti kiirettä, ettei hänen joukkojaan olisi eliminoitu tahi likvidoitu. Yötäpäivää hän kävi taistelua etulinjoilla: muutaman osuman sai, muttei kuolettavaa. Ampuili ja ämpyili SP itsekin, välillä umpimähkään paukutellen, välillä tarkasti tähdäten.

Lopulta ämeriäkkyläiset joutuivat perääntymään, antautuivat, ja kohtapian palattiin jälleen päiväjärjestykseen. Vaikeinta sovun saaminen oli SP:n ja vastakkaisessa leirissä käyskennelleen esimiesnaispäällikön(EP) kaa. Suorastaan pelotti mennä käskettynä päivänä uusia suunnitelmia tekemään. Vaan niin vain kolokutti SP sovittuna aikana EP:n ovea. Aikansa toisiaan mulkoiltuaan häivähti jo vieno hymy huoneessa ja asiat lopulta rullasivat kuin entivanhaan. Ristiriidat sovittiin, rauhankahveet juotiin ja nautittihin leivoksia. Kädet yhteen lyötiin ja hampaankoloon ei mitään jäänyt kun SP poistui ulkoilmaan pyöränsä päälle. Innoissaan rimpautti ohjaustangon kelloa nypykästä ja kellokos helähti niin että sielukin lauloi.

Olemme jälleen kaikki, niin voittajat kuin voitetutkin, yhtä ja samaa porukkaa. Tunnuslauseemme täst'edes kuuluu Arwidssonia mukaillen: "Penteleläisiä emme enää ole, ämeriäkkyläisiksi emme tulleet - olkaamme siis kantelelaisia!"

Pidetään Kantele! Oma pitäjä.

SP pyytää täten julkisesti kaikilta loukatuilta anteeksi ja lupaa vast'edes pitää pienempää suuta ja mölyt mahassaan sekä edistää yksinomaan rauhaa ja rakkautta.

On mukava käydä suveen puhtain mielin.

*****

Liikuntasaldo jäi luvattoman heikoksi: ei juoksuaskeltakaan, vaikka juoksuhaudoissa liikkui, kahteen kuukauteen. Sydäntä ei voinut enempää rasittaa. Lohtuna sentään muistiin merkittäköön lukuvuoden työpyöräilyt: 100 km/viikko. 9 kk x 400 km = 3600 km. No ei se liikuntaa juuri ole, lähempänä keinutolikiikuntaa. Mutta säästyipä bensaa enemmän, saastuipa luontoa vähemmän.

Lukusaldokin kuukahti tantereentöminässä: häthätää Haanpäätä, A.Salmista ja Kansojen kirjallisuudesta sotien välistä aikaa (1920 - 1945) - Lawrence, Proust ja Moravia.

*****

Se on kesää nyt! Niin ajatuksissa, sanoissa kuin töissä. Olkaamme armolliset toinen toisillemme! Muuta mahdollisuutta ei ole.
"Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon, se luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon." 571

Share

Edes Stolbovan rauhaan saakka

Istun aurinkoisella kalliolla mielin kevein, liikuttunein.

Rautariimujen ympäröimästä paljaasta kivestä syvään uurretuista merkeistä luen: 19 10 1595 AT KF DH X X  Kolme kruunua siinä välissä rastien yläpuolella. Täyssinän rauhan rajankäynnin merkinnät.

Rantaan viettävän kallion juurella virtaa vesi, jonka yli on soudettu sotakirvein miekat tanassa kostamaan vainolaisille, tekemään tihutöitä - näyttämään niille.

Istun ja ihmettelen tätä rauhantilaa Suomen Savossa. Entisen Ruotsin puolella. Salmen takana entinen Venäjä.

Sillan yli kiitävät autot, ilmoittavat ilosanomaa: saa, saa, saa. Menevät ja tulevat. Hurauttelevat asioita toimittelemaan kenenkään estämättä, vainolaisista välittämättä.

Istun ja ihmettelen vuosien kulkua. Ilta-aurinko hiipii mailleen, lämpö jää kallioon. Sormella viilettelen hakattuja merkkejä, jotka jäljellä vuosisatojen takaa, varmoina, syvinä merkkeinä ikuisesta rauhasta.

Ikuisestapa hyvinkin!  Aivot hakkaavat opettajan tietolaarissa, työntävät väkisin tietoa, vuotavat ulos totuutta, joka pilaa tunnelmaa: Stolbovaa, Stolbovaa takovat ja työntävät vuosilukua 1617. 22 vuotta ja raja taas ties missä, kaukana Karjalassa, Ohtaansalmen silloista.
Eiköhän lähetä, viluttaa ja puistelee, ehdotan vaimolle, joka on laskeutunut veden ääreen käsiä huuhtelemaan.
Hiekkapätkän jälkeen pysähdymme vanhalle sillalle ihastelemaan insinöörien sillanrakentamisen taitoa, ja siitä sitten takaisin ohikiitävien sekaan kotia kohti, sinne entisen Venäjän puolelle.

Peilityynenä lepää vedenpinta yöllä puoli kaksi. Hyppysellinen hämäryyttä, vesi tummaa taivaan takia. Lossi laskee vastarannalla auton pois ja lähtee paluureissulle. Toinen auto ilmestyy parahiksi taakse. Yölossarilla ei  tunnu olevan kiire valmiissa maailmassa.

Pihamaalta pyrähtää harakkaherra lentoon äkäisesti raakkuen, kuin paheksuen häiriintynyttä madonpoimintaa. Vaimo jää peruuttamaan autoa talliin.

Katkaisen kukkivien luumupuiden alta kukkaoksan ja piirrän hiekkaan: 19.5.2008 - PAX ILOVAARA  SP Toivon sille edes stolbovalaisen rauhan rajankäynnin ikää, kahtakymmentäkahta vuotta. Hyvin tietäen hiekkaanpiirretyn merkin pysyväisyyden.

Huomenna otan punaisen spraymaalin ja suihkutan laattakiveen kiinteämmän kirjoituksen.
- Hyvälle tuoksuu puutarha. Tuomen kukat ja kirsikan, kuulen vaimon sanat takaa.
Pudotan kukkakepin hiekkaan ja vastaan: - Luonto ei tavoistaan pääse. 
Share

Reijo Taipale ois ollu mummon mieleen

Sunnuntaisin käy mummo meillä syömävieraana.

Nousee autosta hiljokseen heijaten, ottaa kepin ja kiertää talon. Aitalle asti jaksaa kulkea, pysähtelee, tutkii maasta työntyviä kevään kukkasia ja huokailee jaksamistaan:
- Vieläköön sitä juhannukselle ja rantasaunaan? Joulule ei  ainakkaa, ei ainakkaa villasukkia näilä käinkoperoila sua aikaseksi.
Kiipeää talon portaat ja toteaa: - Vieläppään piäsin.

Syödä mukeltaa paistia ja kun kuulee että Reijo Taipaletta ajettiin iltamyöhällä katsomaan, riemastuu, miltei suuttuu: - Ettäpäs sanonu! Oisin lyöttäytyny matkaan. Se tervehty siitä laulammaan.
- Oispa se ollu soma näky. Mitäs ne hoitajat ois sanonu? Illalla pistivät mummon nukkumaan ja aamulla oisivat sitten nostaneet mummon makkuuksilta. Eivätkä ois tienneet mummon yöllisistä huvituksista mittää! Arvelleet että nyt mummo höpäjää kun oisit kertonu että Reijo Taipaleen tapasin.
Mummo pistää paistin palan suuhun ja kohta virkkaa:
- Ka oishan tuo niinnii, vain oisin mie lähteny jos oisitta vihjasseet.
Nauretaan, että olisihan se näky ollut, kun mummo kepin kanssa HojoHojon lattiaa olisi viilettänyt. Ensin olisi hoitajien antanut kellauttaa selälleen yöunille ja heti kun olisi hoitajan auto pörähtänyt pihasta, noussut kamppeita vaihtamaan, tyrkännyt pilleripurkit syrjemmälle ja kiskaissut retongin ylle. Aamulla taas ennen hoitajien tuloa laittautunut yösijalleen ja vastaillut kysymyksiin muinamiehinä: - Hyvin. Hyvin nukutti ja nakutti ja hauskaa ol. Mikäs tässä!

Mummo murentaa ruisleivästä palasen ja hankaa sillä paistintähteet lautaselta: - Mie aina viimeseksi tähän jiän.

Kohta jo pyytää: - Tyttö, tulekkas ja paa miut ruokaettonneele. Hai se iso tyyny!

Eikä kauan vanhene kun jo tuhisee täydessä unessa. Vissiin Niittykukista unta nähden.

Toista tuntia sikeitä vetelee ennen kuin silmänsä raottaa ja yhä vannoo:
- Oisin mie toinnii lähteny jos oisitta matkaan huolinu. Se laulaa niin kauniisti siitä Satumaasta.
Iltapäiväkahvin jälkeen on jo valmis luovuttamaan: - Viekee jo miut takasi ommaan hönniin. Alakaat kohta hoitajat jo tulla kopistella.

Omat kengät urkkii tuolin alta, riisuu töppöset ja näpertää ulkokengät jalkoihinsa. Tyttö auttaa nutun niskaan, ja kepin kopattuaan laskeutuu mummo rappuset. Katselee puutarhaan ja astua viilettelee autolle.
- Kiitos vuan ruuasta, mie aina teijjän ristinä...
Pienenä, kuihtuneena istuu etupenkissä ja vilkuttaa kun tyttö kääntää auton tielle.


Share

Aitan seinällä kuvina


                    
      IM004402.jpg
Aitan lautaoveen on poltettu 1951. Se näkyy mäyrän nahkan takaa. Paasikivikö vai Mannerheim presidenttinä silloin? Halonen nyt. Äänestysnumerolla 9, tukka siklassaan, värillisenä.

Mies istuu kiikkustuolissa keväänkalsassa, lankkulattia narisee. Laskeskelee: 2010 - ja pois. Sitten vuodaksi vuosiksi mäyrän viereen? Halosen seuraajaa vartoilemaan.

Tuuli heiluttaa punaista Che Guevaraa laudan rakosista pujoteltuaan. Vaate heilahtaa aina kun tuuli tauon jälkeen yltyy. 'Vihreän lesken'  filmiä on näytetty seurojentalolla 1968 - Pokkinen Eija, Ahlqvist, Paatsot, Fredi kuumassa kotimaisessa; 'Käpy selän allaa' mustavalkoisena parisen vuotta aikaisemmin on kiertävä elokuvakoneenkäyttäjä käynyt pyörittämässä. 'Kuuma kissa' ja syntinen 'Jengi'.

'Etsijät'.  "I'm John Wayne,  enkä Marilynin vaaleus Joella jolta paluuta ei ole", soutaa mies ajatuksissaan. 'Pekka ja Pätkä neekereinä'  virnottaa vierestä. Pätkän tunsi Helsingin täti. Pekka, tämän pitäjän poika. Kerran uteli ilmielävänä pieneltä pojalta auton ikkunasta: "Misshäss se Pirttikallio on?"  Pikkinen poikakos säikähti elokuvanaamaa! Livenä rallatteli iltamissa hampaattomin suin: "Mitteepä shitä shinulle kuuluupi, niin niin just shinä shiinä joka seisoa toljotat sen ukkopatushi vierellä. Shinä jolla on iso käshilaukku ja mahalaukku. Tuleppa tänne niin Sever moishkahuttaa shuutelman tulishen."

Katri-Helena Törmällä. Danny käärmeshow'ssaan kesäkiertueella Kivisalmessa.
- Miusta ei ouk tuo Tänny eikä Kootman mistään kotosik, oli naapurin isäntä valistanut poikia tuolloin heinäladon kupeella kun iltapäiväkahveille kokoontuivat. - Semmosta joutavaa renkutusta ja narinaa!
Sekin naapurin isäntä on nyt mananmajoilla niin kuin Irwin. Vaan Danny elää ja patviutuu.

Hirvensarviöljyllä voitelivat hevosen kyljet ja silmärenkaat, josko rauhoittunut olisi nuori ori, varsa melkein vielä.

Heinäpellolla viipyilevät ajatukset, vaikka miten koettaa kääntää ne oven viereisen seinän Abbaan ja Abba-naisten kiiltävään silkkiin ja hopeoituihin pitkävarsisaappaisiin. Tuota Abba-Agnetaa poika oli silloin katsellut sillä silmällä ja punastunut kun tätinmies oli tuominnut naisten joutavan ketkuttelemisen.

Isäntä ryystää kahvia ja vääntää puheen sotaan:
"Sieltä juoksuhauvasta vihollisen perääntymistä avitettiin konekiväärillä ja joku rohkea heitti..."

"Ei ne perääntyneet. Kansa taisteli miehet kertovat lehessä luki että suomalaiset siitä luikkivat..."

"Elä sinä poika yritä valetta syötteek kun ite olin paikalla!" ärähtää isäntä.
Jokapäiväinen kahvitaukokina taas käynnistymässä isännän ja apupojan välillä. Kiikkuvaa miestä huvittaa: aina niille tuli riita tuosta sodankäynnistä - että uskalsikin apupoika inttää. Isäntä irrottaa valkopunaraitaisen nenäliinan kaljulta laeltaan ja kiristää solmut, nousee ennen kuin uusi sota leimahtaa.
"Tulukeehan poijjaat pyörittämmään noita haravakonneen pyöriä niin saahaan tämä Saiha käännettyä uralleen!" käskee ja hyppää reikäpukille.
Pojat roikkuvat ison rautapyörän vanteessa. Saiha säntää juoksuun saran päätä kohti ja isäntä kelettää perkeleitään. Eikä perääntymisestä ole tietoakaan.

Mies näkee Dianan Abbojen vieressä ja on aivan varma että Charles tapatti prinsessan Rottweilerinsa tieltä. Ovathan ne Englannin Stuartit ja Jaskat vähemmästäkin syystä ihmisiä roikotelleet puiden oksilla kuolemaan.

Mies keinuu ja Guevara heilahtaa. HASTA LA VICTORIA SIEMBRE.

Vintin portaiden päässä katon rajasta tuijotttaa nappisilmähuuhkaja räsymaton kokoisena. Hiihtäjä oli kuulemma aitan rakentanut isäukkonsa kanssa. Tulleet aamuvarhain soutaen kirkonkylän rantaan ja Pertti oli juosta pyyhältänyt reppu tiililastissa kylille ja kirkonrinnettä ylösalas ravannut ennen kuin isäukko oli perästä ennättänyt aittatyömaalle. Monarkki-mopo oli paras palkinto, jonka Pertti hiihdoistaan sai, sinisen. Sitten se talonmiehenä antoi näyttää seurojentalolla noita elokuvia. Viina vissiin joi lopulta jalon hiihtäjän.

Ikkunan puite on vino. Abba-naiset kimaltelevat ja Katri-Helena laulaa luikauttaa Luinsa.

Mies nousee ja silittää mäyrän karvoja, raplaa lukkoa isolla avaimenmurikalla, jota on käännettävä väärään suuntaan ennen kuin saa lukituksi lautaoven.

Kuistilla surraa kärpänen ja yrittää työntyä sieraimiin. Keltasirkku sirittää vielä suppulehtisen omenapuun oksalla. Mäkeä ylös pärisyttelee kevarilla kypäräänsä hautautunut poika.
"Antakaa, antakaa minun viimeisen kerran katsella maailman toilauksia..." Haanpää, 1937: Lauma - Viimeinen matka

Share

Minä haluaisin yhä sen metsän

                                       
 ILOVAARAN KOULU JATKAA!!!!!! Sota päättynyt.
 PAX ILOVAARA ALLEKIRJOITETTU
 **********************************************************
Kello on kahdeksan. Lämpötila samoin. Ilta-aurinko Männikön mäellä punertaa petäjien runkoja ja autiotalon, isäni kodin, kuistin säleikköjä. Tänne alemmaksi rinteeseen ei enää paiste yllä, jotenkuten joitakuita säteitä suo kasvaneiden koivunrunkojen lomitse.
Minä haluaisin tämän metsän. Minä haluaisin omaksi tämän metsän, tämän palasen, pellon ja tien välisen. Hehtaarin kaksi. Ei sitä enempää ole.
- Möisitkö? kysyin jo vuosia sitten naapurin Jussilta.
- Se on niin hankala irrottaa tästä tilasta, tulisi niin paljon paperisotaa, lohkomiset, lainhuudot ja kaikki, vastasi Jussi.
Siihen se asia jäi.
Yhä kuitenkin halusin sen metsän.
- Möisitkö, Jussi, minulle tämän metsän? Tuohon linjaan saakka.
- Saattashan tuon myydä, vaan kun on lunta niin paljon, on vaikea harppoa lumessa ja piirtää rajaa.
Siihen se toisellakin kertaa jäi. Tulivat uudet lumet ja paksut monen talven nietokset.  Vaan yhä halusin sen metsän, rajalla minun talon ja tontin.
Jonain kesänä, kun varmasti ei enää lunta ollut, ajelin autolla, autolla silloin vielä ajoin, käsi ikkunalla, koska olin vielä huima, ja pysäytin Jussin luona ja tein taas tarjouksen metsätieraketta näyttäen:
- Jussi, möisitkö minulle tuon tien ja pellon väliin jäävän metsän, linjaan saakka?
- Sinulla uusi auto, sanoi Jussi ja tihrasi avoimen sivuikkunan kautta kojelautaa. Aikansa tutkittuaan kysyi: - Onko noilla mittareilla kaikilla tarkoitus?
- En minä niitä tarvitse. Ne vain ovat, vastasin ja annoin Jussin jatkaa tutkailuaan.
- Uuden auton tuoksu, ihasteli Jussi ja nuuhkaisi sieraimiaan pyöristäen. Sanoi sitten kaipaillen: - Minulla sitä ei autoa enää ole.
Siihen se silläkin kertaa jäi ja minulle halu saada tuo metsä. Vaan oliko Jussilla halu saada auto?
Kesäisin pyörin tuossa lapsena leikityssä metsässä, joka risukkoa suurimmaksi osaksi on: haapavanhuksia, jurovia kuusia valonpuutteen näännyttäminä, haaramäntyjä ja harmaarunkoisia koivuja, pikkulintujen sirkuttelupuita, notkahtaneita leppiä, jokunen lehmus ja pajukkoa, haurasta raitaa.
En usko, että kukaan muu olisi halunnut tuota ryteikköä, vain minä halusin. Minulle se on metsä. Metsien metsä.
Sitten kun uuden auton tuoksusta ei hajuakaan enää ollut, näin Jussin kävelevän reppuselässä jalkakäytävällä ja pysäytin ja pyysin:
- Tule kyytiin, Jussi!
- Ei kun minä haluan kävellä.
- Olisinpa tarjonnut tätä koslaa sinulle jos antaisit...
- Sen metsän, keskeytti Jussi.
- Niin saisit tämän ja minä metsän. Sen metsän siitä tontin rajalta, alapuolelta talon, siihen linjaan asti vain. En minä enempää. Siinä olisi nokko.
- Katellaan sitten syksyllä kun nyt on näin kuuma  ja nuo itikat ja paarmat pyrkii päälle heti kun hiki nousee, ja hirvikärpäset, sanoi Jussi.
Eikä noussut kyytiin, vaan jatkoi kävelyään kapteeni-isän sodanaikainen reppu selässä, harppoen - senkin apostoli.
Tuossa harpan päässä se yhä saa olla, toisella, se metsä, jonka minä yhä haluaisin. Lämpötila tuskin enää viittä. Aurinko painunut jonnekin Karin korjaamon takaiseen metsikköön.
Osta kappale ikimetsää!         www.luonnonperintosaatio.fi
"Mutta 1960-luvun kestäessä alkoivat eteläiset metsät kaatua, minun metsäni, vielä hitaasti, mutta pelkoa herättäen. Silloin tehtiin mielikuvituksellinen keksintö: metsäautotie. Siis tie, joka ei vie taloon. Oli alkuun käsittämätöntä, mutta sitten totta, että hämäläiset erämaani pirstoutuivat viipaleiksi. Maailman luhistuminen alkoi. Ja puut romisivat nurin, kevään odotus merkitsi yhä enemmän pelkoa."  Leena Vilkka, 2007: Pentti Linkola, ystävä ja innoittaja


Share

Opettajako muka kouluasiantuntija!

Koska kunnallisten päättäjien silmissä opettaja ei ole asiantuntija kouluasioita käsiteltäessä – kokemus on sen osoittanut ja käynnissä oleva Pentele-pitäjän  Ilovaaran 70 oppilaan koulunlakkauttamisprosessi asian vahvistaa - SP puhuu kyläkoulujen puolesta tohtoreiden ja tutkijoiden suulla oma suu supussa sulkiaan sukien.

Nyt kun koulutoimen säästöt on saavutettu ilman Ilovaaran koulun lakkautustakin, kannattaa miettiä mitä pedagogisesti, opetuksellisesti arvokasta oppilaat menettävät, jos heidät kaikesta huolimatta päättäjät aikovat siirtää kirkkonkylän asfaltille.

SP kiittää työministeri Tarja Cronbergia*, joka lähetti  henkilökohtaisesti tutkimusraportin ’Pieni on parempi’ tutkimuksen ’Pienten koulujen laatu tutkimusten valossa’.

Filosofian tohtori, amerikkalainen (ei ämeriäkkyläinen), Cynthia Reeves esittää 166 tutkimusraportin voimin asioita ja totuuksia, joiden luulisi vakuuttavan epävarman päättäjän pienkoulujen hyvyydestä ja tasokkuudesta sekä ainutlaatuisuudesta.
  • Tutkimukset ovat osoittaneet, että pienten koulujen huono-osaiset oppilaat pärjäävät huomattavasti paremmin vakiokokeissa kuin suurten koulujen vastaavat oppilaat.
  • Missään tutkimuksista ei käy ilmi, että yhdysluokat huonontaisivat oppimistuloksia. Kaikissa tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu yhdysluokkien vaikuttavan positiivisesti sosiaalisiin taitoihin.Oppilaan asenne koulua kohtaan on positiivisempi sekä  itsetunto on parempi.
  • Pienempien koulujen oppilaat tuntevat paremmin kuuluvansa johonkin ryhmään, kokevat vähemmän vieraantumista. Vieraantuminen vaikuttaa itsevarmuuteen, itsetuntoon ja omien tavoitteiden asettamiseen. Oppilaat tuntevat kuuluvansa ryhmään ja ovat sitoutuneempia.
  • Kuriin liittyvät ongelmat häiritsevät oppilaita ja oppimista. Pienten koulujen oppilaat tappelevat vähemmän, tuntevat olonsa turvallisemmaksi ja käyvät koulussa säännöllisemmin. Kun opettajat ja oppilaat tuntevat olonsa turvalliseksi, eivätkä käytösongelmat häiritse heidän työtään, he voivat keskittyä paremmin opettamiseen ja oppimiseen.
  • Koulut, joissa korostetaan vahvojen suhteiden luomista oppilaiden, opettajien ja vanhempien välille, luovat fyysisesti ja henkisesti turvallisen, opetusta tukevan ympäristön opettajille ja oppilaille. Pienissä kouluissa tällaisten suhteiden luominen on helpompaa.
  • Pienet koulut pystyvät tarjoamaan opettajille enemmän mahdollisuuksia keskusteluihin oppilaista, opettamisesta ja oppimisesta sekä näihin liittyvistä asioista, ja myös yhteistyöhön näiden asioiden kanssa.
Tutkija Gunilla Karlberg-Granlund lainaa norjalaista R.Kvalsundin  tutkimustulosta:
”Kouluissa, joissa oppilaita on vähemmän, lapsilla on enemmän fyysistä tilaa leikkiä välitunneilla. Leikkeihin pääsevät mukaan muutkin kuin niissä parhaatOppilasmäärältään pienemmissä kouluissa oppilaat oppivat tekemään yhteistyötä keskenään iästä, sukupuolesta ja harrastuksistaan riippumatta.”  
Suomen kouluista Karlberg-Granlund ottaa käsittelyyn koululaitoksemme iän. Monet kyläkouluistamme on perustettu 1800- luvulla tai 1900-luvun alussa. Näillä kouluilla on monilla tavoin ainutlaatuinen luonto- ja kulttuuriympäristö. Niin kuin Ilovaaran 110-vuotiaalla koulullakin on.
SYTY:n puheenjohtaja, professori Eero Uusitalo yhteenvetää  tuloksen:  ”Pienten koulujen sulkemiselle ei ole olemassa mitään paikkansapitäviä laatuun liittyviä syitä.” Päinvastoi: ”Pieni koulu on parempi kuin suuri!”  Uusitalo luettelee tutkimusten perusteella seitsemän painavaa syytä pitää yllä pieniä kouluja, kyläkouluja:
1.      oppilaat pärjäävät yleensä paremmin jatko-opinnoissa ja yliopistoissa
2.      tasa-arvo toteutuu yleensä paremmin pienissä kouluissa
3.      pedagoginen joustavuus pienessä koulussa
4.      kasvattaa oppilaista parempia , sitoutuneempia ja kunnioittavampia  kansalaisia
5.      vanhemmat sitoutuneempia koulun toimintaan – positiivisin seurauksin
6.      huomattavasti turvallisempia
7.      fyysinen ympäristö tukee opetustyötä
 paremmin

 
 * valtakunnan tämän alueen kansanedustajista vain Hoskonen ja Vehviläinen eivät ole reagoineet koulumme yhteyspyyntöihin, kaikki muut ovat hengessä mukana maaherraa myöten. Paikallisista poliitikko-valtuutetuista yli puolet, lähinnä koulunkaatajat,  eivät ole osoittaneet minkäänlaista kiinnostusta yhteydenottoon kansamme – rätkäävät vissiin päätöksensä huntturissa, jonkun viisaan johdattelemina. Jos ministeri ottaa yhteyttä ja paikallisen Penteleen kunnanhallituksen pj ei, niin onko tilanteessa jotain huvittavaa … ellei peräti mätää.

Rauman matkaltako lie tämmöset jaaritukset hihaan tarttuneet – enpä lukisi jos tämä olisi jonkun toisen tekstiä. Hyi hitto! 

Asialinja ei ole SP:n linja.
Share

Rauman lukko


                                 http://hikkaj.blogit.kauppaleh…n-alkanut/  
(9.5. pe klo 16.16 uusin päivitys ylläolevaan. Siellä päivittelen ja päivystän koko ämeriäkkyläisen sodan ajan.  Käsi hiirelle pane ja koet tuoreimmatkuulumiset!)
*************************************************
          IM004345.jpg                      
Här hvilar
Handlanden Philip Westerling
Ömt, älskande maka
Anna Frimodig
född 1797   död 1849
Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioita kiertelen vappuna 2008. Vappuna 1640 kirkon tuhosi tuli.
Kalatorin laidalla hiirenkorvat lehtipuissa puhjenneina, hennoimmillaan.
Tässä ajassa on aikaa. Ohi kulkee mustaa koiraa taluttava talvi-ihoinen neito, sortseilleen jo riisuuntunut. Vanha pariskunta käsikynkkää toisella laidalla. Eivät vilkaisekaan kiviaidan yli raunioihin. Se on sitä tuttuutta: kivikasaa ei ole olemassa ennen kuin pitkän poissaolon jälkeen.
Kierrän kukkulaa ja raaputan paatta sammaleen alta.
OFVERSTE LIEUTENANTSK  1770 - 1843
Eb: Fr: Borgenström född Shulman
Garvari Åldemanni  1821 - 53
Cymnakillen  Landefiskalen
Aurinko on järjiltään, työntää säteitään urakalla kolmatta päivää. Pyyhin hikeä ja jätän sammaleet rauhaan. Hautakieli on täällä vanhaa ja yhtä vieraantuttua kuin näiden ohikulkevien kieli.
Puukortteleita runsaasti, tuskin uskon että tämä on totta. Kujosia toisensa jälkeen täällä syrjemmällä. Portin takana kaivaa iäkäs mies maata, vaimolla kevään kukka kädessään. Kyyristyy istuttamaan heti kun mies lopettaa lapioimisen.
Kuninkaantiellä, puutalojen valtaväylällä käy huiske, ja autojono lakkaamaton kaasuttaa idyllin rikki.
'Kropan gohenust fiinemä jälkke'  lukee akkunaplakaatissa.
Eihän tämä vain ole Rääveli? Epäilyttää. Kylteistä luen kuitenkin ihan ehtaa suomea: kahvila, alennus, lounas.
Kanavasta ovat onkineet pyörärivistön kuivalle maalle. Lainailevat ne täälläkin, ihmiset.
"Kyll maar täst päässe mutt menkä silla gautt", poliisin eilistä neuvoa kulkiessani maiskuttelen. Hj Nortamon pystin luona istuskelen kauan. Parkkipirkko sakottaa tunnin ylittänyttä autoa. La Bambasta raikaa poikain huuto aina kun joku yksinäinen neitokainen ohittaa juomavarjot. Kanavasuihkujen katveessa mäyräkoiraporukkaa imeskelee koirannisisiään.
Sama elämä, eri kieli.
Neljäs hetki käsillä. Yli kolme tuntia olen jo odottanut keilaajaa. Janottaa. Onnelan takapihalla auton lattialla on purnukassa simaa. Siemaan ja läväytän samantien oven kiinni.
Miellyttävästi tupsahtaa ovi lukkoon. Avainnippu välähtää penkillä.
Kopeloin housuntaskuja turhaan. Kohotan rillejä nenänjuureen ja arvelen: Nyt äijä on pulassa. Siellä ovat, lukkojen takana. Rauman Lukko Äijänsuo, niin.
Väännän vitsiä, vaan eipä naurata. Saamarin saamari!
Varaosaliikkeen ystävälliset myyjät tiedustelevat poliisia tiirikoimaan, eivät nyt jouda, ovat keikalla. Myyjä antaa mukaan ruuvimeisselin ja rautalankaa. Alan vääntää ja ujuttaa. 
Sitten auton eteen kurvaa myhäilevä mies ja puhuu kieltään. Kuullut Karjalan prihan hädästä myyjiltä. Sorhaa tovin ja vetää avaimet ikkunanraosta.
- Ei tää maar mittä maksa.
Poistuu hymyillen kymppi kourassaan.
Keilaaja pallokassiaan raahaten näkyy jo lähestyvän soraa pitkin autolleen. Ojennan avainnipun. Emmin: kerronko vai en? Vai sanonko vain:
Här hvilar - mycky mycky bilar
*********************************************************
Jokattell oma paikk
- Äit, me oli isän gans linjapiilis ja isä pyys, ett mnää annaisim baikkan yhdell vaimihmisell.
- No se oli nätisten deht.
- Nii, mutt ko mnää istusi isä sylys.
Uusi Rauma 2008

Share