Vuoden nainen

lisbetti

Torstaisin se ilmestyy. Se jota aina eniten odotan. Muut sysään syrjään odottamaan.
Viikon päähenkilölle raivaan tilaa. Puhallan muruset pois pöydältä. Levitän eteeni:
LISBET. Ilman h:ta.

Takuuvarmaa tekstiä. Ei petä koskaan. Lipponenkin sanoo sen joka viikko lukevansa. Paavo siis, tämä valtakunnan syrjäytetty kaasuputkimies, entinen pääministeri sekä valtiomies.
Meillä sama maku.

Vaikka Lisbet kuinka vähättelisi itseään, morkkaisi itseään ja muita, ei auta. Viikko on aina pelastettu, viikonloppu aloitettu, kuin Nelos-tv, jo torstaina kun lehti ilmestyy.

Tämän viikkoisen marjat poimin pottuun Elämän arkea -pakinasta:

• "Kun on toinen jalka hauvassa, ei jaksa haitata, onko maassa hallitus vaiko ei."
• "Mummojen ja ukkojen pienet asiat kulkevat samaa latuaan kuin ennenkin."
• "Elämän pienet asiat tuntuvat paljon tärkeämmiltä."
• "Särkeekö minä yönä enemmän jalkoja kuin toisena?"
• "Rutisevatko olkapäät ja kaularanka tänään kovemmin kuin männä viikolla?"
• "Riittääkö kallis lääke tulevaan eläkepäivään, vai pitääkö ostaa velaksi?"

Äsh! Nyt tuli leikatuksi koko pakinan alku, vaikka piti vain pomppien. Mutta ei voi mitään - mukaansa tuo kerronta imaisee: Mitä realismia! - ja kyykytystä.

Enpä kerrokaan jatkoa, sietää mennä vaikka kirjastoon ja pyytää virkailijaa etsimään ja jos ei ole tilaamaan Viikko Pohjois-Karjala 11/2019 sivu 9.

Sen ajan soteista ja palvelupihoista eli ruotimummokaupoista ja loisista tärähtää tekstiä, raikuu suoraa sanaa, jotta tuntuu luissa ytimissä ja munaskuissa ja varsinkin sydämessä.

No olkoon en malta vielä yhtä loppupuolen filmaattista pätkää olla lainaamatta:

• "Tänä päivänä tuo samainen mummo olisi varmasti valittu vuoden naiseksi, omaperäisellä tyylillään tuohenkäppyrä haivenissaan, ja russakkalauma helmoissaan, nokiset varpaat risoissa virsuissaan ---"

🏂 hiihdot 10 + 10 km / 680  km//€=104 h 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kyky lukea kaunokirjallisuutta

Ilmassa on vaaninut uhka... Jo pitemmän aikaa... Vieläkö kykenen... Uskallanko enää irrottaa jalat maasta...

Tuommoista kummaa karavaania kulkee ohimojen ohi.
Ja puristan realistisia kirjoja entistä tiukemmin hyppysissä. Dokumentteja toisensa jälkeen luen, tällä hetkellä melkein pelkästään urheilijoista ja urheilusta: Havuja Perkele!, Urheilun nousuja ja laskuja, Urheilun selviytyjät - Tositarinoita tulosten takaa, Urheilun kipupisteet ...

Onko kyky lukea kunnon kirjallisuutta, kaunokirjallisuutta, sitä ihteään, kadoksissa, mennyttä kalua? Ihan pelottaa jos niin on. Ikäkö tekee sen, ettei jaksa jalkojaan, so. henkeään, enää ilmoille heittää?
Realismin peikkoko ilkkumassa, ettetkö ukontottero ole älyämässä matkasi määrää?
Vai mikä tässä mättää, ettei Kafka enää kiinnosta, Kilpi vedä? Päätaloko myrkytti leijailun?

Tilapäistä tämän täytyy olla! - tämä mielikuvituksen invalidisoituminen? Vaje.

Ja onkin:
Grantasta valitsen parhaan palan ja pääsen San Juliánin piispan tykö, juuri sinne kaunokirjallisuuden ytimeen, belgialaisen Bernard Quirinyn kirjoittaman novellin tummahkoon miljööseen. Tämä on tätä, tämmöistä kirjallisuuden pitää olla: kummallista! Toden ja epätoden yhtymäkohtaa. Kyllä me siivoojan kanssa toden totta ihmettelemme piispan huonetta siivotessamme, miksi yksinasuvalla miehellä on kaksi vuodetta huoneen eri laidalla ja miksi joskus molemmat vuoteet aamusiivouksessa joudumme petaamaan. Ei, ei kyseessä ole piispan yöllisistä nais- tahi miesseikkailuista, vaan kaksikehoisesta ...

Enpä paljasta enempää; josko joku teistä innostuisi lukemaan, testaamaan lukukykynsä, miten sujuu kaunokirjallisuuden lukeminen - paremminko kuin Kekkoselta rokkenrolli.

 hiihdot 15/40 km = 6h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös