Synttärilahjaksi Maijua

Joillakin enemmän vientiä ja kysyntää kuin toisilla, kuten nyt tälläkin allakuvatulla naisella.
Niin,
ettekö tiedä kuka kuvassa puusta veisteltynä?
No tämäpä tämä:

Porraspielessä Katri Helena

Tohmajärvellä, siellä Maiju Lassilan mailla.

Hieno figuuri, vaan mikähän tuossa Katri Helenaa? Tykkääköhän museon rapuilla olevasta puumuotoilusta? Käy vielä kuin siellä Kuopion näytelmässä sen Panu Rajalan kirjan kanssa: vilkaisematta saunan uuniin!

Vaan mitäpä Katria tähän sotkemaan enempää, vaikka hänelläkin noita kilpakosijoita on riittänyt, Liimatainen taisi vetää pisimmän korren...
Lassilan Maijua siellä mäellä näytellään, Kilpakosijoita, sitä missä isä ja poika Sikanen yrittävät toisiltaan salaa tavoitella Saastamoisen leskeä. Mönkään tahtoo mennä, kun rippikoulutkin käymättä.

Jännä miten täysin toisenlainen ja silti mukaansa imaiseva!

- Niin, mitenkö niin toisenlainen ja minkä kanssa?
- No tuon edellispäiväisen, missä oli vauhtia ja vipinää ja vaarallisia tilanteita joka hetki, Traktorin Peppi Pitkätossun Sinkkolassa.

Aivan eri planeetoilta ovat, ääripäitä. Todistavat näin että kyllä teatterissa on ilmaisuvoimaa jos tasojakin.
Eikä aina tarvitse näyttelijän äänen olla puhdas, kunhan on persoonaa, ja sitä näissä muutamissa on, niin kun nyt tuossakin Veijo Hämäläisessä, joka tänä vuonna lukkaroi ja joka viime vuonna heräili kuolleista. Niin ja Jaatistahan ei voi olla huomaamatta eikä huomioimatta, muuten vielä häränkehno päälle hyökkää ... näytelmän härkä ja dramatisoijakin kun on ...

No kunhan rutisen omiani: oiva oli esitys kaikin.
Onneksi syntymäpäiväsankarikin tykkäsi; ihan kelpo lahjan sai kun sai tämän näytelmän lahjaksi. Olisikin ollut aika nolo tarjota kahdesti 35 täyttäneelle huono lahja; tällaisten lahjojen muisto kun tahtoo syöpyä ikuisiksi ajoiksi mieleen - toisin kuin jonkun kukkapuskan tai vatkaimen.

Sikaset, isä ja poika: Markku Hämäläinen ja Mikko Sairanen.

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Kesän parasta pannen

Aikansa kun kiertelee niin viimein georastin löytää: Kemien mäellä, Maiju Lassilan tien vaihduttua Katri Helenan raitiksi, kohta jo oikealla tarttui varsinainen vonkale koukkuun!

Kauppaneuvos Jöns Lundberg satamajätkä Jönni Lumperi
Teemu Jaatinen ja Veijo Hämäläinen

Näytelmä Kuolleista herännyt  ja Jönni Lumperi, josta kirjallisuudentutkija Pertti Karkama on sanonut:

"Satamajätkä Jönni Lumperi, Pentti Haanpään jätkien pikkuserkku ... ei ole seikkailujensa sankari vaan uhri, koominen antisankari."

Juuri semmoiseksi osasi tehdä Jönnin Veijo Hämäläinen Tohmajärven kesäteatterissa. Amatööripohjalta taiten, aivan niin kuin Martti Kainulainen aikoinaan teki Havukka-ahon ajattelijasta tuntoisensa.
Maistuva keitos ja sotkos siitä tulikin kun köyhä olikin rikas ja rikasta lähes riistettiin - mitä kun oli niin samanlaiset nimet!

Olli Riikonen, Tohmajärven kunnanjohtaja, näkyy lehden mukaan (K-K 6.7.2016) puhuneen Maiju Lassilasta eli Algot Untolasta eli Irmari Rantamalasta eli Algoth Tietäväisestä Potsipäivillä levottomia: "Untola oli suomalaisessa puolueessa kuin Eino Poutiainen SMP:ssä – höynäyttäjänä, mutta myös höynäytettävänä." 

Riikonen määrittelee tuossa samalla kirjailijakuvauksessa Jönnin.
Jönni on tuollainen, mutta kirjailija tuskin oli, vaikka olikin milloin nuorvanhasuomalainen milloin mikäkin ja lopulta punaisena ammuttiin matkalla Suomenlinnaan 21.5.1918 viiskymppisensä kynnyksellä.

Ruumisarkku selässä kulkee Jönnikin Tohmajärven teatterissa taskussa kuolintodistus, koska on muka juonut pullollisen myrkkyä ja lääkäri turhia vaivoja säästellen kirjoittanut heikosti hengittävän miehen kuolleeksi.

Vaan eihän sitä kuolemaan jouda kun on voittanut kaksi tonnia lotterissa ja sen avulla rikastunut jos köyhtynytkin!

Vähin elein ikään kuin lököttäen Hämäläinen liikkuu pitkin maata pisneksien perässä, moukantuurilla ja ilman titteleitä. Nautittavaa.

Tragikomiikkaa tämä kaikki.

On, on siellä muitakin näyttelijöitä eikä niistä haittaa ole, päinvastoin: antavat eloa mäelle ja liikettä kinttuihin ja hymyä jos röhönauruakin katselijoihin. Oli muutamalla katsojalla naurussa pitämistä, eikä pitänytkään, kun Vesa Raninen Kourun leskinaisena hiipsi sirkuttelemaan näyttämölle. Minua taas viehätti Makkara-Liisan, Johanna Rannasalo, habitus.