Sata parasta kirjaa

2000-luvulta - Hesarin lista

Ekana Pirkko Saision Punainen erokirja.

Viimeisenä 100:ntena Eeva Kilpi: Rajattomuuden aika

Ainut lukemani kirja listalta on tämä:

84. Häntäpäässä, mutta kumminkin mukana.

No, niin aina - etsinhän kirjoja, joista ei liiemmin puhuta. 

Graniittimiestä ja Sirpaa pyörittelinkin sitten siellä ja täällä ja tässä, jos vähän tuollakin. Vaikuttaneen näyttää.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

 

Kirja-arvostelulle tausta

Miten teen kirja-arvostelun?

Ei lyhyempikään kirja-arvostelu tosta noin vaan lonkalta synny: hotkaise ja oksenna! 

Luennassa on ollut jonkin aikaa Johanna Hulkon, s.1969/Oulu, romaani Säkeitä Pietarista (Tammi/2009), josta koostin juuri kirja-arvostelun Kirjavinkkeihin. Kun kyseessä on toistakymmentä vuotta sitten ilmestynyt kirja, ei huoli kuitenkaan syvälukuun ja sen kummoisempaan analyysiin mennä, sillä nehän on aikanaan tehty; Hulkon kotisivu luettelee kirjasta pitkän listan arvosteluja ja käsittelyjä ko. kirjasta.

Eli kirjan luettuani jatkoin taustoihin näin:

• 1. Kävin Hulkon kotisivuilla. (sain tuon arvosteluluettelolistan)
• 2. Paneuduin Kiiltomadossa (14.10.2009) Satu Taskisen tarkk’analyysiin: Kohtalon määräykset sotkevat arjen. ("Tässä kirjassa kaikki mielenkiintoinen tapahtuu sen reunoilla ja piilossa.")
• Luin: 3. Pirjo Hämäläisen KU-arvostelun (8.9.2009): Uusia säkeitä Pietarista. ("Tähän asti meikäläiset Ahmatovan ihailijat ovat saaneet tyytyä Marja-Leena Mikkolan ja Pentti Saaritsan suomennoksiin sekä Jelena Kuzminan laatimaan elämäkertaan, mutta nyt painosta on tullut erittäin kiinnostava kirja, Johanna Hulkon esikoisromaani Säkeitä Pietarista, jonka keskeisinä henkilöinä on kaksi vahvasti elävää Annaa, venäläinen runoilija ja suomalainen opiskelija, myöhempi virkanainen.")
• 4. HS (8.9.2009): Sirpa Pääkkönen – Kirottu ja ihana Pietari. ("VÄLILLÄ TUNTEE lukevansa todenmakuisia muistelmia, joissa nuori nainen opiskelee 1990-luvun alun kaoottisessa Pietarissa.")
• 5. Käkriäinen 3 / 2009: Anni Lappela – Neuvostonostalgiaa kevyesti. ("Yksi romaanin ongelmista on se, että kukaan sen vaihtuvista kertojista ei tunnu uskottavalta.")

Käkriäinen-lehti netissä

Jos kyseessä olisi tuore kirja, en missään tapauksessa lukisi toisten lukijoiden tuntoja kirjasta ennen kuin oma kirja-arvio olisi valmis.

Nyt, koska taustalla oli lukuisat omat paikanpäälläkäynnit ja sen kymmenet kirjaluennat - yhtenä vahvana kokemuksena esim. Sirpa Kähkösen Graniittimies -  tuosta kaupungista, ei tuottanut vaikeuksia nimetä omat kiinnostuksen kohteet Hulkon romaanista. Ja kuitata asia taas kerran, kuten monen romaanin kohdalla: lukija lopulta valitsee mitä kirjasta (haluaa) löytää.

Eli minä löysin taas kerran paitsi ne tunnetuimmat rakennukset, patsaat ja kanavat, myös nuhjuisimmat sopet, kadut ja kujoset. 

Mukava noilla oli vaellella - ja vähän pelätäkin.

"Metrotunneli imaisee meidät sisäänsä. Dostojevski oli oikeassa, Pietarilla on oma hajunsa, eikä se ole luultavasti hänen ajoistaan juurikaan muuttunut. Sitä on vaikea kuvata sanoin, sillä hajujen ja kielellisen fyysinen yhteys aivoissa on etäinen, mutta voimakkaimmillaan haju on siellä, missä on paljon ihmisiä, Heinätorilla ja metrossa"

Johanna Hulkko - kuva kotisivulta

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Uusi:

Lea Ypi: Vapaa - Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa

Omppuvarkaissa - ikään kuin

Vanha Mies ei kaikkeen ylety, ei ennätä, ei ole aikaa. Jäljellä. Hirvittävästi. Pitää keskittyä olennaiseen, jotta jalka lankulle osuisi. Vanhaan siis.
Kirjallisuudessakin.
Onhan se nyt noloa jos heittää veivinsä eikä ole lukenut kaikkea säilynyttä ja säilyvää, so. yhtä hyvää ja kahta kaunista! Tuokin Odysseus Irlannista vielä lukematta, onneksi sentään Dantet, Dostojevskit ja muut Gogolit ovat tulleet huuhdotuiksi kurkusta alas syvälle sieluun.

Jokunen uudempikin silloin tällöin mahtuu uppoamaan Vanhaan Mieheen. Sen verran aina tilaa löytyy, kun sielun sopukoitaan siivoaa ja järjestelee palikoita paikalleen.

Muutamiin kustantajiin on sen verran vielä suhteen rippeitä jäljellä, että lähettävät pyynnöstä tuoretta tavaraa käsittelyyn, nyt Päivisen jälkeen Kähkösen: Graniittimiehen mieli kääntää granaattiomenaksi. Näin pääsee Vanha Mies ikään kuin omppuvarkaisiin.

Tämän vuoden Finlandia-palkinto ehdokkaaksi on seuloutunut Sirpa Kähkösen Graniittimies, Otava 2014, kertomus Neuvostoliittoon, vapauden valtakuntaan hiihtäneestä pariskunnasta. Petrogradista löytyy konemestariperheelle, lapsi tuloillaan, pimeä pannuhuone: valoton mutta lämmin pöksä on alun asuinpesänä; eikä se hassumpi paikka olekaan, sillä ainakin asuinasia 'Meillä oli paljon paremmin kuin kymmenillä tuhansilla muilla'.

Tästäpä sitä lähdetään kahlaamaan kohti huonompia aikoja, ei tietoakaan nykyisestä Pietarista, jonka neonvaloja, liikennettä, noita länsimaisen kehittyneisyyden huipentumia moni pimeän Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton jäljiltä käy ihastelemassa.
Vanha Mieskin höpiintynyt niin että istunut jopa Pietarin jääpalatsissa ihastelemassa Ilja Kovaltsukin SKA-seuran, tuon Putinin mainosikkunan, railakkaita otteita.

Eiköhän tässä tule Kähkösen myötä myös aina ihana Nevskikin vielä monta kertaa eestaas rampattua ja Neva ylitettyä.
Ja saattaa totuus muuttua kovinkin toisenlaiseksi.