 |
| Tarja Heinula - kuva Jani Liimatta |
Nyljetyt ajatukset pääsevät Makig of Lean absurdissa farssissa näkyville suht ymmärrettävässä muodossa.
On. On siellä melkomoinen hurina ja hyörinä, hyrinä ja hörinä. Siellä tekijän päässä, jota nyt ilmoille saatettiin kuuden ihmisen voimin. Ja yhden liikkuvan pesukoneen; sieltähän nämä JH:n ajatukset lopulta linkoutuivat kuulolle eri kielisinä näiden näyttelijöiden tulkitsemina:
 |
| Heidi Syrjäkari - Antti Hovilainen - Mika Silvennoinen - Jukka Peltola - Tarja Heinula - leijonana Tom Salminen |
Mikäs, mikäs - mehän istuimme ja katsoimme: Alexis KiWen, Stenan, tuskaa ja juopumista; August Ahlqvistin vihaa KiWen tekstiin ja homorakkautta senaattori Meurmaniin ja tämän sepaluksen napinläpeen; Bergbomien epätoivoista yritystä koota Stenan Lea-näytelmä esityskuntoon; SYK:n viiksikuoron runonlaulantaa.
Tapasimme siis toisen vuosisadan takaisia suomalaisia merkkihenkilöitä ilmielävinä. Rattoisa seura ja piiri pyöri edessämme näyttämöllä.
Vallan onnistuivat näyttelijät työssään purkamaan, tyhjentämään, koostamaan eteemme Hurmeen pään sisäiset liikkeet, nuo tuhannet ajatusituset, jotka alkutilassaan vellovat järjestäytymättömänä massana tullakseen jotenkuten jossain vaiheessa jalostettuina ilmoille.
Voihan tuon näytelmän tulkita näinkin, täten kuin sen koin, taideteoksesta kun on kysymys. Joku toinen kokee sen toisin, tavallaan - eikä ainakaan väärin.
Olen muuten varma, että Hurmeella on joskus pidättelemistä julkisesti esiintyessään, että pystyisi pitämään poukkoilevat ajatusrykelmänsä aisoissa sisällään, siellä pesukoneessa, viisaita meille lasketellessaan.
Kauan eläköön Hurme ja kaltaisensa vapaat temmeltäjät!
No, hyvä että sinä tykkäsit enemmän kuin minä.
VastaaPoistaJust nuo "Stenat" ja "mennään himaan" ym nykyjutut tuntuivat minusta kuluneilta ja alleviivaavilta ratkaisuilta - sillä tavalla alleviivaavilta, että kai nyt katsoja ymmärrät, että nämä ihmiset on olleet oikeita ihmisiä ihan niin kuin mekin tänä päivänä.
Toinen teatteripettymys tuli Kotkassa, kun mentiin katsomaan Shakespearen Myrsky ja siinä olikin potilas joka muka kärsi Shakespeare-syndroomasta. Tragikomedia, jolle kukaan ei nauranut. Näytelmä oli niin myötähäpeää nostattava, että päätin keskitttyä elokuviin.
MM
Poistavissiin pidin muista syistä enemmän, sillä kielenkäytöstä olen samaa mieltä kanssasi: kosiskeli, kosiskeli JH - mutta ketä?
Ei ainakaan niitä kolmea nuorta, alle kakskymppistä poikaa, jotka istuivat vieressämme etupenkillä karkkeja syöden ja papereita rutistellen kuin elokuvissa ikään; pojat näet poistuivat puoliajalla talviyöhön.
Saksankieli minua ilahdutti, ja teatterissa ilahduttaa aina se että ihka eläviä ihmisiä on asettunut eteemme pelkästään meitä varten, varta vasten, ikään kuin työnäytökseen sataprosenttisella panoksella vailla venäläistä tuftaa.
Sinulla helpompi olla pettynyt kun Kotkaan ei kolmeasataa kilometriä ajettavaa matkaa, kuten meillä Kajjaaniin. Turha matkakin on silloin helpompi niellä.
Meidän kaukametsämatkalaisten pakko löytää enemmän hyvää kuin huonoa - näkökulmaa vaihtamalla onnistuu kyllä - jottei tyhjän takia kauas. ;)
Eläköön elävä teatteri!