Tietoja minusta

Oma kuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HUK

keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Laulujoutsenen takaiset

- Gku, gku, gku, guu, gu, guuu ...

- Jo'vain siellä voi olla pesä, sanoo Jouni rauhallisesti ja jatkaa viitaten kädellään lompoloon. - Tuossa niemessä on ollut joukhaisen pesä, mutta vesi on nyt niin korkealla, ettei siihen ole voinut pesiä ja se on voinut muuttaa tuonne tievan taakse luttoon. -Yrjö Kokko: Laulujoutsen 1950

Anttihan siellä Jouniksi taiteiltuna, tunturisaamelainen Erkunan Antti - serkun mies Enontekiöltä. Marjatta muinoin kirjoitti Hetasta:

"Antti on se Laulujoutsenen Jouni, joka vei Kokon joutsenpesälle. Kokko oli hyvä ystävämme, asui täällä Ungelon torpassa, torppaoli alunperin saaressa nimeltä Pasahkasaari = Passeakka, Pyhäakka, entinen hautasaari. Saaren lähimmät talot tekivät siitä niemen kaivamalla kapean salmen umpeen ja saivat sen itselleen."

Kyselin Mollistakin, siitä maailman viisaimmasta koirasta (WSOY 1965), kirjasta joka lämpimyydellään lumosi, ja olihan Molli matkassa mukana 'Joukhaisessakin'.

Niin eikös Molli ollut käynyt Marjatankin pakeilla:

"Bures nuorimus oambealli bearrasiguin

Minäkin kerkesin tutustua Molliin, ennen kuin se kuoli ja Kokko hautasi sen Ungelon rantatievaan, muistokivenkin pani päälle. Sinne meni sitten "runoilijan polku" kun Kokko kävi suremassa ja muistelemassa uskollista ystäväänsä.

Toista koiraa en ota, sanoi Kokko eikä ottanutkaan. Otti Manun, sellaisen melkein-koiran lyhytjalkaisen makkaran. Kun Kokko oli poissa, hän jätti sen hotellin emännän Johannan hoiviin. Hotellin piiat pilasivat sen herkuillaan. Kokko löysi palatessaan paisuneen makkaran, joka läähätti lyhyitten jalkojensa varassa juuri ja juuri Ungelon torpan kynnyksen yli... "

Kävipä Kokko Manu-makkaransa kanssa vieraisillakin, iltakahvilla etelästä tulleen viehättävän naisen tykönä, joka asui tilapäisasunnossa lääkäritalon yläkerrassa:

"Illalla saattoi kuulua rapinaa ja ähkettä rapuista, kun Manu läähätti ylös. Sillä oli kaulapannassa kirjelappu, ylen kohtelias: Kirjailija täten nöyrimmästi tiedustelee, olisiko Johtajattarella sopiva hetki pariin kahvikupilliseen Kirjailija kanssa? Olin silloin vielä rehtorina. Johtajatar laati lyhyen vastauskirjeen Manun kaulapannan alle, missä hän ilmoitti kahvipannun olevan heti hellalla, ja pullaakin on vasta leiponut. Manu kömpi rappujen alapäässä odottavan Kirjailijan luo ja vasta sitten kuuluivat Kokon jämerät askeleet portaissa. Kokon kirjoista kuuluu hänen äänensä. Hän kirjoitti ja puhui ikään kuin samalla äänellä, sillä tavalla rönsyilevästi, maalailevasti. Meillä on niin paljon lämpimiä muistoja hänestä, varsinkin Antilla, jota hän piti suuressa arvossa. Ilman "Jounia" ei niitä joutsenkirjojakaan olisi syntynyt."

Serkku-Marjatta jätti maallisen majansa, poroksi kenties muuttui, pari vuotta poromiestään aiemmin, Antti lähti taivaan palkisille viime keväänä, kolmea vaille sata ajast'aikaa eläneenä. 

Rauha heille.


KIRJA-ARVOSTELUT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti