Runon kaivannassa

Voihan kullaisen kevätaamun aloittaa näinkin, kunhan ensin omenapuiden kukkaanpuhkeamista on käynyt verannalla ihailemassa:
Lukemalla runovihkon ja kaivamalla tekijän esiin.

Männyt. Keijo Virtanen. Zäp Books 2017. Painos 150

Että sattuikin siinä mielessä aihe kohdilleen, kun olen, useinkin, mietiskellyt: Jos olisin metsän puu, vaikkapa mäntymetsässä soleva mänty, ja tulisi tuuli niin - en heiluisi muiden mukana! Varmasti en. Ja kun ei tuulisi - heiluisin vimmatusti.
Kenties ajatuksen ytimessä on ripaus yhteiskunnallista symboliikkaa? 👀
Kapinamieltä, partasuuradikalismia - piruilua, muutoshalukkuutta, vanhuuden höperyyttä? 👏

No mutta mennään metsään, oikein kunnolla, kuvan kautta:

Lyijykynäpiirrokset ovat olennainen osa Virtasen runouden kokonaisuutta. Keijon omakätisiä. Mies on ihka oikea lisenssi - olisi siinä taas Havukan Konstalla ihailemista jos kummastelemistakin! Pitkä ura takana: ks.
Katso myös tämä: ei aina käy niin kuin haaveillaan.

Runoanalyysiin en ala, jätän sen teidän huoleksenne. En ala koska (säkeet 5-8 erit.):

"Mutta minun, joka ei väsy kiipeämään

kuuntelemaan huminaa sinne, missä se alkaa,

on tyydyttävä

näiden merkintöjen vajavaisuuteen.

Ja vaikka kaikki mitä saan sanottua

voidaan ymmärtää monin tavoin

toisin kuin tarkoitan,

jopa päinvastoin,

silti yritän yllyttää lähtemään mukaan,

sillä minulla on syy sanoa:

Kipua kuuntelemaan!"

Mutta lapsistisen kuva-analyysin voin antaakin eli karsia Keijon puun omanlaisekseni:

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös