Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

maanantai 19. syyskuuta 2016

Pitäisi lukea tämäkin - 1. kirjallisuusarvostelija

IX

Vaikka ölöhuuto otsikosta syntyisikin, niin silti.

Pascal, La Rochefoucauld, Mme de La Fayette, Bossuet, Molière, Racine, La Fontainen ja Boileau.
Klassisen sukupolven johtotähdet Ranskasta.
Ripukan viimeisin nimi Nicolas Boileau (1636-1711) on makutuomari ja teoreetikko, joka luokiteltakoon KK:n nelososan mukaisesti kirja(llisuus)arvostelun uranuurtajaksi, jonka lähtökohtana ja sääntönä on:
"Mikään muu kuin tosi ei ole kaunista."
Satires, yhdeksän satiirin sarja, sekä ennen kaikkea L’Art Poétique (Runon taide) luovat pohjan melkein hatusta vedetylle hätkähdyttävälle yo. otsikolle 'Ensimmäinen kirjallisuusarvostelija', sillä onhan ennen häntä ollut monenlaista Aristotelesta ja Horatiusta runouden oikeaoppisuutta laatimassa. Boileau on 'klassistinen kriitikko, joka järkkymättä asettaa esikuvaksi antiikin suuren kirjallisuuden'. Rohkeasti hän noukkii uudempiakin kirjalijanimiä esille, niitä joiden teoksilla on säilyvää arvoa: Villon, Marot, Molière, Malherbe, Racine ...

Tyytykäämme me suomalaiset Tarkkaan, ja mitä näitä ei Pekkaa pahempia paneutuneita Suveja nyt on, niin kauan kunnes Boileau on suomennettu tai suomeksi kunnolla tulkittu muutenkin kun tässä.
Ja mikä meidän ei ole nauttiessa esim. Tarkan syvällisistä Joel Lehtos-tulkinnoista.

Noista ranskalaisista klassikkoajan kirjoista itse ilahdun kuitenkin eniten  kirjasta Luonnekuvia ja sen viimeisestä virnuilevasta virkkeestä, jossa tekijä Jean de la Bruyère (1645-96) höläyttää:
"Jos näistä Luonnekuvista ei pidetä, ihmettelen,
ja jos niistä pidetään, ihmettelen myös."

Jotenkin liitän tuon lausahduksen näihin blogipottu*juttuihini - 
jopa voimakkaasti.

* pottu = potta

I - II - III - IV - V - VI - VII - VIII - IX - X - XI - XII

6 kommenttia:

  1. Mitä kuvan pottuun tulee, haluaisin kritisoida selitystekstiä omakohtaisen näkemykseni pohjalta.

    Pottu = pottaatti, myös lännempänä peru, erään koisokasvin juurimukula, jonka mukaan muuan eteläamerikkalainen valtio on saanut nimensä. Perun kirjoista mainittakoon "Rusia en 1931, reflexiones al pie del Kremlin", jossa Cesar Mendoza kuvailee uuden sosialistisen yhteiskunnan rakentumista Neuvostoliitossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kavi
      peruna on poto. Pottu on yö(k)astia.
      Potta on vähän herraskaisempaa tai oikeastaan häveliäisempää kieltä samalle astialle.

      Mendozasta en mee mitään virkkamaan kun ei ollu noissa maailmankirjantekijöissä mainittu sen enmpää kuin muistakaan perukirjoista.

      Poista
    2. Mitä vielä pottaan tulee, niin häveliäimmissä piireissä sitä nimitetään keijaksi, siis pottaa eikä sitä mitä siihen tulee.

      Poista
    3. kavi

      niin sen sisältöähän tässä lissäillään, töngitään - vaikka tikulla, tietysti lukutikulla - eli luetaan tässä parraillaan!
      Riittäskö pelekkä sorsa tähän touhuun? ;)

      Poista
  2. Tarkka ja muut arvostelijat saivat huutia viime viikonvaihteessa Joensuun kirjallisuuspäivillä, jossa oli teemana rikoskirjallisuus. Eivät oo kuulemma oikein noteeranneet.

    Jukka Kemppisen mukaan rikoskirjallisuus ei alkanut Dostojevskista (Rikos ja rangaistus), vaan sen aloitti Tsehov. Mauri Sariolaa ei maininnut kukaan kertaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ
      mie laistoin tänä vuonna koko tapahtuman: kirjallisuuden alue joka ei jostain syystä oo ikinä iskeny.

      Vähän tähän tyyliin tuhmana ennakkoluuloilen: - Pittääkö se nyt tietentahtoin tappaa joku ja sitten selevittee kuka sen tek ja miks.
      (huom. lautamies)

      Poista