Vaikka ölöhuuto otsikosta syntyisikin, niin silti.
Pascal, La Rochefoucauld, Mme de La Fayette, Bossuet, Molière, Racine, La Fontainen ja Boileau.
Klassisen sukupolven johtotähdet Ranskasta.
Ripukan viimeisin nimi Nicolas Boileau (1636-1711) on makutuomari ja teoreetikko, joka luokiteltakoon KK:n nelososan mukaisesti kirja(llisuus)arvostelun uranuurtajaksi, jonka lähtökohtana ja sääntönä on:
"Mikään muu kuin tosi ei ole kaunista."Satires, yhdeksän satiirin sarja, sekä ennen kaikkea L’Art Poétique (Runon taide) luovat pohjan melkein hatusta vedetylle hätkähdyttävälle yo. otsikolle 'Ensimmäinen kirjallisuusarvostelija', sillä onhan ennen häntä ollut monenlaista Aristotelesta ja Horatiusta runouden oikeaoppisuutta laatimassa. Boileau on 'klassistinen kriitikko, joka järkkymättä asettaa esikuvaksi antiikin suuren kirjallisuuden'. Rohkeasti hän noukkii uudempiakin kirjalijanimiä esille, niitä joiden teoksilla on säilyvää arvoa: Villon, Marot, Molière, Malherbe, Racine ...
Tyytykäämme me suomalaiset Tarkkaan, ja mitä näitä ei Pekkaa pahempia paneutuneita Suveja nyt on, niin kauan kunnes Boileau on suomennettu tai suomeksi kunnolla tulkittu muutenkin kun tässä.
Ja mikä meidän ei ole nauttiessa esim. Tarkan syvällisistä Joel Lehtos-tulkinnoista.
Noista ranskalaisista klassikkoajan kirjoista itse ilahdun kuitenkin eniten kirjasta Luonnekuvia ja sen viimeisestä virnuilevasta virkkeestä, jossa tekijä Jean de la Bruyère (1645-96) höläyttää:
"Jos näistä Luonnekuvista ei pidetä, ihmettelen,
ja jos niistä pidetään, ihmettelen myös."
Jotenkin liitän tuon lausahduksen näihin blogipottu*juttuihini -
jopa voimakkaasti.
* pottu = potta
