Aivan naatti

 

21.7. (to)

Pohkeet ja nivuset sain kipeiksi eilisestä pitkästä hölkästä, sain samalla vieläkin viipyilevän hyvän olon.
Tänään kävimme kaupungissa, korjautin Vivan kahdella sadalla markalla, muttei tuo raha tunnu missään: tuli tai meni, sama se - Auto kulkee kuin unelma. Korjaaja puhdisti kaasuttajan, jota tuskin pariin vuoteen on aukaistu. Tätä nykyä ei rahalle juuri sijaamerkitystä ainakaan ajatuksissa, johtunee nähtävästi noista pirun filosofeista, jotka aittaan työntyvät unia edeltämään.

Sulkapallopeli on omituista: aluksi olin täysin ulkona kuvioista, olin häviöllä pelein 1 - 4, ja lopulta voitin 6 - 4!

En kaipaa elämältä tämän kummempaa kuin mitä nämä kesäiset päivät ovat minulle antaneet. Tulen muistelemaan näitä päiviä rauhallisina, täyteläisinä päivinä: Vähäiset ihmissuhteet ovat kunnossa. Mieleni on levollinen. Tämä torstaipäivä oli lämmin, yli 20C. Osaa nauttia näistä päivistä koettuani kaiken mahdollisen epävarmuuden ja tuskan murrosiänmyllerryksessä. Se oli kuoleman aikaa. Nyt elämän.
Huomenna on hieronta, ensimmäisen kerran ikinä. Odotan mielihyvällä.

22.7. (pe)

Tämän naatimpi ei inehmo voi olla kuin minä nyt.
Pelasimme kolmisen tuntia sulkapalloa (10-5) tunnin perusteellisen hieronnan jälkeen. Joka ainoa lihas on kuin hyytelöä, tuskin jaksan pystyssä pysyä jos tästä sohvalaariltani nousisin. Vesi rapisee aitan katolla ja kynttilä lepattaa. Enempää ei kynäni jaksa kulkea, mikään ei ärsytä,  vaikka joku kouluhallituksen virkaherra teorisoinnillaan kuinka yritti.
Mies kertoi vilpittömällä naamalla töllöttimessä: "Täytyy kouluympäristöön luoda sellainen ilmapiiri, jossa lapsi viihtyy, täytyy opettaa lapsi - salama välähti aitan seinään, ukkonen remuaa päällä - kurinalaisuuteen ..." Olisipa kertonut mies, kuinka, ja miten käytännössä. Kyllä kai meistä nyt jokainen tuon teoriassa tietää ja on sen omaksunut, kyllä me tiedämme, mitä täytyy tehdä. Kertoisipa joku miten, ja varsinkin: tulisipa näyttämään!
Kumma, ei tuokaan tuon enempää kiukuttanut, huomenna ehkä, ei tänään.

 

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

 hiihdot 14/630 km=/€

Aittafilosofi juoksee ja puntaroi

 

20.7. -77 (ke klo 9)

Unentarve on ainakin tyydytetty: eilisaamuna heräsin vasta klo 11, nukuttuani n. 11 tuntia, valvoin 11 tuntia ja heräsin äsken noin 11-tuntisen yöunen jälkeen.
Eiliselle päivälle ei tullut muistiinpanoja, koska ei ollut mihin kirjoittaa, aitanpaperi oli loppu. Jos olisi ollut, olisin aloittanut tämän uuden vihkon seuraavasti:

'Vaadin suvaitsevaisuutta, taistelen suvaitsemattomuutta vastaan.

Olenko siis suvaitsematon?'

Noin sofistisesti heti aamutuimaan. Tuskin omasta päästä, itsekeksittyä.

Arthur-poika vaikuttaa naurettavalta, väheksyttävältä onnellisesta ihmisestä, kuten minusta. Maailma on paha muka. Ihmiset kyllä pahoja ovat - myönnettäköön. Mitään muuta kuin kaltoinkohtelua en minäkään maailman ihmisiltä ole saanut. Mutta kestettäköön, suhtautumiskysymys näet. Mutta Arhurin onnettomuus on hänen itsensä aiheuttama paljolti: Riistää nyt itseltään sukupuolielämän mahdollisuus! Antautua maailman, ihmisen tuntemattomien perussyiden, elämän alun tutkimiseen! Heittäytyä nyt tieten tahtoen yksinäisyyden umpioon (vaikka  kyllä minäkin yksinäisyyttä arvostan, eipä silti)! Murehtia ympäristön kylmäkiskoista suhtautumista! Kyllä siinä pessimismi kasvaa ja kukoistaa, jos noita edellä mainittuja käy työkseen selvittelemään.
Sääli Schopenhaueria.

Illemmalla.
Juostu on, Kuivatusalueen kiersimme, 13 km. [oik. 12,3 km]  Minulta kului aikaa 57 min 5 s, veljeltä 57 min 50 s. Yhtään kävelyaskelta emme ottaneet koko lenkin aikana. En koskaan aikaisemmin ole juossut likimainkaan yhtä pitkää matkaa.
Elämä on elämisen arvoista ja huoletonta - ilman hevosta ja hevosen kanssa.
Juoksun jälkeen saunoimme oikein vastalla ripsien ja myöhemmin kävimme kylässä korttia pelaamassa: moskaa, kusta, pöytänorria.
Nukun puhtaissa lakanoissa raukeana. Voiko tämän kummempaa ihminen toivoakaan! Hyvä on olla. Ruumis rasitettuna.

Nietzsche raukka: kannatti ja puhui voiman puolesta, muttei koskaan kyennyt ruumistaan käyttämällä rasittumaan; puhui mitä puhui, kirjoitti mitä kirjoitti; todisteli kaiken teoriassa; pettyi elämän ja sairastui järjen pimenemiseen.
Järjetöntä!

Oikeinhan se Nietzsche painotti perusasioita: korosti tahdon, vaiston ja vietin ylivaltaa järjen mielivaltaa vastaan. Olisikohan jo ennakoinut mielisairauttaan?
Nykyinen elämä maailmassa, elämä 1977 Suomessa on unohtanut niin Nietzschen kuin monen muunkin järjen ylivaltaa vastaan taistelleen filosofin ja palauttanut järjen mielivallan ylimmäksi, tavoiteltavimmaksi ja kaikkea määrääväksi auktoriteetiksi.
Ei ole ihme, jos yhteiskuntasysteemit eivät toimi inhimillisesti. Ymmärtäviä ihmisiä ei ole, ei kasvateta eikä näin ollen tule.

Laittaisiko allekirjoitukseksi aittafilosfiminälleni vielä vaikeammin kirjoitettavan nimen:

vakuudeksi

 A.F. Nietzschopen

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

  hiihdot 16/616 km=/€

Yli ymmärryksen

 

Kandee käyttää käpälää kuvan päällä niin saa hinnat seleville!

18.7. -77 (ma)

Iltaa aitassa.
On taas sellainen hetki elämässä, jolloin olen onnellinen, tyytyväinen, tasapainoinen ja ties mitä. Mikäpä tässä eläessä!

On rauhallista. Päivät ovat koleita, vietämme kylmää kesää; äskeinen uutisten tarjoama viiden vuorokauden sääennustus lupasi epävakaista säätä, siitä huolimatta tuntuu kaikki hyvältä, täyteläiseltä. Kynttilä lepattaa takanani sillitynnörin päällä kärsien pitkästä sydämestä. Tuokin tynnöri toiminut monena, rumpunakin joskus: sitä voi virvelöidä ja kun velipoika kiinnitti pyörändynamon sen alaosaan niin kompata voi jalalla!

Päivän urheiluannoksen jälkeen ruumis on raukea, levollinen, niin miksipä selittää elämän tarkoitusta. Miksi selittää aineen ja hengen olemusta! Rauhallinen olotila ei kaipaa selvitystä: miksi ja mikä on rauhallista. Elämään pettyneet ihmiset filosofoivat aina, mutta filosofoiko onnellinen ihminen?!

Kirjoittelin aikaisemmin ylös vanhaa virkettä: "Sydämellä on omat syynsä, joita järki ei voi käsittää." Paljon ennen Rousseauhun tai Pascaliin tutustumista. Tunteella mennään! Vaikka järjellähän tuon ilmaisin ... pah! ... jos tunteen muuttaa sanoiksi, tunne katoaa ... tunteen ilmaisemisessä eivät sanat ole täsmällisiä ... vaan kehon muutokset ... itku, kyyneleet, nauru, hymy ... kipu, kurkunkarheus ... kananliha!

Kun pikkupoika - kuten eilisessä yleisöjuhlassa - kietoo kädenalkunsa oman äidin kaulalle, puristaa ne tiukasti äidin ihoa vasten ja huutaa muutamalla sanalla kauempana olevalle isälleen: "Isä, Isä!" niin jälleen minun silmäni muuttuvat märäksi ja suuni äänettömäksi, minä tunnen tuon pojan tunteen sisälläni: turvanhakija on löytänyt turvansa.
Selitä näitä sanoilla! Käsitä näitä järjellä! - Kukkua! sanon minä. - Kukkua!

Olkoon niin että järki ja tunne yhdessä muodostavat ymmärryksen.
(Näin autoistuneella aikakaudella vertaus jeesuksenmoinen: "Minne uskot pääseväsi kaksitahtisella Wartburgillasi, jos laitat tyhjään tankkiin joko bensaa tai öljyä? Et minnekään. Bensa ja öljy on sekoitettava oikeassa suhteessa!")

Vaikka kynttilä lepattaa jo niin vielä on hetki aikaa lukemiselle; ennen nukahtamista on kurkotettava kätensä sillitynnörin päälle ja valittava kirjoista toinen, kumpi sitten saattuukin sattumaan nukahtamislääkkeeksi: Salainen puutarha vaiko Schopenhauer - fysiikka vai metafysiikka? Toiveita ei kuunnella, käsi saa toimia onnettarena.


                                  Tämä opusko oli nuoren open arpaonni?                             

Ei toinna käpälöidä!

__________

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

hiihdot 7/600 km=/€     

Paririitaa

 

17.7. -77 (su) jatk.

Eilisiltana oli kylän lava lossin rannassa tupaten täynnä, koko kylä oli siirtynyt muutamaksi tunniksi kanavan laitaan - ja siellähän tapahtui!

 

Ei voinut nousta kahteen tuntiin autosta, sillä edessämme tapahtui esitys, jonka pääosissa olivat humalainen nuoripari ja heidän ajokortiton kuskinsa. Nuori aviomies löi autossa vaimoaan: löi naisen päätä auton ikkunakehyksiin ja repi tukkaa päästä; vaimo vinkui apuun ihmisiä ja mies olisi iskenyt pullolla päähän, jollei naapuriautosta humalainen mies olisi hyökännyt väliin.

Aviomies lähti viinapullo taskussa lavalle, ja nainen hyppäsi ulos ja käveli tiellä ja karjui lossin kolinan yli: "Tuo mies on raivo, hullu, hullu, hullu, hullu!"
Nainen painautui kohta takaisin autoon oksennettuaan mennessään.
Mies tuli lavalta takaisin ja sama meno alkoi uudelleen: sama huuto ja pauke.

Mies lähti uudelleen lavalle; vaimon luo autokuski haki lohduttajaksi humalaisen pariskunnan. Lohduttajat haukkuivat aviomiestä. Lopulta lohduttajatkin olivat tappelua lähellä, kun poika sanoi lyövänsä Ollin, mukiloida aviomiehen niin naiset rääkyivät yhdessä: "Et kyllä lyö!"

"Perkele, minähän lyön! Minä en anna siskoa hakata!"

Olli tuli kohta lavalta takaisin, eikä lohduttaja lyönyt.
Sisko aloitti uudelleen: "Tuo ukko on hullu, aina se lyö, millon Mikkoa, millon minua!"

"Sanoppa millon oon viimeksi lyöny! Minäkö muka lyön? Sano olenko lyöny! Todista!"

"Löit! Äskenkin. On kaksi todistajaa. Riittää avioeroon."

"Ja paskat lyöny!" tuhahti Olli ja lähti harppomaan lossia kohti, harppasi lossiriimun yli ja toiselle puolelle päästyään lähti kävellä läppäsemään saarille päin.
 

Parin tunnin nahistelun jälkeen koko revohka oli ohi, kortiton kuski käynnisti auton, jota lossi näkyi kohta kuljettavan salmen yli.

Ympärille kertynyt väki hajaantui mikä minnekin.

Aina yksin jäätyään Ollin vaimo Sisko oli irrottanut sormukset sormistaan, pudotti ne käsilaukkuunsa ja itki, otti ne hetken kuluttua takaisin, pujotti sormeensa ja itki. Oksensi ja itki.
Lohduttaja, joka sanoi silittelevänsä Ollin naamataulun, oli saanut jyrkän kiellon uhontaansa, sillä Sisko kehui miten kiva mies hänellä kaiken kaikkiaan on. Olli [po. lohduttaja] yritti laittaa kätensä siskonsa hiuksiin, tämä parahti tuskasta, takaraivoon sattui.

"Sinä olet siskolikka hyvä, mutta Olli on paska, ja tuo Hilkka on paska!", lohduttaja näytti vaimoaan ja nyyhki, "tuo Hilkka on ihan paska, se antaa persettään, se jako persettään ventovieraalle äijälle."
"Haista vittu!" Hilkka kimpaantui.
"Oot antanu, perkele!"
"Minä en oo antanu muille kun sinulle. Enkä anna. Niin pitkään kun yhessä nujutaan. Jos et hakkaa."
"Oonko ihan äsken hakannu? Sano oonko! Nykyään enää lyöny."
"Et oo, et."
 jne.

Pari tuntia, siis. Elämää. Autenttista elämää auton ikkunasta, elämän idylliä kesäyötä viettävistä aviopareista lavalla. Tuostahan saisi kehiteltyä vaikka pitemmänkin jutun jos nousisi autosta ja lyöttäytyisi seuraan. Tai veivaisi himpun verran enemmän sivuikkunaa raolleen. Tai jatkaisi kylmänviileästi - omasta päästä.

__________

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös 

hiihdot 11/593 km=/€

Kielenkäytön ongelmissa

 

16.7. -77 (la) ap. aitta

Olen koko viikon innokkaasti lukenut Filosofian historiaa, johon ensi kerran tutustuin jo lukioaikoina - noin 16-v.
Tässä välissä ollut parit ihastukset, minkä aikana ei totisesti filosofioita kaipaile!
Pölyn haihduttua on aika jälleen kääntää päänsä, järkensä ja tunteensa kiltisti, nöyränä, kohti filosofien ajatuksia, kun oma kaivo on kuiva. Filosofeja lukiessa on aina syytä muistaa, että suurin osa ajattelijoista oli vanhojapoikia tai onnettomia rakkauselämän taitajia, tosin lähimmäisenrakastajia oli paljon.

Tänään on kylässämme karnevaalit: Heinähupa. Eilen juostiin jo Hupahölkkä ja huomenna pidetään pääjuhla, jossa vuosittain valittava Kunniaheinämiespariskunta saa viikatteen ja haravan.

Eilen lopetin Immanuel Kantin elämän, seuraavana on vuorossa Schopenhauer.

Tänä aamuna luin viihdettä: Dorothy Eden, Miljonäärin tytär. Tytär alla tätä kirjoittelen, itse en Tyttärestä välitä, mutta ken sen lukea haluaa, miksi minun pitäisi olla sitä aietta torppaamassa ja täten tuomita ennen kaikkea kirjan lukija. Jos toinen tuntee että kirja on hyvä, miksi minun pitäisi sanoa tai edes olettaa, että lukija on kehittymätön!
Makuasioita ovat, tunneasioita, eivät järki. Joka väittää että järki on kaiken mitta, juoskoon suolle, sillä:

- Sydämellä on omat syynsä, joita järki ei voi koskaan ymmärtää.

Rousseau ja Pascal maailmalta yhtyvät sydämestään tuohon tunnettuun viestiin, päättelen, ja tuohon yhtyy myös tämä aitassa loikoileva pienestä Suomesta.
Puhuuhan tuo kirja myös paljon intohimosta, yleensä ne tuomitaan = muista vanhapoikafilosofit!
Tehtäisiinkö kompromissi ja sovittaisiin: Kohtuullinen ruumiillinen liikunta kukistaa kohtuuttomat sukupuoliset himontunteet.

17.7. -77 (su)

Heinähupa-rieha on riehuttu. Päivätilaisuudessa oli lähes 2000 henkeä ja äsken päättyneissä Katutansseissa saman verran. On hyvä että on puuhakkaita ihmisiä, jotka jaksavat toimia organisaattoreina.

Makailen yksin aitassa lähes kohmeessa. Pari tuntia takaperin lämpömittari näytti seitsemää celsiusta, nyt varmasti vähemmän.
Tutkailin tänä aamuna Turusen Kivenpyörittäjän alkulehtiä, olen kerran sen jo lukenut, nähdäkseni sanajärjestysvaihteluja eri virkkeissä. Minä olen taas kerran tympääntynyt omaan kieleeni, oman kirjoitukseni virkkeisiin; virkkeet muotoutuvat kaikki samanlaisista sanajärjestyksistä: ensin tulee subjekti, sitten predikaatti ja lopuksi selittävä lisä. Mutta eipä tuo Turusenkaan kieli sen kummempaa, sen monimutkaisempaa lauserakenteensa puolesta ole:


"Kivenpyörittäjä otti ..."
"Auto ajoi ..."
"Lintu kaarteli ..."
"Ihmiset tanssivat ..."

Niin se melkein kaikki virkkeet alkavat. Ovatpahan ainakin helppolukuisia. Tietysti Turusen sanat ovat elävämpiä kuin monen muun, eikä virkkeissä loppua monestikaan ala kuulua.
________

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

hiihdot 11/582 km=/€

 

Sinut on tuomittu

 

13.7. -77 (ke)

Aamupäivällä aitassa lueskellen Will Durantin Suuria ajattelijoita.

 

Miltähän? sinusta/minusta/itsekustakin tuntuisi jos joku porukka tuomitsisi meidät julkisuudessa näin, niin kuin on tuomittu moni:

"S.kuntamme rabbiinineuvoston jäsenet tekevät täten tiettäväksi, että he, tultuaan jo aikaisemmin varmasti vakuuttuneiksi __________ (=nimesi kokonaisuudessaan) vääristä mielipiteistä ja teoista, ovat yrittäneet monella tavalla ja erinäisin lupauksin käännyttää häntä pois pahoilta teiltänsä.
Koska he eivät kumminkaan ole saaneet häntä käännytetyksi parempaan ajattelutapaan ja koska he ovat päivästä toiseen saaneet lisää todisteita hänen omaksumistaan ja tunnustamistaan kauheista harhaopeista sekä häikäilemättömyydestä, joilla näitä harhaoppeja on ilmaistu ja levitetty, ja koska monet luotettavat henkilöt ovat olleet niiden todistajina mainitun __________ (=nimesi kok.) läsnä ollessa, hänet on katsottu varmasti niihin syyllistyneeksi.
Sen jälkeen kun asia on ollut rabbiinineuvoston tutkittavana, on päätetty kaikkien neuvoston jäsenten ollessa yhtä mieltä, erottaa sanottu __________ (=nimesi kok.) S.kunnasta, leikata hänet pois Suomen kansasta ja tuomita hänet kirotuksi seuraavalla kirouksella:

 

'Enkelien neuvonpidolla ja pyhien langettamalla tuomiolla tuomitsemme, kiroamme ja heitämme ulos

 ___________________
(nimesi kokonaisuudessaan)

yhteisymmärryksessä koko S.kunnan kanssa, pyhien kirjojen ja niihin sisältyvien kuudensadankolmentoista käskyn edessä,

ja lausumaan hänestä sen kiroukset, jolla Elisa kirosi lapsensa, ynnä kaikki lain kirjaan kirjoitetut kiroukset.

 

Kirottu olkoon hän päivällä ja kirottu olkoon hän yöllä, kirottu makuulle mennessänsä ja kirottu noustessansa ja kirottu sisääntullessansa.

Älköön Herra ikinä antako hänelle anteeksi älköönkä häntä tunnustako, palakoon Herran kosto ja viha tästä lähtien tätä miestä vastaan, antakoon hänen kantaa kaikki ne kiroukset, jotka on kirjoitettu Lain kirjaan, ja pyyhkiköön hänen nimensä pois täällä maan päällä, pitäköön Herra hänet

kuin ruton loitolla

 kaikista Suomen sukukunnista, kirotkoon hänet kaikilla taivaan kirouksilla, jotka on kirjoitettu Lain kirjaan, ja olkoot ne teistä, jotka tottelette
Herraa teidän Jumalaanne, pelastettuja tänä päivänä.'

 



Täten siis varoitetaan kaikkia pitämästä minkäänlaista kanssakäymistä hänen kanssaan suullisesti enempää kuin kirjallisestikaan; älköön kukaan tehkö hänelle mitään palvelusta, älköön viipykö saman katon alla hänen kanssansa, älköön lähestykö häntä lähemmäksi kuin neljän kyynärän päähän hänestä, älköönkä lukeko mitään hänen sanelemaansa tai hänen omalla kädellä kirjoittamaansa kirjoitusta."
__________

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

 

Kapakassa

9.7. -77 (la)

Koulutus kansakoulussa ja koko vanhassa koulusysteemissä kasvatti PÄTKÄIHMISIÄ.
Koulun tieto oli pätkätietoa: pätkä sieltä, toinen täältä. Pätkä Suomesta, pätkä Itävallasta, pätkä niittyleinikistä, pätkä rhododendronista, vailla kokonaisuutta. Taraxacum officinale.
Tänään ensimmäisen kerran ymmärrän integroinnin tarpeellisuuden, mutta miksi hel/hitossa käytetään tuollaista termiä, tuollaista vierasta sanaa: integrointi!

Meidät on kasvatettu, minut on varustettu elämää varten kuin soutaja, joka tyrkätään yksin vesille varusteina vene ilman tappia, äyskärittä, airo vailla paria, mela ilman vartta, purkkieväät vailla syömäkaluja. Soudan kuin hullu, uskon selviytyväni, koska minulle niin on vakuutettu, ja takuulla jonkin matkaa rannasta uppoan.

(Saman päivän yönä aitassa)

Toissa iltana olin kaupungissa yötä. Menimme Peran kanssa kapakkaan heti luentojen jälkeen, klo 16. Istuimme punaisessa baarissa ja nautiskelimme kallista kaljaa sen kummemmin humaltumatta. Kahdeksan maissa Pera soitti vaimonsa mukaan. Juttelimme koripallosta mestaruussarjavalmentajan kanssa ja siirryimme uuteen kapakkaan, missä 7-henkinen neekeriyhtye soitti puolialastomina. Jossakin vaiheessa tipahdimme alas yökerhoon ja istuuduimme hämärään nurkkaukseen; jytä soi.

Olin tyytyväinen iltaan, oli rauhoittavaa. Istuin ja katselin, keskustelimme Peran vaimon kanssa kuolemasta, hänen isänsä oli kuollut kuukausi sitten. Tunsin asian, liikuin omalla alallani, vahvoilla. Pera sen kuin torkkui. Puoli kahden aikaan Pera lähti vaimoineen pois. Jäin istuskelemaan yksin pöytääni: olin tullut sitä varten, että saan olla loppuun saakka, kukaan ei ollut pois hätistelemässä.
Oli rauhoittavaa katsella jytääviä ihmisiä, onnettomia humalaisia ja kuvitella jokaisen yökerhoasiakkaan sisintä toivottomuutta. Koin voimakkaana, miellyttävänä asiana sen, ettei minun tarvinnut etsiä seuraa vakituista naisystävää, mahdollista tulevaa vaimoa, vaan sain keskittyä pelkkään olemiseen. Minullahan on jo sen sorttinen.
Yökerho oli täynnä. Viereisessä pöydässä istui mannekiinivartaloinen nainen täydessä jurrissa tyttökaverinsa kanssa. Mannekiini veti tupakkaa, ei vaan sikaria jatkuvasti. Joku kävi pyytämässä tanssimaan, muttei mannekiini suostunut. Sivukuva näytti pettyneen ihmisen kasvoja. Kysyi hän minulta kynää lainaksi, mutta mistäpä minä.

Vähän ennen valomerkkiä lähdin pois ja kävelin torille siltojen kautta. Puolessa välissä siltoja olevalla saarella sijaitsee korkeakoulun tutkimuslaitosrakennus - ja mitä hullua: puoli kolmen aikaan valoisana kesäyönä oli koko toinen kerros valaistuna ja avoimesta ikkunasta näkyi tutkijan?pää-ä, viisas nuppi! Onpas innostunut työstään.
Kävelin torille ja ostin sulkeutuvasta grillistä kuusi nakkia, jotka saksalaisella mit guten appetitilla psistelin psoskeeni, heh, lokkien seassa kalanmyyntipöydällä. Tori oli autio. Taksit odottelivat humalaisia kumaraisia hallin päässä. Joitakin hoipertelijoita pyöri kalapöytien ympärillä.

Maha täynnä istuuduin taksiin ja ajoin kesähotelliin nukkumaan.
Oikein kiva, tavallisuudesta, arkielämästä poikkeava ilta, terapeuttinen. Suosittelen tällaistakin hiljentymistä.

__________
KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

hiihdot 9/571 km=/€

Talo maalattu

 6.7. -77 (ke)

Kaupungista kotiuduttu jo.
Tänään voin sanoa, että talo on maalattu. Työtunteja kahteenpekkaan tuhrautui 280. Tämänhetkinen maalarin tuntitaksa on parikymppiä. Talon maalaustöiden arvoksi voi laskea n. 5500 mk, jolla hinnalla voisi nyky-Suomessa ostaa 2 väritelevisioa. Lisäksi maaleihin sun muihin tarvikkeisiin upposi 1000 mk. So. ns. Kymppitonnin keikka vieraalle kaikkine tarvikkeineen.

Tällä kertaa ostimme liikaa talomaalia, sillä uskoimme talon imevän enemmän maalia kuin normaali seinä: talon aurinkoiset seinät olivat tosi kuluneita. Ostimme talomaalia 50 l + räystäänalusmaalia 15 l. Räystäsmaali loppui passelisti, talomaalia jäi  tuhlauksen jälkeen 8 l. (Tulevalle talonmaalaajalle tiedoksi: osta maalia 35 litraa.)

Tänään maalasin lopuksi verannan lattian samalla värillä kuin 12 vuotta sitten, jolloin talo viimeksi maalattiin. Silloin olin nössipoika, joka ei vielä taloja maalaillut. Silloin talomme maalasi oikea maalari, joka näin jälkeenpäin ajatellen laski urakan pahasti tappiokseen. Mies oli juoppo, joka tosin monen viinakesän jälkeen on maalauspuuhissa pappilan seinillä. Maalari pyyteli aina förskottia ja lähti kesken kaiken juopporeissuilleen. Ajan oloon talo tuli kuitenkin maalatuksi viimeisiä sipistelyjä, tarkkuustöitä vaille.
Nukuin tässä samassa huoneessa vintillä samassa puisessa seslongissa kaunista kesäaamua näkemättä.
Heräsin viinanlemuun.

Maalari nojasi kyykistyneenä seslongin reunaan ja sopotti korvaan, enkö maalaisi verannan lattiaa viidelläkympillä. Tottakai! Suostuin oikopäätä. Kättä päälle ja maalari lähti taksillaan eteenpäin. Parissa tunnissa maalasin lattian punaisenruskealla miranolilla ja jäin odottelemaan saataviani oman rahan toivossa. Vielä tänäänkin odotan, taitaa jäädä rästiin kun Pekkakin on jo mananmajoilla.

Tänään kyselin sen opettajajoukon edessä niinkin alkeellista asiaa kirjoittamisesta: Miksi kirjoittamista niin kovasti vaaditaan, miksei lapset saa tekstata, jos se heistä on hauskempaa ja vaivattomampaa? Miksi kirjoittamiselle pannaan niin kova paino? Eihän lapset joudu kirjoitetun tekstin kanssa tekemisiin sen koommin kun koulusta ovat päässeet. Joka paikassa on tekstausta: kirjat, lehdet, tv, kaikki.
Kuulin teilauksen: kirjoitus on nopeampaa ja kirjoitus on selvempää, koska lapsen kirjoittamana sanavälit tulevat selvästi esille. Itsestään selvää lapsen motoriikan kehittymistä eivät sentään viitsineet mainita.*

9.7. -77 (la)

Jokunen tikkailla roikkunut ajatuksenpoikanen: On hyvä, että osaa asettaa elämälleen välietappeja - milloin se on radionauhuri, milloin matka etelään, milloin uuden talon rakentaminen, milloin avioliitto, suklaalevyn hakeminen kaupasta - , sillä nämä välietapit, niihin kiinni pääsemisen odotus hävittää mielestä voimakkaan lopullisen tuhon tunteen: maasta sinä ja maaksi sinä jne.
Nyt on vain käynyt niin, että nämä välietapit ovatkin olleet ainoita päämääriä elämässä ja on sokaistuttu, ei ole nähty niiden välietappien tilapäisyyttä ja toisarvoisuutta, ei ole nähty etappien yhteistä kokoajaa: elämää kokonaisuutena. On tarpeellista joskus hetkittäin nähdä elämänkokonaisuus: se rauhoittaa, tosin se samalla myös masentaa.

Schopenhauer Jr! Viisainta pätkäistä poikki.
Joka tapauksessa: nautin kesästä, pystyn, kykenen nauttimaan kesästä. Se on pessimistiltä paljon.

*Kauno pois
__________

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

 hiihdot 16/562 km=/€

Opiskelemassa

 HEINÄKUU

3.7. -77 (su)

On taas yötä, noin 23.00 - niin kuin yleensäkin kun näitä muistiinpanoja teen.
Tulin tunti, vajaa tunti sitten urheilukentältä juoksemasta; kurkku tuntuu yhä tuliselta, ja juoksin ajan, johon en vuosikausiin ole päässyt: 3.22. Toukokuussa löysän harjoittelun jälkeen juoksin kolmeen neljäänkymmeneen. Oli ne aikoja lyskassa, kun neljänsadan väliaika tonnilla oli 60 s!

Eilen käytiin lavatansseissa. Lavalla lauleli entinen retkuilija, nykyinen raitismies Irwin Goodman vesiselvänä. Tänään olin myös lavalla ja tänäänkin siellä oli kuuluisuuksia: Veikko Vennamo ja Eino Poutiainen.

Vennamo on mahtavan hyvä puhuja, sanovatpa vastustajat mitä tahansa. En ole nähnyt, en kuullut parempaa esiintyjää. Ennen tilaisuuden alkua kertoi muuan Turunen Irwinin raittiudesta: "Sillä oli kuski. Kelpasipahan tuolle Koskenkorva, kun tarjottiin." Joten se iskelmätähden raittiudesta.
Veikko ja Eino ovat vesipoikia kumpikin, vaikkakin Veikko vaikuttaa päällepäin, olemus näyttää, kuin olisi paukussa, mutta vaikutelma katoaa heti hänen aloittaessaan puheensa. Einohan oli Kiihtelysvaarassa samaan aikaan kun olin siellä apukoulussa, monena aamuna kurvasi pysäkin kautta kyselemään skootansa kyytiin, onko kaupunkiin mänijöitä.

Tänään on ollut pitkästä aikaa helleilma. Kiitos! Huomiseksi lupasi Heikki vieläkin helteisempää. Inhottavaa jos niin käy, sillä lähden huomenna viikoksi koulunpenkille kaupunkiin.

Oman ruumiin rääkkääminen on kaikkein paras keino jos tunnen itseni masentuneeksi, elämänhaluttomaksi, seksuaalisesti latautuneeksi jne. Tämän hetken olotila todistaa edellä mainitun: On kesä, on kesäyö, huoneen ikkuna on auki, verkon läpi eivät pääse itikat, lämpö pääsee, lämpöä on vielä 17, puiden lempeä suhina ja keinahtelu tuulahtelee ikkunan kautta sisään. On loma, on huoletonta.
On opittava karkottamaan huominen ongelmineen ajatuksilta piiloon. On osattava elää tätä hetkeä, näitä sekunteja, tällä hetkellä, nyt. Ja oikeastaan: eivät ne huolet minun selittämistäni tarvitse, ne selviytyvät itsestään. Aina - aika.
Niin se vain on, että lämpö onnellistuttaa. Lämpö ja valmiiksi saatettu työ. Talo on kohta maalattu, enää rappuset ja verannan lattia. Sitten on valmis kuukauden kestänyt työ, ja sen jälkeen tulevat uudet toimet.

4.7.-77 (ma)

Olen kaupungissa - opiskelemassa!
Onpa siitä jo aikaa, kun viimeksi olen luennolla istunut ja kynällä pyöritellyt muistiinpanoja. Tämän viikon kestävät; istun vapaaehtoisesti!

5.7. -77 (ti)

Sateisen päivän jälkeen kotona, takana kuusi tuntia luentoja, erityispedagogiikkaa. Josko taas itseänsä arvioisi: Meitä ei ole kuin viitisentoista opettajaa tuolla kaupunkikoulutuksessa. Emme esiinny, mutta saamme kysellä luennoitsijoilta asioista ja esittää omia kommenttejamme. Vielä pari vuotta takaperin ei olisi tullut mieleenikään esittää julkisesti omia ajatuksia kouluasioista, osin siksi, etten tiennyt niistä kovinkaan paljon, osin siksi etten ollut kiinnostunut niistä ja suurimmalta osin siksi, etten olisi uskaltanut/ilennyt esittää löyhiäköyhiä ajatuksiani. Nyt esiintymiskuume on hellittänyt parin kolmen työvuoden jälkeen vaikka nytkin pukkaa kesken puhumisen päähän kuiske:
- Istu jo alas, hyvä mies!
__________
KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

hiihdot 16/546 km=/€

Katoltakin alas

29.6. -77 (ke)

Saunassa käyty ja puhtoisissa maataan. Alla on Suosalmen Jeesuksen pieni soturi: vieraanmakuinen, vierastettava kirja, joka kuitenkin, ainakin puoleenväliin, pohtii elämän perusasioita niin että lukijan mielenkiinto säilyy huolimatta raskastyylisestä kirjoittamistavasta: yksinpuhelua, kaksinpuhelua, kolminpuhelua, nelinpuhelua, keskustelua loputtomiin. Tämä kirja antaa virikkeitä omiin ajatuksiin ja pistää lukijan, minut!, kirjoittamaan väkisin - ei kertakaikkiaan voi olla kirjoittamatta tai vähintäänkin ajattelematta.


Talonmaalaaminen jatkuu aina vaan!

Nyt tosin loppusuoraa jo pistellään, viimeistä seinää värjätään jollakin tavoin öklöttävällä värillä: norsunluu - kuollut väri, oksennukseen vivahtava. Lienenkö aikaisemmin maininnut, että katolta putosin; onneksi liu'uin takapuoli edellä istuvassa asennossa ja selvisin pintavaurioin, vaikka putosin rautatikkaiden päälle, jotka retkottivat poikittain maassa putoajaa hyväilemässä. Pudotusta vain neljät metrit.

 - Kaatuko maali? oli velipojan ensimmäinen hätä.

30.6. -77 (to)

 

klo n.23
Vihmoo vettä, eletään Suomen kesässä - kohta heinäntekoaikaa. TV näytti Speden Pähkähullu Suomen. On hyvä, että Suomessa on edes yksi kunnon crazy-ukko, suosikkini.
Kenialainen 21-vuotias mustamies kävi kylmyydestä huolimatta tekaisemassa ME:n 10 000 metrin juoksussa, 27.30.

Katsosta luin artikkelin, joka kertoi ihmisten aggressiivisuudesta ja lisääntyneestä motiivittomasta väkivallasta. Ennen kun tehtiin rikos, oli teolla selvä syy: yleensä rahansaanti. Nykyään ovat lisääntyneet nimenomaan väkivaltarikokset, joiden vaikuttimena ei ole rahan tai jonkin esineen saanti, vaan pelkkä toisen ihmisen vahingoittaminen. Väkivallantekijän sisäinen paine, jännityksen, tasapainottomuuden kasvaminen ilmenee ympäristöä tuhoavana käyttäytymisenä. Yhä useampi purkaa jännitystään ulkomaailmaan, täysin sivulliseen henkilöön kykenemättä käyttämään omia, jokaisen ihmisen hallussa olevia rauhanomaisia kanavia purkautumisteinä ja -kohteina.

Mielikuvitushan se olisi se lähimpänä oleva purkautumisvaruste. Ruumiillinen rasitus toinen.
__________
KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

hiihdot 8/530 km=/€

 

Telineillä värjötellessä

9.6. -77 (to)

WP

+17 C. Kävimme talomaalit kaupungista. Kun kerran kertataikkiaan ei värisilmää ole, on parasta valita laimeat, vaaleat värit, jotka ovat aina sopusoinnussa.

Hullusta Idistä ei tänään ole kuulunut mitään. Nyt on kello n. 21.30. Ylensäkin näitä muistiinpanoja tehdessäni on iltaa tai yötä. Nyt ei kirjoitushaluja ole, käyn Grimbergin Kansojen historiasta tutkimaan Napoleonin Venäjän retkeä ja Waterloiskista.


Viime yönä en oikein unta saanut sittenkään, vaikka olinkin rättiväsynyt: ajattelin jo syksyä, jolloin olen uudessa paikassa opettajana, koulunjohtajana, koko pitäjän ohjaavana opettajana - tällä kokemuksella! Lisäksi ajattelin kymmenen kilometrin työmatkaa auraamattomaa tietä pitkin omalla autolla, jota ei vielä ole ja jota varten joudun vippaamaan velkaa, mikäli saan; vielä ajattelin maksamatonta opintolainaa ...Vaikeudet kasaantuvat ja lisääntyvät kun niitä oikein tarkkaan käy pohtimaan, siinä varmasti maailma päälle kaatuu. Toki kaikkien vaikeuksien jälkeen on päiväsaikaan suht helppo suhteuttaa nuo pikkuhuoliksi. Miten pelokas olinkaan nelitoistavuotiaana tultuani valituksi teinikunnan sihteerin virkaan vastoin tahtoani! Olin varma epäonnistumisesta. Miten pelokas ylioppilaskeväänä, pieleenmenosta opetusharjoittluaikana  jne. jne.

Silti venyvä vaha on ihminen, kyllä se siitä.

Viikon kokemattomat katiskat antoivat kolme elävää ahventa ja neljä kuollutta; yhdellä kuolleista ei ollut päätä - vähän kuin Ugandassa.

22.6. -77 (ke)

+2 C. Kiitos kesästä. Talosta on kaksi ja puoli seinää maalattu. Viileys sotki maalauksia.
Sain tänään kesäkuun palkkalistan, tietysti maksoivat vähemmän mukaan, huomenna on taas oikaistava - ties monennenko kerran samasta asiasta. Kumma miten kuohauttaa eto rahamäärä (300 mk).
Pitäisi lukea uudelleen del Castillon Kitara, joka kertoo yksinäisestä kääpiöstä, toisaalta ei pitäisi, koska Kitaran voimakas tunnelma tunkeutuisi väkisin omaan tekstiin, toisaalta taas voisi lukea, sillä vasta joskus syksyllä alan koota päässä pyöriviä suunnitelmia paperille.

27.6. -77 (ma)

Kylmä juhannus takana, Parhaimmillaan lämpötila oli +8 C.
Talon maalaaminen jatkuu. Maali, jolla maalaamme, on melkeinpä väritöntä luirua; ei sitä ainakaan kauniiksi voi sanoa.
Pelaamme jatkuvasti sulkapalloa, minkä tuulelta voimme. Eilisiltana tuli myöhäisennätys: viimeinen erä loppui keskiyöllä, viittätoista vaille puolenyön.
Alkukesä kului mukavasti maalitelineillä värjötellessä, asioita sottaillessa.

Ympärillä olevat ihmiset vanhenevat joka ikinen päivä, kohta koittaa aika, jolloin lapsuuteni aikaiset aikaihmiset kuolevat viimeistä myöten pois, kantakyläläiset häviävät, uudet asukkaat valloittavat kylän, rakentavat joko omakotitalon tai asettuvat rivitalopätkään päiviään laskemaan. Kylä vierastuu, kylästä vieraantuu sen kasvaessa, ihmiset muuttuvat nimettömiksi, vähitellen kaikkia juoruja ei jaksa kuunnella, kun ei tiedä kenestä henkilöstä on kysymys, minkä näköisestä, kokoisesta yms.

Kanta-asukas, kantakyläläinen ei enää olekaan itseoikeutettu, itsestäänselvä, varmasti kylään kuuluva asukas, merkkihenkilö, sillä on paljon muita, toisia.
Kylään on tullut rivitalojen mukana kapakat ja ravintoloihin omat poppoonsa, parikymmentä kyläläistä on alkoholisoitunut näkyvästi ja pysyvästi.

Maalaustelineellä näitä ajattelen ja ajattelen ennen kaikkea naapurinpoikaa, joka ajoi hirven kanssa yhteen vapun tienoilla: ei tunto ruumiinjäseniin palaa, ei elämä maistu, uuden elämän opetteleminen on ylivoimaisen vaikeaa. Ei ole ihmekään jos tuo serkkuni sanoo vointia kysyttäessä: Ei kiinnosta.

(Kyllä minulla kirjoja riittää, hänelle vein sittemmin keskitysleiristä selvinneen tohtori Franklin kirjan Ihmisyyden rajalla.)

Onko liikuntakyky elämän peruskysymyksiä? Kai se on, koska kaikki ihmiset kävelevät, juoksevat, pyöräilevät ja tanssivat. Terveen ihmisen on helppo spekuloida: eihän elämänhalu ja -usko saa olla liikkeestä kiinni, sillä eihän kukaan enää ikäisistäni liiku kuudenkymmenen vuoden päästä.
Olenko julma? Kiellänkö terveyden arvon, koska itse olen terve? Niin kuin upporikas kieltää rahan arvon sanoessaan: mitä minä rahalla teen, eihän se selitä minulle miksi minä elän! Presidentti Nixonhan sanoi äskettäisessä tv-haastattelussa: maailman onnettomimmat ihmiset ovat ne, jotka käyvät Monte Carlossa, viettävät aikaansa siellä tai jossakin muussa huvittelukeskuksessa.

Niinpä kai. Ainakin noin on hyvä lohduttautua, maalaustelineillä kaikottaa kademieli. No me tavalliset tallaajat: meille riittää usein elämäntarkoitukseksi rahansaanti, sen hankkiminen hengenpitimiksi, ja siinä sitä onkin elämäntehtävää nokko.
__________
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

 jäällä -5C tuulen tuiverruksessa

hiihdot 11/522 km=/€

Talo raaputettu

Helmikuu on käsillä. On aika putsata verkko ja pitää live-tauko.
Ulkovintiltä sahajauhoista löytyneiden 40 vuoden takaisten muistiinpanojen esilletuloaika.

Tutuille täkäläisille näistä jotain irtoaa, tuntemattomille lukijoille tuskin mitään,
joten: unohtakaa - mutta: viimeistään maaliskuussa taas,
ennen idusta,
ma rukoilen ja pyydän: palatkaa!

Ihmisten nimet olen muuttanut, etten vain loukkaisi neljänkymmenen vuoden takaakaan ketään.
Elisabet II ja Idi Amin esiintyvät rohkeasti omilla nimillään, samoin moni kirjailija kirjoineen.

Veljeni kuoli syksyllä, julkaistakoon nämä hänen muistokseen.

(Vielä, ja myös, muistutan anttieskolamaisesti: tuskin istuisin tuon nuoren metafyysikko-opettajan pöytään nykyisin, jos vähänkin muita pöytiä olisi vapaina, ja jos istuisin, tuskin kovin kauan jaksaisin kuunnella.
"Aikansa kutakin" - vai miten se pässi mölähti kun päätä leikattiin ...)
____________________

KESÄKUU

3.6.1977 (pe)

Runnakko kipeänä, mieli korkealla makoilen sängyssä vintillä ja muistelen päivää; hra Napoleon toimii apuna, tarjoaa elämäkerrallaan kirjoitusalusta-apua.
Tänään voi sanoa, että tänään alkoi kesä: jo traditioksi muodostuneet kesärituaalit alkoivat.

Veli haettiin junalta. Satoi. Katselimme nuutuneina ikkunasta viimekesän toistoa: kyllä varmaan sataa. Siitä kuitenkin iloksi muuttui ja aurinko työntyi ilottelemaan.

Aloitimme kesänvieton.

Kiristimme sulkapalloverkon entiseen paikkaan poikki pihan. Kalkitsimme kentän rajat; viimevuotisen rajat häämöttivät ponnistavan ruohon seassa, joten mitata emme tarvinneet. Pelasimme viisi erää, viidestätoista poikki. Voitin ensimmäisen.
Hävisin kaksi seuraavaa. 1 – 2. Neljännessä tuli voitto. 2 – 2. Peli oli kestänyt tunnin. Alkoi finaali: tasaista puoleen väliin, piste kerrallaan, vuorotellen, tilanne 6-6. Sitten käänne: otin seitsemän pistettä peräkkäin. 13-6. Helppo pala ja voitto. Lopputulos: 3 – 2.
Sitten sauna lämpiämään.
Juoksimme urheilukenttää ja otimme tonnin ajan: 3.45 – parempaan on varaa, vaikka tiukoille otti; kurkku tuntuu vieläkin kipeältä.

8.6. -77 (ke)

Talo on raaputettu!

Kolme päivää siinä kului kahdelta mieheltä. Olen täysin naatti. Olemme telunneet kellonympäryspäiviä ja kaiken päälle jatkaneet urheiluharrastusta: töiden päätyttyä noin tunti sulkapalloa ja lopuksi viiden kilometrin juoksulenkki.

Näin ruumiillisesti rasitettuna ei jaksa eikä tarvitse, ei ole tarvetta pohtia elämän ja elämisen peruskysymyksiä, riittää kun on.

Pääskyset ovat valinneet pesäpaikakseen talomme räystäspuut – ensimmäisen kerran koko talohistorian aikana, 30 vuoteen. Olemme monena kesänä toivoneet savisia pääskynpesiä räystäisiin, ei niitä ole ilmestynyt, nyt, kun maalaamme talon, ovat pääskyset väkisin tuloillaan, mutta ei auta, joudumme pesänalut hävittämään. Pääskyset ovat naapuritalon ullakolta häädettyjä, sillä naapurivirastotaloa maalataan myös. Ovat ne taitavia rakentajia nuo linnut: savipesähän on tyhjän päällä kiinni kahdesta reunasta ja katosta.

Kirjoitan tätä hyvin tyytyväisenä elämään Kidutusraportin päällä. Viikon koleuden jälkeen näyttää kesä hyökyvän.

Hullu sotamarsalkka, tohtori, presidentti Idi Amin Dada on väkisin änkäytymässä kuningatar Elizabethin* 25.vuotishallitsijajuhliin; Lontoossa eivät kuitenkaan antaneet tälle Ugandan johtajajermulle laskeutumislupaa. Idi Amin on tapattanut ainakin 100 000 ugandalaista valtaannousunsa jälkeen 1970-luvun alusta.

Höpelöitähän riittää! Napoleonista omiin kylähulluihimme.

Meidän kylämme raitilla on parina kesänä pyörinyt muuan kaksikymmenkesäinen Tommi. Puvuntakki päällä koppalakissaan. Tommi kiertää kolmen kuppilan väliä ja viettää elämäänsä. Kesät Tommi on kylässä, talvet Koppolassa. Tommilla on ollut huono tuuri, kun ei ole onnistunut saamaan omaa valtiota hoitaakseen. Elämänkohtalotoveri Idi Amin on onnenpekka.

Tommi ei oikeastaan ole hullu, Tommi on pimahtanut, Idi Amin on hullu. Pimahtaneessa on jotakin positiivista, miellyttävää, hullussa sen sijaan on pelottava kaiku.

Muuten kylämme parhaiten pukeutunut mies on Antti – pimahtanut, työhaluton. Voi näitä eläviä romaanihenkilöitä!

Esimerkiksi: Tommi, Antti, Jäykkä, Musta Poika, Mikko, Eikka, Pena, Kale, Hursu, YK, Aven, Tuppe, Julle, Kosti, Asko, Repe, Kille, Rosvo, Ville, Pumpeli, Kukko … ei tule loppua, ovat työttömiä, mutta samalla työhaluttomia. Mitäs näistä. Meitä riittää.

* Elisabet
__________
KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

hiihdot  10+11  /511 km=/€