Vaatimattoman ja positiivisen luistelija Mika Poutalan kirjan tilasin sekoittamaan kirjapakkaa. Odottelen myös ranskalaisen kirjailijafilosofin Frédéric Grosin Kävelyn filosofiaa tulevaksi, koontaa, jossa kävelevät ainakin Rimbaud, raivon vallassa, sekä idolini Rousseau ja Nietzsche, haaveillen ja ajatellen; Kant kuulemma käveli kotikaupunkinsa läpi joka päivä - aina tismalleen samalla kellonlyömällä. (No niinhän se autokoulu-Kontkanenkin aamuisin kun lyskan aidan takaa lukiopoikina Kirkkokadun menoa ja meininkiä silmät sikkurassa silmäilimme - ukko kun oli portin ohittanut, soi kello.)
Kai se posti vielä kulkee ja tuo, vaikkei aina tiedä miltä laatikolta sitä etsisi.
Eilisen myräkän jälkeen parempi vähäksi aikaa rauhoittua ja kuljeskella enemmän sibeliusmaisesti luonnosta - pää kipeänä? - nauttien. Keppi kädessä, vilsa päässä arvokkaasti kävellen.
Aika myrä olikin eilen edetessä.
Menomatkalla Hyytsaareen satoi ja myrskysi; saareen mennessä silta-aukealla oli väkisin viedä veteen, jossa joutsenpari sai kyytiä tuulelta. Saari uhosi, halusi olla nimensä veroinen?
Pientä kaikki.
Tulomatkalla jo mylvi: vesisade muuttui risusateeksi, puiden oksia viskeli tielle. Ennen siltaa tien tukki mänty, joka oli juuri rötkähtänyt koivun päälle, kaatanut senkin. Sillan jälkeen kurvikoivu, juoksuun lähtömerkki mistä portille asti on tapana pyrähtää, lojui pitkin pituuttaan varvikossa. Muutama suoranpätkä, sekin missä karhun joskus tapasimme, oli säästynyt piiskaukselta, mutta jo Matin mökkiä ennen järven selältä syöksynyt puhuri oli rojauttanut senkymmenen petäjää juurimultineen maahan; on siinä mahtanut tanner tömistä. Ja kaiken huipuksi päätehakkuulta säästynyt ikikuusi mökin risteyksen jälkeen tukki tien kokonaan.
Olipa pihasauna poikaa uitetuille koirille!
Kesä meillä siis. Kirsikat, päärynät, luumut, omenapuut kukkivat; timotkin jo päitään nostavat. I-ha-nasti.
Pian kaikki rauhoittuu taas.
Tulisi vaan tuo kirja niin näkisi kuka viisaista tyylillämme liikkuu.
