Täällä sitä taas. Katsomossa.
Kunhan ei himohommaksi yltyisi.
Hanki itsellesi elämä! - muotiherjahuudon, pilkan, ivan kuulevinani olen.
Sentään jokin tolkku ja roti olisi oltava.
Vaan minkäs mahat kun maantielle vetää, vaikka eessä vesien ylitykset, lossit sun pelit.
Ei estä mikään.
- Huppailla pittää, sanos Taivalkosken Kalle.
Eikun ystävät mersuun ja matkaan! Ei ei toinna olla katteellinen: vuosimalli -87 kotterolla.
Sateen uhka, totta kai kun on kyseessä Suomen keskikesä.
Vaan eipä haittaa: peräkonttiin on lastattu sadeviittaa, saapasta, sontikkaa ja itikkamyrkkyä, ja lie DDT:kin jäänyt paketti menneiltä ajoilta.
Valmiina taistoon! Onnellinen mies odottamassa:
Mikäs mikäs, meidän!
Hyvät makkarat sinapilla. Ja kahvi maullaan, voipulla ja piirakka siihen, niin vot!
Enpä tällä kertaa pureudu näytelmän ytimeen enkä näyttelijöihin.
Mukiinmenevä oli. Kelevollinen kaikkine rilikuttimineen ja ammeineen. Wilhelm Tellerin ammuntaratsastus osuva.
Upposi kansaan kansanomaisine pieruineen ja herrashajusaneleineen.
Ja totuuspohjahan on vankka. Tuommoista sen täytyy olla lähidemokratian: pari äijänkutaletta ja yks ämmänkanttura päättää mitä kunnassa tehhään.
On tuo nähty iliman näytelmää.
Eikä vallankaapannut liikemies-insinööri Jaatinenkaan, kunnan uusi päättäjä, sen demokraattisempi ole, ihan on Erdoganin otteet: tuomioita tippuu kuin turkin hihasta, papiltakin lähtee äänioikeus. Kosto on suloista.
Ensin näytti rilikuttimensa, nyt närhenmunat!
Elä näihen kansa ristillisesti!
Se kai se loppujen lopuksi Arto Paasilinnan karvas sanoma on: Onnellinen mies ei ookaan onnellinen mies.
Kuitenkin tulomatkan iltarusko oli kaunis, tosin Masa myrkytti ilimapiirin päästämällä kotterossa ilmoille vanahan totuuven:
- Illanrusko - uamunpasko.
tarkemmin: Voima
