1933 Solovetski Muurmanni
Tshernavinin Puhun äänettömien puolesta lukuarvio näkyy ilmestyneen tänään Kirjavinkeissä.
Mitä lienen sanonut?
Kirja on jo poistunut mielen päältä, mutta sen sijaan sen jatke eli Vladimirin vaimon, Tatianan heti Suomeen paon jälkeen Suomessa kirjoittama Escape from the Soviets teetättää mielenkiintoista jatkopuuhaa.
(ja ottaa aikaa kun tankeroenkku paljon heikompaa kuin hiihtotaito)
![]() |
LINKKI |
Suomentamattomana ilmaisversio luettavissa tuolta. ⮝
Ja sieltä suoraan asiaan:
Joutuu jättämään muutaman päivän hiihdot väliin: löytyihän se hiihtämistäkin kiinnostavampi asia pakon edessä!
Myös.
omat KIRJA-ARVOSTELUT
Kirjavinkeissä
Oh my God. Sivulavini nojasi ulkom. kirjallisuuteen ja olen varmaan lukenut kirjoja yhtä pali enklanniksi kuin soomeksi, ruåttiksi selvästi vähemmän. Olen myös tenttinyt jonkun saksankielisen kirjan, mikä mainittakoon, kun en ole ko. kieltä koskaan päivääkään opiskellut. YO-aikoina pidin tinkinä lukea tietokirjan päivässä eli kyllä niitä nyt jonkun verran on luettu, omistammekin aika monta tuhatta. Ja tuo viittaamasi paikka on myös hyvin tuttu. Jatka (viimein...) valitsemallasi tiellä, maailmaa on Riäkkylän ulkopuolellakin, vink, vink, vink.
VastaaPoistaT: JV
jvon,
Poistaeikös ollut tylsistä tylsin b.otsikko? 🙃
Tuommoiseksi otsikot menevät jos lukee tietokirjoja! MIelikuvitus sairastuu.
Tuota saksankielen tenttisi läpimenoa ihmettelen; toisaalta niinhän se tapaa mennä että käännät sis.luettelon ja opettelet sen - läpi luiskahtaa. Tai sitten pyydät suullisen tentin ja ehdotat kysymyksen mukauttamista, kuten minä enkkukirjojen tenteissä.
Aito elämä on maalla. :(
Ossoon vain kolomee kiältä, savvoo hiljoo ja kovvoo. Mutta kirja kuullostaa mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaPäivi,
Poistakyllä se ainakin näyttää sen että helepompata elämä on meillä täällä kaltereiden toisella puolen - toistaiseksi.
Näihin maailmanaikoihin tosin kevyempi kirjallisuus vois olla enempi kohillaan: vaikkapa nuo tämän päivän hölömöläiset
=
https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/suomen-kansan-parhaat-holmolaissadut/