Tietoja minusta

Oma kuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HUK

maanantai 14. marraskuuta 2022

Sanitääri-Saimi Aunusta vapauttamassa

kolme kirjaa samasta

Kustannus Länsirannikko
Itsenäistymisen jälkeisenä vuonna sinne alettiin suunnata haukan katseita: lisäpalaa Suomelle Itä-Karjalasta, ensin Aunukseen Aunuksen Vapaaehtoisen Armeijan (AVA) väkivoimin. 
Mukana Aunusta valloittamassa on tämän kirjan nuori Saimi, jolle punikki ei ole ihminen, kunnes paikan päällä muutama tapahtuma toisin näyttää ja varsinkin tuntuu.

Luen Ritva-Elina Pylvään romaania Aunuksen Pääskyset. Monen modernimman, kerroksellisemman romaanin jälkeen on välillä helpottavaa lukea selvää ja selkeää proosaa, sellaista missä ei rakennelmilla eikä kielellä leikitä. Miten sen sanoisi: aitosuomalaista tekstiä, sellaista mitä nyt ahot, sillanpäät, joenpellot ja linnat ovat luettavaksemme arjen kulusta kirjoittaneet. Semmoista maanläheistä - tässä tapauksessa isänmaan läheistä.

Tykkää tykkää.

Siinä sotauho laantuu, kun paikan päällä näkee ja kokee ihmisen raadollisuuden: punikin pikkupojan vetämässä kelkkaa, jossa ammuttu äiti makaa polvet koukussa; synnyttävän punikkiäidin tuska hämärässä saunassa; sairaalan naapurisängyssä kääntyilevän tädin hätä palaneista jaloistaan ja tapetuista pojistaan. Ihmisiähän nämä! Siinäpä sanitääri Saimilla näkökentässä viilaamista. Onko oikeutettua sittenkään tämä AVA;n ryntäys, kun kerta Aunuksen asukkaat eivät näytä ottavan vapauttajia avosylin vastaan. 
Epävarmaksi vetää kun hento ensirakkauskin kolkuttelemassa sotimisen keskellä.
 
Aunuksen pääskyset on romaani, fiktio, jota innolla seurailen. 

Vaan täysin en uppoa, 
sillä rinnalla luen faktaa, tositarinoita noilta samoilta ajoilta ja myöhemmiltä Maria Lähteenmäen tutkimusdokumentista Punapakolaiset - Suomalaisnaisten elämä ja kohtalo Neuvosto-Karjalassa. Gaudeamus 2022.

"Tämä koko valtakunta on kuin hullujenhuone, jossa toinen raatelee toistaan, mutta maailma on pakotettu katsomaan niin rauhallisesti kuin voi. Miljoonat kärsivät päivästä toiseen uskomatonta hätää ja tuskaa!"

Vuonna 2022, sata vuotta myöhemmin, tässä viisaampana ja tietävämpänä kuin sanitääri-Saimi Aunuksessa vuonna 1919, on hyvin tiedossa, mitä sittemmin tapahtui tulevien vuosikymmenten aikana. 
Johan tuon loppulikvidoinnin 
- Tyttären tarina Säde-kommuunasta Neuvosto-Karjalassa 
niin konkreettisen hyytävästi kertoi.
 Kuten moni muukin on ajan myötä kertonut aina 
Aino Kuusisesta alkaen. 

Aavistelleeko Saimi näiden rajantakaisten ihmisten tulevan kohtalon bolsevikkihallinnon kynsissä, ja siksi on lähtenyt soitellen sotaan, on mukana estämässä tulevaa, niitä kauheuksia, joita Lähteenmäki kartoittaa: Stalinin vainoja tälläkin seudulla, kun ihmiset katoavat ja perheet tuhotaan, puolueuskollisetkin tapetaan samaan tylyyn malliin, millä jo nämä suomalaiset Aunuksen-valloittajat aloittivat: 

"Kolme punaista jäi vangeiksi. --- Sotilaat lähtivät kuljettamaan punaisia lähellä olevan riihen taakse. 
Paum. Paum. Paum. Paum.  
 ---
- Miksi ne ampuivat neljä kertaa? Kolme miestähän niitä vain oli.
- Joku jäi kitumaan. Vai olisikohan se ollut kunnialaukaus?"

Saahan sitä tässä Saiman kaltainen pieni ihminen kaikessa rauhassa sottailla, asetella lukemalla palasia paikoilleen ja tuumailla: - Kauheaa! Samaa kuin iltauutisten Ukrainassa. Samaa aina vain tuon Ison Vallan meininki - jos pienenkin. Ei miksikään muuttunut maailmanmeno.

Vaan nyt on aika nielaista Aunuksen pääskysistä loppuluvut.

Kirjavinkeissä
tänään:

2 kommenttia:

  1. raadollisia tarinoita. rankkaa tekstiä, silti jollain tasolla kiinnostaisi minuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. a
      Aunuksen pääskysiä et tarvitse pelätä, sillä ohessa kevennyksenä kulkee romanssi. :)

      Poista