Tietoja minusta

Oma kuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HUK

lauantai 30. marraskuuta 2019

Lähetäänpäs liikkeelle

salapolliisitehtävä

tästä aiemmin julkaistusta kuvasta:


ja siihen liittyvistä asioista ja kysymyksistä.

Iltahan oli jatke tälle Ukrin Vuoden kynä -illalle, joka tällä kertaa, kun Muikku-salin oli vallannut jokin veriporukka, järjestettiin ylempänä eli Joensuun kirjaston Taiteiden aukiolla. Taiteiden aukio - siinäpä sana joka säpsäyttää: ilman Hootakin ollaan oitis liki presidentillisissä sfääreissä, ihan toista muuta kuin jonkin muikun jälkeen.

(Levoton se on tuommoinen avoin tila: joku menee sinne, toinen tänne ja kolmas ohikulkeva huutelee neljännelle kuulumisiaan. - Ja näihin avaruustilohin koulutkin väen vängellä väännetään! Vanha Opettaja minussa tuhahtelee.)

Vaan asiaan.
Kuva yllä on siis Ukrin toisesta kirjallisuusillasta, jossa esiintyi joukko kirjailijoita esittelemässä uusinta kirjaansa. Nimekkäin joukosta oli Heikki Turunen, joka yhdessä Timoi Munnen kanssa kävi läpi runokirjaansa, yksiin kansiin seulottuja runoja elämän varrelta, kömpelöistä teinihuokailuista alkaen:
Hehkuva sydän. Runoja vuosilta 1961 – 2018. WSOY, 2019.

.
Entinen pankinjohtaja Parikkalasta, Pauli Loikkanen, esitteli oman esikoisensa Piirtäjä ja hänen jälkeensä monen gradun tohtori Eeva-Maija Lappalainen runokirjansa Sydämekkään huovutuksen muotouttimet sananjalkasanomin ketunhäntä kainalossa: värivuodenaikojen lyhyt oppimäärä, jokamikä ensi kuuulemalta ohi mennä huristeli niin kuin Bittiparatiisin Erkiltäkin. Pitäisi paneutua ihan tosissaan ja ajan kanssa opukseen, sen verran jäi peltosmaisuudessaan mieltä kaivertamaan.

Kulki siinä muitakin tekijöitä - Tauno Naumanen, Tarja Makkonen - mielenkiintoisia kirjojaan esittelemässä, kunnes päästiin kuvan henkilöön, jolle Turunen poislähtiessään römähteli:
- Sie sitä senkun komistut! 
Ja tämä vaan tuhahti Heikin tietäen.
Kolme kirjaa on kuvan tuotteliaalta kirjailijalta tänä vuonna ilmestynyt:
yksi selko, yksi nuorten ja yksi lukuromaani:
  • Rakas Natasha
  • Tyttö lukitussa huoneessa
  • Kanslian naiset
Ja hänhän on, kuten EJ täällä oikein arvelee: Marja-Leena Tiainen.

Noita iltoja pitäisi pitää vielä useampi, jos meinata kaikki nämä Pohjois-Karjalaa jotenkin liippaavat teokset ja niiden ukrilaiset tekijät esitellä. Että kyllä täälläkin sen verran sivistystä, jotta kenkiä käytetään ja osataan kengännauhat kiinni kieputella.

Tästä nähtäville P-K:n teos- ja tekijäluettelo 2019.

KIRJA-ARVOSTELUT

6 kommenttia:

  1. Turjailija Kirunen oli lähestymässä tapahtumapaikkaa ja nykäisi Munnea olkapäästä: "Kuule, kohta ollaan taiteihen aukiolla". Ja päälle pirulliset ketkanaurut. Mutta asiallisesti pojat esittelivät teoksensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ej

      myöpä on aikonaan hörpätty oluet Dante-aukiolla!

      Poista
  2. Minulle oli Turusen Karhupäinen metsänvartija sellainen lukuelämys, ettei paremmasta väliä.
    Olen kerran elämässäni käynytkin Vuonislahdella, ja luulen tunnistaneeni kirjailijan kotitorpan. Eva Ryynäsen kirkossa tieten tuli käytyä.

    Hyvät kirjoittajat on teillä siellä laulumailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. äej

      on tiäl laulajii jos runnoilijoitakin, katopa esim. tämmöstä karjalankielistä kirjalistaa:
      https://www.karjal.fi/avoinkirjasto/karjalainen-verkkokirjasto/kksn-painetut-julkaisut/

      Poista
  3. Hyvä kun Ukri järjestää tällaisia tilaisuuksia. Ja hyvä kun on kirjailijoita omasta takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AA

      aika kunnioitettava lista jollain lailla P-Karjalaan liittyviä kirjoja ja tekijöitä: http://www.ukri.net/?page_id=1018

      Sitten kun vielä muistaa että Kirjokansi ja kustantaja Jussi Virratvuori täältä runsaine kirjoineen: http://www.kirjokansi.fi/kustannus.html

      Poista