Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

torstai 12. tammikuuta 2017

Aurinkolinna on

 
 
************************************

Hän on nyt poissa - Aurinkolinnassa?
HS-muistokirjoitus eilen herätti lukumuiston; kirjan on täytynyt olla poikkeuksellisen vahvavaikutteinen. Ei ainakaan tavanomainen, sillä tavanomaiset hiipuvat unholan sumuun.

Näin olen HF:n Aurinkolinnan tuolloin tulkannut:

Elämä uuteen käsittelyyn: naksahtaako?


*** Harry Forsblom: Aurinkolinna. 226 s. WSOY 1980

"Kun hän nykyisin katsoi kelloa, hänestä tuntui, että kello katsoi häntä." Heinistä, lääninkirjailija Rönkön apulaiskirjailijaa. Ja Heinistä pelotti niin.


Apulaiskirjailija Absalom Heininen ei hyväksy osaansa läänin apulaiskirjailijana.

Heininen on maailmaa nähnyt ja maailmaansa joltisenkin tympääntynyt. Heininekin, myös Heininen. Elämä on otettava uuteen käsittelyyn. On luotava teesi ja vastapainoksi antiteesi ja siitä naksahtaa, kuin itsestään, elämän synteesi: on naksahdettava, on naksahtanut ennenkin. Déjà vu. Heureka jälleen!

Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko Harry Forsblom on kirjoittanut kahden runokokoelman jälkeen (Jees maailman dialektiikka ja Toivakan kirkon kattomaalaus) puolisuomalaisen romaanin: lähes puolet romaanin sanoista on suomalaisia. Kommen Sie mit mir? tekijä tuntuu kautta rantain utelevan eli tuletko myötä, lukija tohditko?

Äkkinäisen lukijan on turha vaivautua, sillä Peltonenkin kalpenee Forsblomin fiktioiden edessä. Näinköhän tekijällä ei muuta tarkoitusta ole kuin kohota termeineen ylitse muiden? Jos ajattelee viihdekirjan ja syväkirjan eroa, niin missä raja? Minne Forsblomin Aurinkolinna panna?
Ainakin akateemista snobismia se on.

Kirja käy vaikeahkosta sanaristikosta tai piilosanatehtävästä, joka suo ratkaisijalleen tyydytyksen: sainpas täyteen, aha minä älysin. Kirja on kuin luento ylioppilaalle, joka ensi kerran kuulee korkeakoulussa professorin luennon: kaiken älysin, mitään en ymmärtänyt, sivistyssanat vain jäivät mieleen kalajamaan.

Jos Harry Forsblomin Aurinkolinna olisi televisio-ohjelma, Jukka Kajavakin innostuisi, kehuisi sen maasta taivaisiin: vähintään puu-ukkoja vilisevän Raivoisan Rolandin luokkaa.
- Karjalainen 18.2.1981

__________
*** myös



4 kommenttia:

  1. Jostain syystä ei oo hyllyssä. Tuntematon oli myös vaimolle, joka ratkaisee vaikeita sanaristikoita. Hän lukee rakkausromaaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ

      HF:kin oli tohtorismiehiä, ja tuppaavat he olemaan niin monitasoisia, että eivät aina itsekään tiedä mikä homman ydin on.
      Mukava heidän punttejaan on kuitenkin sillon tällön puistella.
      *
      Piäset kun koira veräjästä, kun vaimo lukee rakkausrommaaneja: ei huoli sitten ihtesä enää osallistua semmoseen äsksönniin mitä niissä kirjoissa puuhastellaan... Suap sennii ajan vaikka muata.

      Poista
    2. Onhan se, jos väitöskirjojen tekemisen hirttää päälle.

      Mieltymys rakkausromaaneihin tuli vissiin siinä vaiheessa, kun alettiin seurustella.

      Poista
    3. EJ
      immeytymisestä puhuu päätalolaiset kun alakaa pivarteleminen syvemmälle männä.

      Poista