Kaikkihan Käkriäinen-lehteä lukevat

-  vai kuinka?

Tässä parin viimeisen vuoden satsi:

Tutustuin tuohon Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden opiskelijoiden ainejärjestölehti Käkriäiseen ihan vastikään Johanna Hulkon kirjan Säkeitä Pietarista -romaanin tiimoilta eli Anni Lappela oli lausunut siinä kirjasta oman käsityksensä opiskeluaikoinaan 2009.

Nämähän ovat piristysruiskeita jok'ikinen numero. 

Uusimpaan Käärijään eikun Käkriäiseen tartuin kuin sika limppuun ja tongin sieltä esille ikiaikaisen suosikkini Harry Forsblomin, jota olin pitemmän aikaa ihmetellyt ja kautta rantain arvostanut hänen Hesarin kirjallisuusarvostelujensa 'sekavuuden' vuoksi. Mutta ennen kaikkea olin erityisen mielistynyt hänen Aurinkolinna-kirjaansa, josta tein nössipoikana kirja-arvostelun Karjalaiseen. 

Nyt sitten vuosikymmeniä myöhemmin löytyy kirjallisuuden opiskelija joka tutkii unohtuneen Forsblomin unohtuneen tuotannon! Arttu Jalonen. Uskomatonta että joku vielä kaivaa, kun ei tämä sianhoitaja Eskelinenkään ole muistavinaan edes Raukoilla rajoillaan.

Niin: siis kaikkea mahdollista on löydettävissä Käkriäisestä, jonka painosmäärä ei yllä, kuten kuvasta näkyy, aivan Hesarin tasolle, tuskin Parnassonkaan:

Mutta ei hätiä mitiä: vuosikerrat luettavissa netissä - kulungitta!

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään:

Riikka Szalai: Paratiisi on täällä ettekö te näe

Aurinkolinna on

 

 

************************************

Hän on nyt poissa - Aurinkolinnassa?
HS-muistokirjoitus eilen herätti lukumuiston; kirjan on täytynyt olla poikkeuksellisen vahvavaikutteinen. Ei ainakaan tavanomainen, sillä tavanomaiset hiipuvat unholan sumuun.

Näin olen HF:n Aurinkolinnan tuolloin tulkannut:

Elämä uuteen käsittelyyn: naksahtaako?

*** Harry Forsblom: Aurinkolinna. 226 s. WSOY 1980

"Kun hän nykyisin katsoi kelloa, hänestä tuntui, että kello katsoi häntä." Heinistä, lääninkirjailija Rönkön apulaiskirjailijaa. Ja Heinistä pelotti niin.

Apulaiskirjailija Absalom Heininen ei hyväksy osaansa läänin apulaiskirjailijana.

Heininen on maailmaa nähnyt ja maailmaansa joltisenkin tympääntynyt. Heininekin, myös Heininen. Elämä on otettava uuteen käsittelyyn. On luotava teesi ja vastapainoksi antiteesi ja siitä naksahtaa, kuin itsestään, elämän synteesi: on naksahdettava, on naksahtanut ennenkin. Déjà vu. Heureka jälleen!

Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko Harry Forsblom on kirjoittanut kahden runokokoelman jälkeen (Jees maailman dialektiikka ja Toivakan kirkon kattomaalaus) puolisuomalaisen romaanin: lähes puolet romaanin sanoista on suomalaisia. Kommen Sie mit mir? tekijä tuntuu kautta rantain utelevan eli tuletko myötä, lukija tohditko?

Äkkinäisen lukijan on turha vaivautua, sillä Peltonenkin kalpenee Forsblomin fiktioiden edessä. Näinköhän tekijällä ei muuta tarkoitusta ole kuin kohota termeineen ylitse muiden? Jos ajattelee viihdekirjan ja syväkirjan eroa, niin missä raja? Minne Forsblomin Aurinkolinna panna?
Ainakin akateemista snobismia se on.

Kirja käy vaikeahkosta sanaristikosta tai piilosanatehtävästä, joka suo ratkaisijalleen tyydytyksen: sainpas täyteen, aha minä älysin. Kirja on kuin luento ylioppilaalle, joka ensi kerran kuulee korkeakoulussa professorin luennon: kaiken älysin, mitään en ymmärtänyt, sivistyssanat vain jäivät mieleen kalajamaan.

Jos Harry Forsblomin Aurinkolinna olisi televisio-ohjelma, Jukka Kajavakin innostuisi, kehuisi sen maasta taivaisiin: vähintään puu-ukkoja vilisevän Raivoisan Rolandin luokkaa.

- Karjalainen 18.2.1981

__________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös