En voi olla ihmettelemättä yhä, vaikka jo kulunut paritkymmenet vuodet rajojen aukenemisesta, tätä ihmettä että kesken päivää pienellä jonottamisvaivalla, vartti, voi käväistä naapurimaassa iltapäiväkahveilla ja nököillä.
Kun eihän se ollut mitenkään mahdollista silloin kun töitäni tein siinä vajaan peninkulman päässä rajaa - eipä iänkuun päivänä näkynyt Vanjaa tahikka Tatjanaa kylän raittia tallaamassa; no Tatjana toki näkyi, mutta hän olikin meidän koulun keittäjämme, supisuomalainen. Piti sinne Kuubaan asti matkustaa jotta venäläisen näki, mutta siellä sitten näkikin pilvin pimein.
Siksi tätä selvää asiaa, kahvikupillista, jaksan jauhaa ja ylenäijä ihmetellä.
Veres kuva tältä päivältä - roska on katselijan silmässä jos näkee tuon rumana! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti