Pöytä tuli kaukaa Kiskosta, ja hänelle näytettiin sitten kaikki pitäjän kummat, niin hyvät kuin pahatkin. Murhista ja tapoista, varkauksista jos kukkatarhoistakin puhuttiin ja paikkoja katseltiin.
Stepan Pakkasen, tuon pitäjäkirjailijapersoonan, Elämää pelon varjossa -kirjasta, sen selvittämättömästä kuolemamysteeriosta, keskustelimme oletetun tienhaaran ohi Salokylällä ajaessamme kokka kohti Halosten-veljesten kukkatarhaa ja Kainulaisen Kaarinan Kotista-leikkimuseota.
Ja eihän Voiniemen hovin luonnonkivinavettaa pitäjän perimmäisellä saarella, Varpasalossa, tietenkään voinut olla näyttämättä; salaa sinne tuntemattomiin sukulaisiin kuusiaidan viertä ketään häiritsemättä hiippailimme.
Kaiken kauneuden rinnalla jostain syystä mieli jumiutuu niistä pahimpaan, sotaan:
Tuommoista kuvaa olen viikonlopusta asti nyt pyöritellyt käsissäni, tai tietysti digitaaliaikana ruudulla.
Sinähän lukee:
Että mielin kielin sadepäivänä, aidanleikkupäivän - samperin meteorologit! - jälkeen, sisätiloissa eteenpäin jatkuu marssimme tää - ä - ä - ää ....
Citizen hikkaj
VastaaPoistaEi siinä auta, vaikka oma kello on ihan tittelinä. Väärin käypi kello hikkajiillä !
Että kuuskymmentä vuotta takaperin vuuesta 2011 !!
Hittojako se Linna sillo 1951 enää Salpalinjoja rakenteli ?
Pahasti jätättääpi citizen !
vox, Junghans
VastaaPoistaettä tässä oltais sitten sota-ajan lapsuksia! Atomiaikana noinkin vois käydä.
Muuten
Salpalinjan puujätöstä on yhä havaittavissa yhessä kuopassa harmaan kesämökkerömme (Villa Sukka) pihapiirissä.