- Huh hellettä!

huokas ukki kun lapsen lasten kanssa telusi monen monta päivää. Välillä piti kesken kaiken kiireen oikaista itsensä, vakkautua omaan rauhaan, jotta taas jaksaisi mekastaa.

Päivät pääksytysten pärskyteltiin.

Iltaisin lämmitettiin sauna, päästiin hellettä pakoon. Saunan jälkeen ei helle tuntunut missään. 

Imaistiin iltapala ja köllähdettiin yöpuulle Unton yöpuuhia ihmetellen: Unto ei saanut yöllä nukkua, mutta päivällä oli pakko!

Sitten selvisi, että Unto olikin pöllönpoikanen, jonka isä toi Pikkuisen munasen kanssa yökotiin helikopterilla joka ilta töihin mennessään. Ja aamulla, kun työt loppuivat, haki Unton ja Pikkuisen munasen kotiin. Kerran Untosta yön aikana oli tullut isoveli kun munasesta oli putkahtanut Pikkuinen pöllösisko, ja kopterin kyytiin lehahtikin kaksi matkustajaa. 

Harmi vaan kun kotona, melkein heti, piti ruveta päiväksi nukkumaan, jotta taas yöllä jaksaisi yökodissa puuhailla, puissa kiipeillä.

- Hyv'' yötä, toivotti ukki luvut luettuaan.

- Hyvää huomenta! kuului vastaus haitarisängystä. 

Ja kohta jo syvässä unessa oli koko lukusakki.

Siitäpä päättelemään, mikä on totta ja mikä satukirjan satua! 

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Marrastaa

 

 

Uimahallin parkkipaikalla istuu Vanha Mies etupenkillä, kuski poistunut allasjumppaan.
Harmaata marraskuuta; voitte kuvitella: veden tihrua ja halliin valuvia värittömiä vaatteita, kalpeiden naamojen kuljettamina.
Ei hätää.
No problem: VM on varustautunut, koska on tiennyt mikä märkänäkyvä alakulo odottaa jos jää kurkuilemaan tuulilasitöllötintä. Ja muutenkin, koska ollaan vasta matkan alkupuolilla, yhtä istumista edessä enemmänkin: tihkupäivinä rajalla bensanhakijoita sadepilvin pimein piristystä päivään etsimässä; piristyvät kyllä nälviessään ryssän tullin hitautta, saavat tuntea ylemmyyttä hetken, tai jotain.

Hesarin lukee ensin ja sitten hiljalleen uskaltaa ottaa limanuljaskan käteensä. Hitto mikä kirja! - kuin räkä, joka ei tahdo irrota sormista jos sitä kerrankin kaapaisee; toisaalta ei haluakaan, haluaakin pyörittää mälliä mielessään. Miehet paskoja - no se nyt ei mitään uutta, mutta että nainen noin pahapaska akka! Tänään pahimmillaan. Tänään sille kelpaa kymppivuotiaan pippelelikin miestä edustamaan.

Vanha Mies madonnaa etsii, löytää kaikkea muuta. Kestää, tietäessään että:
Onneksi tämä on vain kaunokirjallisuutta.

Ei totta tosiaan saa, saata olla.
Ei niin totta kuin tuo tuulilasin takainen. Nuo hallille värittömin naamoin ja ketinein lampsivat, totiset todet.
Sulkee kirjan, vaivoin saa suljettua ja irti puisteltua käsistään: jotenkin haluaisi nähdä vieläkö pedoa pahempaan paholaisnainen, sekopää, vielä pystyy ja kykenee.

Uimari tulee punaisen pirteänä. Sopivaan saumaan, VM välttyy oksennukselta.
Etiäpäin.
Rajalla on ruuhkaa, ei Suomen vaan Venäjän tullissa tietenkin.
Tuulee ja sataa.
Marrastaa.

Edessä jokin puolen tunnin odotus about minkä jälkeen kun ensimmäisen puomin palelijavirkailijalle ovat huikanneet privietinsä kera passiviisuminsa vilauttaneet. Ovat ne ystävällisiä kumminkin siihen nähden mitä ennen, tavaritsit. Vaikka Putin on mitä on.

Vartin päästä kun autoa on tuontuostaan sammutettu ja sytytetty, nyitty pätkissä eteenpäin, rumpattu, saavutetaan korkea katos, missä kuskilla alkaa koppileikki: lunkulta lunkulle riento. Vanha Mies pääsee vähemmällä: kävelee vain sisälle tullirakennukseen ja hymyilemättä ojentaa lasin alta kolosta matkustusasiakirjat, passiin liimatun viisumin ja migraatiokortin kahtena kappaleena.

Yhtä verevä nainen kuin se uimahallin parkissa luettu pahis, katsoo pistävästi silmiin, Vanha Mies aivan hätkähtää, ettei vain olisi se kirjan miehiä nielevä nainen, joka hakkeloi kaikki kynsiinsä joutuneet miehet.