Paavo Väyrynen taas lukenut kaiken.
Ja Tuomioja kirjoittanut enemmän kirjoja kuin Ilkka Kanerva lukenut.
Jotenkin noin ne pahat kielet kalkattelevat.
Putkahteli noita tuttuja nimiä sivusta pötköön, vaikka kaikkeni tein niitä pois sysiessäni, kertaillessani Barnettin Ihmisen mieltä, tosi tarinaa autistisesta poikanerosta, jolla työmuisti on jalkapallokentän kokoinen kun meillä tavallisilla häthätää rytistyneen A4-paperiarkin.
Äiti-Kristine jännittyneenä odottaa, tarttuuko poika nuorten aikuisten romaaniin A Twinkle in Time, jota kirjallisuuden opiskelija yliopistolla suosittelee Jakelle, 12-vuotiaalle lapsinerolle.
Älyköille kaiken luetun on oltava totta, vieläpä todistettavasti totta, ainakin autistiälyköille; Jaken on muiden autististien tapaan vaikea lukea kaunokirjallisuutta:
"Jake sanoo, että keksityn tarinan lukeminen on kuin yrittäisi muuntaa Word-tiedoston Excel-asiakirjaksi."
En kai sitten ole autistinen saati älykäs, koska realististen kirjojen lukeminen tuottaa minulle vähemmän mielihyvää kuin kaunokirjojen; eli enemmän saan irti Volter Kilvestä kuin Matti Ahteesta, toki antipalasia ahteenlaisistakin lohkeaa.
Esteettinen elämys edellä keulien tässä porhalletaan - tiedosta viis!
