Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dokumentti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dokumentti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Berliinin muurin ali

salaa - ja vielä lännestä Itä-Berliiniin!

Semmoinen kirja nyt käsissä tässä:

supla

Piikkilanka-aita/muuri pystytettiin yhtenä yönseutuna: 13.8.1961 sunnuntaita vasten klo 01 - 06 Bernauer Strasselle niin että jalkakäytävä jäi rajan länsipuolelle, muutamien rajalinjana olevien kerrotalojen ulko-ovet itäpuolelle. Joten mikäpä oli astuessa ovesta länteen - ennen kuin ulko-ovet ja ikkunat muurattiin umpeen.

Kirjan tarina on toisenlainen: muutama kaveri lähtee hakemaan sukulaisiaan ja ystäviään länsipuolelle kaivamalla metrisen tunnelin kellarista 120 metrin päähän rajantakaiseen kellariin saviseen maahan kolmen-neljän kuukauden aikataululla. 
Aloitustaltaniskut betonilattiaan lyötiin 9.5.1962. 

"Joinaan päivinä he ovat kahdeksantuntisen työvuoron jälkeen lojuneet tuossa kurahaudassa käsivarret väsymyksestä velttoina ja tajunneet, että ovat kaivanet vain kymmenen senttiä."

Monesti olen sanonut, ja totta se edelleen on, ettei minua narratiivit juuri kiehdo, kertomukset juonirakennelmineen, mutta nytpä kumma kyllä: ehkä tuon huhkimisen takia, välillä toivottomalta näyttävän; vähän niin kuin Kalle Päätalo -tapauksessa, melkein toivottomissa olosuhteissa.

Kuulostellaanpa vielä tunnelin kaivajien tuskaa: 
"Joka kerta kun Joachim kömpii työvuoton jälkeen ulos tunnelista, hänen koko kehoaan tykyttää. Lihaksi, joiden olemassaolosta hän ei ole edes tiennyt, pakottaa. Pahin kipu on käsissä. Jokaisen sormen päähän on paisunut läpikuultava kupoli, ja kun ne puhkeavat lapion varta vasten, kaivaminen käy entistä kivuliaammaksi ---"

Tuleepa mieleen keskitysleirin pakkotyöt, nehän noilla tienovilla vuosikymmen-toista täyttivät monen ihmisen vuorokaudet. 

Yhdessä vaiheessa ilmestyivät sitten amerikkalaiset kuvaajat maan alle dokumentoimaan tunneliurakan, onneksi filmaajat eivätkä Itä-Saksan Vopot.

The Tunnel (1962) Full Documentary (escape under the Berlin Wall) ks. elokuva 


Kirjavinkeissä

-14°C  7 km 617 km/€ 100 h

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Romaani vai tietokirja?

fiktio vai fakta?

"...jos vasemmisto onnistuu suurten teollisuuslaitosten sosialisoinnissa, kehitys johtaa siihen, että kymmenen vuoden päästä maamies on orjana omalla pellollaan viuhuvan piiskan viuhuessa pään yläpuolella."  Kainuun Paltamossa tupaillassa 1947, Kekkonen

"Vastuu voi olla taakka, mutta puolustan kunnioittavasti vallankumousta sen nöyränä viranomaisena. Tiedätkö mitä se merkitsee, että keittiöpiian tytär nousee tälle tasolle? Yksi sana minulta voi lähettää kuulusteluihin lääkärit ja lakimiehet ja ne, jotka kerran olivat rikkaiden lapsia." Kuuban Havannassa 2003 puolustuskomitean jäsen Olga pojalleen Carlitosille.

Näinhän se nykyään menee: rinnan dokumentin luen romaania. Pala kumpaakin päivittäin.

Seppo Keräsen Urho Kekkonen ja hänen vihamiehensä, Into 2019, lukeminen etenee verkalleen, vielä ei ole löytynyt iskua, joka sytyttäisi kirjaan push-kii!-käskyn. Jotenkin tuttua historiaa, johon Keränen kaivaa tarkennukset.

Cecilia Samartinin Naiset valkoisissa, Bazar 2019, lukeminen eteni hitaasti, kunnes sai vauhtia, kun sen moninainen suku nimineen ja vastakkainasetteluineen alkoi olla romaanitotta, so. selkiytynyttä todellisuutta romaanin sisällä. Puski tunteen, että tämä lukureissu on toinen pitempi käynti maassa ja tuollaista siellä oli jo silloin omalla reissulla, National-hotellikin torneineen tuttu ja Malecon ja ...
Silloin tosin ei poikkiteloista sanaa kuulunut Fidelistä eikä systeemistä, eivätkähän nuo naiset nytkään sanoin mieltään ilmaise, vaan hiljaisin marssein valkoisiin pukeutuneina.

Niin että mikä se ajaa mieluummin, tosin vanhemmiten yhä vähemmin, romaanin pariin dokumentin sijasta?

- Henkilöiden sisäinen ääni. Ja kirjailijan.

Ihon alle, ihon alle kunkin omiin ajatuksiin -pyrky. Samaistumaan?

Kuubalainen Samartinin perhe pakeni
60-luvun alussa Yhdysvaltoihin,
Cecilia vajaan vuoden ikäisenä.
PS
Totta kai sitä pyrkii kielennautintoihin:
romaani on kieltä, kielileikkiä, mitä (jota) dokumentti ei ole.
Siksi käännöskirjallisuus ei oikein sytytä: käännös on aina käännös, missä (jossa) kieli tulee ikään kuin dubattuna.
🏂 hiihdot 10 + 12 km/340 km/ € = 54 h