Anneli Saulia "isänpäivänä"

 palanpainikkeeksi

Finnkino

Lainausmerkeissä, varmuuden vuoksi, tuo isänpäivä: nykyään kun ei tiedä mitä saa sanoa ja miten ja miksi kutsua mitäkin = ks. siittäjä.

Otettiin sitten varman päälle koko mokomakin päivä muutenkin. Röystäilemättä. 

Ajeltiin Tolosen Nesteelle syömään juhla-ateria. Ahmaistiin päivän tarjous alta pois, ei ihan ähkyksi asti. Palan painikkeeksi oli tiedossa elokuva; varottiin vähän jottei nukahtaisi Annelin ajassa.

Hyvin onnisti: toinen ei nukahtanut. 

Yksin lukien yhdeksän meitä istuskeli viehättävän pehmoisessa teatterisalissa; vähän orvolta tuntui aluksi väen vähyys, vaan sitten kun valot sammuivat tunnelma raapaisi mukaansa.

Anneli Saulilla oli maailma hyppysissään, Toni Sailerit ja Brasiliat kohteina.

- Mustalasitytöllä! niin kuin Anneli itseään kutsui, eikä miksikään romaniksi niin kuin hyvä tapa vaatisi.

Åke Lindman ei onnistunut pitämään vaimoaan aviossa, vaikka kuinka anoi ja kerjäsi kirjeissään, joita lähetteli tiuhaan Saksanmaille. Anneli mennä liihotteli makuun päästyään.

Sittenpä tuli stoppi. 

Loppuivat työt kuin seinään. Anneli lähti Ruotsiin rakennukselle lankunkantoon. Kunnes Jouko Turkka otti naisen Joensuun kaupunginteatteriin, jossa sitten Anneli näytteli eläkeikään saakka.

Kova kommunisti oli, tylytti, ettäjotta jos hänellä olisi valta ja voima hää laittas rahaporhot riviin ja ampus. Dokumentin tekijä Saara Cantell hyrähti, jotta hyvä kun et valtaa saanut; naurahti Annelikin hyväksyvästi. 

Kunniaakaan ei Annelille liiemmin jaettu, Betoni-Jussi tipahti elämäntyöstä kahdeksankymppisenä ja Tähtiraitin kiveykseen Hyvinkäälle sai käden ja jalan jälkensä kuoltuaan. Elämää toki oli riittänyt paljon pitempään kuin kanssanäyttelijöillä: syntynyt 1933-2023, himpun vajaat 90 vuotta.

Tuommoista kaikkea elokuvadokumentista irtosi ja jäi aivoihin pompottelemaan kun homma oli ohi ja läksimme liukastelemaan pimeyttä päin ja kotia kohti. Neste loisti vielä valoissaan Tolosessa, vaan siihen loppui viimeinen valo. 

Kolmen hirven kohdalla ei tällä kertaa ollut yhtään hirveä. Saatiin onnellinen loppu ja pakettiin koko kohdehenkilön päivä - kummankin: isän ja ainakin Annelin (m)aitous.

Elokuva-Aitta 1956 nro 24

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä