Suattaapi olla arka aihe tai sitten voip olla jotta kansa mitä!
Vajjoon vuuvven oon tätä soutanu ja huovannu, eestaas venkslannu, entiijjoo pelannu, jotta ottasinko hänet esile, arvostelisinko ja jos arvostelisin, niin arvostelisko niin, jotta teiloisin vaiko niin jotta kehua reuhkasseisin ja retostelisin. Jos teiloisin suattas nykypolovi taputtoo ja jos kehusin sanosivat vanahat parrat jotta hyvä kun näytit mistee se muniva kana kusassoo elikkä saisivat näpilleen nuo moralistit ja valaveutunneet voket sun muut tarkkasilimät, joihen mielestä vitun suap sannoo muttei neek...
Enpä tee kumpaakaan, vaan jätän kaiken vastuun kustantajan kannettavaksi eli
Virratvuoren Jussin, joka pyörittää Joensuussa valtavirrasta välittämätöntä
Kirjokansi-kirjakustantamoaan. Yleensä laadukasta tavaraa sieltä tulee, kuten
Anna Ahmatovan Kootut runot kuin myös virolaisen
Tõnu Õnnepalun tuotantoa.
Tämä savolainen kesäreissukertomus Turusta Pönttövuoren tunnelin läpi Kuopioon ja kesänviettoon Karstulaan on alunperin ilmestynyt tasan sata vuotta sitten, mistä johtuu kirjan rohkeahko nimi.
Siksipä julkaisija seli seli:
LEHTINEEKERI
Lehtineekeri on vanha nimitys sanomalehdissä työskenteleville toimittajille. Nimitys oli yleisesti käytössä 1930- ja 1940-luvuilla, joskin vanhimmat maininnat ovat jo 1920-luvulla.
Yleisimmän teorian mukaan nimitys viittaa siihen, että tuoreita painovedoksia käsitelleiden toimittajien kädet ja joskus jopa kasvotkin, olivat hyvin usein mustan painomusteen tahrimat. Tahrat pysyivät pitkään ja näkyivät myös journalistista työtä tehdessä. Vaihtoehtoisen selityksen mukaan toimittajat itse olivat tyytymättömiä huonohkoon palkkaansa ja vertasivat tätä ahdinkoaan amerikkalaisten neekeriorjien asemaan.
Toimittajien yhteisiä vapaa-ajan kerhoja saatettiin myös kutsua neekerikerhoiksi. Osassa näiden nimistä neekeri-sana säilyi jopa 2000-luvulle asti. Nykyisin sanomalehtitoimittajia ei enää sanota neekereiksi. Nykyisin neekeri-sanan käyttöä pidetään ihmisoikeuksia loukkaavana.
Vaikka Lehtineekeri on nyttemmin todettu poliittisesti epäkorrektiksi, oli se edistyksellinen siinä mielessä, että sana oli sukupuolineutraali, toisin kuin sen myöhemmin korvannut sana "Lehtimies".
Kirjan kirjoittaja Heikki Välisalmi näyttää olleen vasemmistolainen toimittaja/lehtineekeri, näyttelijä, päätoimittaja, teatterinjohtaja, kansanedustaja, poliisimestari, Venäjälle karkotettu ja sen tuhannen muuta.
Ei siis ihme jos sana on hallussa ja historiallista perspektiiviä löytyy matkustusmalliin / auto ja hevonen:
"Hevoset vielä maasydämessä säikkyvät tätä uudenaikaista ammattinsa sortajaa, mutta vähitellen nekin mukautuvt ja oppivat myöntämään bentsiinihevon etevämmyyden kakaramasiinan rinnalla."
 |
| Heikki Välisalmi (1886-1947) |
Heikki Välisalmi:
Savolainen neekeri kesäreissulla.
2014 96 s. (alkup.1924)
Joo, tottahan historia pitää säilyttää.
VastaaPoistaVarmaan hauskoja kirjoja sekä tämä, että Kirjavinkeissä esittelemäsi uusi Isämies-kirja. En ole tuosta sarjasta kuullutkaan. Kiitos, tuli oikeaan aikaan nyt, kun juuri mietin lukemisia alakoululaiselle.
MM
Poistatämä on aikamoinen suo ja suossa rypemistä lastenkirjojen kanssa, kun tuli parin/kolmenkymmenen vuoden tauko sitten omien ja koulaistenkin kanssa sen kymmenet vuodet. Ei ole ns. ajanhermoilla siitä mitä on tarjolla.
Toisaalta ei hätää: hyvin näyttävät uppoavan silloisetkin lastenkirjat nykylapsiin, hölmöläisista alkaen. Huippuna alle kouluikäisille ällöttävän sympaattinen 'Sinun vuorosi Roope' /Susanna Gretz ( Kustannus-Mäkelä).
Kiva sarja ala-asteikäisille pojille, uudemmat osat ilmesesti vähän vanhemmillekin, on Neropatin päiväkirja -sarja.
VastaaPoistaJa monet vanhat ovat ajattomia, kuten esim. Pekka Töpöhännät.