Tietoja minusta

Oma kuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HUK

perjantai 6. joulukuuta 2019

Myynnissä urut

seurakunta lopetetaan

Ostoesteenä: rahasta kapelo.

"Huutokauppa on pian, enkä ehdi hankkia käteistä mistään laillisin keinoin. Nyt olisi elämäni tilaisuus hankkia omat urut tai ainakin sen osia: vippa, vellalauta tai vinkkeli. Pillisarjasta en uskalla edes unelmoida."

Onpa helpotus ottaa käteen kesken Loirin kirjamurikan Tero Seppäsen Suruttomat urut: jokin tolkku sentään kirjan paksuudella. Ja Seppäsen muistan esikoisestaan Syöksyvirtauksia: ihan kelvollinen ja sopivasti elämää ja maailman nykymenoa kummasteleva kirja - kun ei saa olla entistä mieltä, ainakaan sanoa olevansa!

Loiri keskeytyy siihen paikkaan, missä Olli Ahvenlahti on juuri lopettanut kaksoiskanttoroinnin Herttoniemen seurakunnassa siirtyäkseen Pupeksi. Ja nyt siis Tero Seppänen kirjoittaa seurakunnan urkuhuutokauppailmoituksesta.
Mahtaa olla kuitenkin eri asia. 👅

Sopivasti vaan sattui huulille.

Seppäsestä jatkan, kulukoon siihen koko tämä itsenäisyyspäivä; Loiria riittää loputtomiin: yhä jäljelle jää enemmän kuin koko Seppäsen 150-sivuinen  kirja.

Ennen kuin Seppäsen johdannosta pääsen jatkamaan, juolahtaa mieleen muuan kanttori, joka on kirjoittanut kaksikin kirjaa eli Ari Stenman. Pohjustukseksi kaivan ne kirjat esille ja potusta jutun Kaksi kirjaa muiden edelle.

Siinäpä lähtökohdat ja taustat Seppäsen syönnille. Eiköhän urut ole hiljennetty ennen pressan tansseja. Kommentoinpa sitten sitä kun muut kommentoivat naisten juhlapuvuista, koruista sun muista hepeneistä.

Stresa 2019

                                                                                                        🏂 hiihdot 12 + 6 + 9 km/ 122 km/€ 21 h

7 kommenttia:

  1. H. V. H.
    Meilläkin viime viikot on loirittu. Eräs meillä asuva sukua olematon eppäili kirjassa olevan tarpeita useampaankin mölläriin.
    Minä taas hampsin tylsimmät kohdat ohi, joten sillä konstin sain viimeisen luvun luvetuksi.
    Eli on siinä kirjassa ihan yhelle ukolle nokko kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jussi

      tylsimmät? eli ne naima = ;)

      Käsittämättömän monitahonen elämä kaikkine henk.kohtaisine kommervenkkeineen. Päätalon Kallekin jää toiseksi, paitsi sukupuolitautiloissa.
      Vaan Mattihan yhö elelee ja ennättää ottaa Kallen kiinni.

      Poista
  2. "kommentoivat naisten juhlapuvuista"

    Vaan meilläpä kommentoitiin jo etukäteen:

    http://erkkijormanainen.blogspot.com/2019/12/ratei-ja-lumpui.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ej

      huomasitko jotta oon veshiihtäny jatkuvalla syötöllä: meikäläiselle kun ei niin väliä miten paljon tai vähän lunta on - pääasia että heinää suksiin alla riittää. D

      Poista
    2. Onkos meillä nyt ongelma eessä, kun kielsivät fluorivoiteet?

      Poista
    3. ej

      sitten syyvvään enemmän kalaa.
      Eli voijellaan ihtemy, niin ei tarvii suksia luorata?

      Poista
  3. Kiittää vinkistä, voisipa vilkaista tuon Seppäsen, kun hollille sattuu.
    Urkujen ostajalla pittää olla myös käsityötaitoa, ellei laillani tyydy sähkövehkeisiin, joihin saa kyllä nykyään upotettua vaikka Notre Damen urut.

    VastaaPoista