Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-lautamies, emeritus ope

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kaksi kirjaa muiden edelle


Putkinotko, pois. Haanpää pois. Kähkösen Graniittimies pois. Salaman Hakemisen riemu pois. Eva Wahlströmkin odottakoon. Keskityn vajaaksi viikoksi nimettömämpiin. Äejälle pitää antaa lausunto, kahdesta kirjasta.
Enshätään annan ainakin yhdestä.

Ari Stenman: Se on ikuista -kertomusten kirjasta nostan novellin Viimeinen palvelus.
Se on upea, uppoava suoritus. Ja kuolemasta ja hautaamisesta kun on kysymys voin hehkuttaa adjektiivilla: taivaallinen.
Se on oikea novelli ja siinä on juuri sellainen loppu kun novellissa kuuluu olla: mikä loppuvälähdys! Hyvän maun laitamilla, sen paremmalla puolella.
Vähäeleisyydessään vaikuttava: Kanttori ottaa kitaran ja alkaa tapailla, hyräillen muistella päivällä haudattua syrjäläistä, ja löytää osuva Laulun. Ulkopuolelta virsikirjan.

Muut kirjan kirjoitukset eivät ole novelleja vaan kertomuksia. No Hankala viikonloppu voisi olla.

Pitkän Puolenvuosisadan rakkaustarinan kanssa painin ja puhisen kauan, kunnes sulan siinä vaiheessa kun työllä vaurastuneella avioparilla ei enää mene hyvin, vaikka firmalla menisi; siinä vaiheessa vihdoin unohdan etten mikään oikolukija, virheiden metsästäjä ole. Sirpan löytäessä nuoruuden rakkautensa, Heikin lukkiutuessa ulkopuolelle kaiken, luovuttaessa, tv-radioliikkeen siirtyessä pojan käsiin.
Irvokasta kyllä, mutta: nyt vasta kirja alkaa tuntua elämänmakuiselta!

Kahta huonommin pyyhkii toisessa pitkässä kertomuksessa, Jarmo ja Heidi, nuoren avioparin perhe-elämähelvetissä, missä nainen nutuuttaa kilttiä rekkakuskimiestä aina psykoosiin saakka. Julma nainen tämä Heidi.
Tekisi mieli kopauttaa, mutta koska Jarmo ei sitä tee, niin en minäkään.

Kategoroida yritän kirjan: raportti, pamfletti, sosiologinen tutkimus jne. Siis kääntyy vahvasti tietopuolelle monin paikoin, niin tarkkaa on tekijän tietämyskuvaus pankki-, sosiaali- ja työvoimatoimen byrokratiapompottelusta. Sinä virastoruljanssissa on leikki kaukana, ihmisarvo kadoksissa. Vaikka toisin väitetään hyväosaisten suin: tahallaan toisten elätettäviksi ajautuvat.
Ilmankos kertojakin, joka on näkymättömissä pysynyt, alkaa, aiheellisesti, varoittaa itseään: "Mutta nyt kertoja vaietkoon, sulkekoon viisauksia latelevan suunsa ja jatkakoon kertomusta, siirtyköön kärpäseksi kattoon."

Siinä se neljän kertomuksen toinen kirja.
Nyt toisen vuoro, Ari Stenmanin esikoinen: Joskus voi käydä melkein hyvin. Nimi olisi sopinut täysin myös toisen kirjan nimeksi, nappiin osuisikin.
Esikoinen käteen epäuskoisena - tokko pappismiljöössä elämä auvoisempaa ...

Kummastakaan kirjasta ei käy ilmi ilmestymisvuosi, mutta tämän vuosikymmenen tuotteita ovat.
Kustantaja on Books on Demand. Liittynee omakustannustoimintaan, joka ei oikoluentaan, sisällön jäntevöittämiseen puutu.
Kommentoikoon Ari tarkemmin BoD:tä.






4 kommenttia:

  1. Äijä kiittää jälestä juhlain....
    Tosiaan, kustannustoimittaja olisi varmaan hyvää tehnyt. Muuan aiempi kommentoijani sanoi kirjailijan isänä, että kirjoittaja tulee sokeaksi omalle tekemiselleen, jotan kustannustoimittaja olisi välttämätön. Mutta mistäs sellaiset, köyhä mies.

    Ensimmäinen osallistui Taivalkosken kulttuuritoimen järjestämään Möllärimestari- kilpailuun, ja siellä pidettiin ongelmallisena juuri genreä: ne ei oikein mahdu mihinkään kategoriaan, ja siitähän minä olen riemuissani... tullut kehitettyä semmoinen äijätyyli, vai olisiko amatöörimäistä räpellystä, mene ja tiedä.

    Kirjat ovat vuosilta 2011 ja 2012. Sitten pussahti pussi tyhjäks. Ei ole sanottavaa, sain sen sosiologis- yhteiskunnallisen sanottavani niissä sanottua, ja jokunen ihminen ne lukikin, mitäpä minä enää.

    Istuksinpahan vain soittopelin ääressä, mylvin virsiä.

    Mutta tosi paljon kiitoksia, kun luit ja arvioit! Kissa kiitoksella elää, kirjoittaja palautteella, olipa sitten myönteistä, rakentavaa tai suorastaan kielteistä.

    VastaaPoista
  2. Laitoin kiitokset ja selvitykset omaan blogiini. Http://aijablogi.wordpress.com

    VastaaPoista
  3. äej

    käyty kuitattaamassa jos opastamassakin, mistä ikään kuin anteeksi pyydellen hoen itselleni, kuten aina toisen reviirille astuessani: - Mikähän minäkin olen sanomaan ...

    VastaaPoista
  4. äej

    vaan vaimopa innostuneena nyt luki uudemman vuoden puolellea, varsin antoi kehut 'Se on ikuista' kirjallesi!

    VastaaPoista