Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Sinne mäelle sittenkin

Kihaus-riennoista päästyä olikin hiljentymisen aika.
Jos tohtii ohittaa sen rumiluksen, avautuu tyyni kauneus. Jos on kirkko päältä upea, on se sisältä hillityn hieno. Valoisa ja voimistava. Tulisi vain useammin kiivetyksi. Ja pääsee sinne mäelle, jos kompottia kavahtaa, polkuakin pitkin.

Ovat aamulla messunneet ja Sanansa selittäneet kuten kesäsunnuntaisin aina. Vaan nyt on laulun vuoro. Ei taida kuitenkaan Villihevosia tulla. Jos kirkkoherralta ei lupaa heru. Mutta onhan Laulajalla oma persoonallinen äänensä, laulaa sitten sopivampia.

Ja laulaahan hän. Ja kovemmin vielä laulaa pianon takana kumppani: - Ihan melkein kuin Lea, kuiskaamme.
Valoksi ja voimaksi laulavat.
Klimenko täällä pauhasi joskus, saarnasi siinä sivussa, niin että joitakuita silloin aivan pelotti. Nyt ei ketään pelota, niin sydämellinen on Laulajan lohtu.

"Puolison kuolemassa menettää myös itsestään puolet. Kun kumppani lähtee arjesta, pitää rakentaa uudestaan koko oma elämänsä, opetella tuntemaan itsensä."

 "Ei ole muuta keinoa kuin surra se aika, jonka tarvitsee. Yskä lähtee yskimällä ja suru suremalla."

Ei Laulaja noista täällä kirkossa noin kerro, lehdet ovat kertoneet.
Täällä hän laulaa: Maailma on kaunis. Myöntää kuitenkin ettei silloin, kun, ollut eikä siltä tuntunut.

Sitten kun Itkemättömät itkut on antanut tulla, niin sitten kaikki onkin kaksin verroin kauniimpaa.

Puhuu hän helmestä, ennen Helmi-lauluaan, ja kivusta minkä kiven siru helmeksi kehittyessään on kuoren sisässä hankautuessaan kantajalleen aiheuttanut.

Minun pimeäni lepää sinun valossasi
Anna meidän nähdä aurinkoon

Ja kuinka ollakaan: nytkö jo!
Kohta noiden jälkeen jo naurahtaa, miten oma pikkuinen Lauri oli hypännyt kirkon etupenkistä aikoinaan ja kääntynyt yleisön puoleen helpotusta huokuen ilmoittanut: - Enää yksi laulu!

- Vielä sanoo Laulaja nykyisin aina sanovansa.
Toiveikkaammin.

Olen kuullut on kaupunki tuolla.

Sitten saa taputtaa. - Jos on aihetta. Niin oli alussa sanonut ja sovittu.
On onpa.

Entä ne hevoset?
Kirkkoherra kävelee pussi kädessä eteen ja jakaa hunajaa. Laulaja kiittää, säestäjän kiittäessä Laulaja kumartuu kirkkoherran puoleen ja selvästi kysyy jotakin.
- Kato, Villihevosille lupaa kysyy, kuiskuttelemme.

Kirkkoherra nyökkää.
Laulaja tarttuu mikrofoniin, soittaja laittaa sormet pianon ohjaksille
ja -
Villihevoset lähtevät laukalle.

2 kommenttia:

  1. Arvoisa rakennustaideasiantuntija hikkaj

    Sinnekö muotopuoleen epäkeskoon joutuivat laululintuset menemään.
    Eikös Moreenimäjen Ruskolinnassa ollut tilaa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      Jäljillä oot ja syynkin ounastelit oikein; fehapankaalimoahan ei vielä ole korotettu.
      (fekaalimo on Voksin termistöä ja kielipeliä, tark. kommenteissa: http://www.city.fi/blogit/hikkaj/arvaa+mika+se+pilkottaa/130224)

      Poista