Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-lautamies, emeritus ope

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Mielessä kummittelevan kirjan selätysyritys

Erittäin mielenkiintoinen, mutta vaatisi paneutumista. Ei voi olkansa yli noin vain kurkistaa ja nyökätä hyväksyntänsä. Kirja.

Sehän oli siltä naiselta erittäin mielenkiintoinen esitys siellä koulutuspäivillä, silloin kun niillä oli vielä käytävä. Ensin siellä - samperin koulutuspäivät - heti alkajaisiksi lauantaiaamuna klo 9.00 oli tanssiesitys: nuori kilpatanssipari vetäisi semmoiset rockenrollit jotta silmämunat ja korvat auki rävähtivät. Sekös meitä Mats-kollegan kanssa nauratti, ihan ääneen hytkyttiin, oli naurussa pitämistä kun toiset niin tosissaan heti aamusta siinä edessä mennä hilppasivat.

Nyt ei enää tarvitse kouluttautua.
Ei kun peittoa korviin jos alkaa ajatus vaatia huomiota, ruokaa, päivittäistä ruoka-annosta. Olkoon piru nälissään. Kyllä se muutaman päivän pärjää. Ajatus.

Semmoista se on tämä eläkeläisen elämä: itsemääräämisoikeus kaikessa jopa ajattelun ohjailussa!

Mutta kummittelee, kummittelee yhä kirja takaraivolla.
Eli ei tuosta koulutuspäivillä hankitusta kirjasta ole sen koommin irti päässyt - olitpa eläkkeellä tai töissä! Hätäpäissäni tarjosin ensi hätään sitä tuolle kollegalle, joka myös oli ihastunut luennoitsijan raikkaaseen ja railakkaaseenkin menoon, asioiden esille tuonnissa. (no kai se nyt haitarinsoittajaakin taide kiinnostaa; taidetta se sekin musa on)

Vaikka palautellessa kehui kirjan, siirsin sen hyllyyn kun oli niin paljon muuta. Mutta ei se mielestä poistunut - eto kirja, häthätää sata sivua.

Vaan mitä tässä tämän enempää venkulehtamaan, kas tästä on kyse:
Jaana Venkula Taiteen välttämättömyydestä Kirjapaja 2003.


Aarteelta vaikuttaa yhä sanomassaan.

Tiedon ja tieteen ylivalta saisi murtua, vähetä vain osaksi ihmisen olemista, olemusta.

Ihminen, ihmisyys, ihmisen tietoisuus ja todellisuus kun koostuu kolmiosta TIEDE-TAIDE-ETIIKKA. Nuo kolme ikkunaa luovat ihmisen persoonallisuutta, ovat virtaamassa ihmiseen koko ajan.
Vinksallaan on ihminen jos yksikin tuosta kolmikosta puuttuu. Varsinkin taide, joka tuo peliin mukaan kauneuden ja rumuuden ulottuvuudet.

Senkus antenni pystyyn, snorkkeli nenälle ja matkaan mukaan! tulkitsee ajatukseni asian.
Eli saipahan tuokin jokapäiväisen leipäannoksensa - ja heti aamusta!

Että syötteeksi, syötiksi semmoista teille - ja nyt kipinkapin kirjastoon ja Venkulan kimppuun: tuotantoa kyllä riittää!

"Tiede ylirationalismina, etiikka poliittisena totalitarismina tai fundamentalistisena uskontona ja taide viihteenä antavat kukin yksinään maailmasta niin vääristyneen kuvan, että emme voi toimia siinä tarkoituksenmukaisesti.
Emme voi elää hyvin."
hiihdot 126 km/€

2 kommenttia:

  1. "...taide viihteenä"?

    Olen tuntenut erään suurperheen lapsia, lahjakkaita viulisteja, huilisteja, pianisteja, jotka kuitenkaan eivät saaneet soittaa viihdemusiikkia. Tarkkaa määritelmää tyylilajille ei annettu, mutta ilmeisesti viihdettä oli se, jonka tahdissa saattoi liikehtiä - lukuunottamatta sotilas- ja häämarssimista.

    Jaanan venkuloinnissa on tuttu asenne entisiltä ammattikollegoiltani, jotka olivat asiantuntijoita taiteen sosiologioissa ja muissa yhteiskunnallisissa viitekehyksissä. Kovinkaan moni ei kuitenkaan sitä käytännössä harjoittanut tai harrastanut. On perin erinomainen asia, että taidetta ja kulttuuria edistetään ja pidetään tärkeänä, kuten minäkin osaltani työssäni yli kolmenkymmenen vuoden ajan.

    Taide viihdyttää, ainakin minua esimerkiksi Mozart, Mahler, Kivi ja Kilpi, Kuula ja Kärki. Ite-taidetta itekullekin, kesäteatteria ja karaokea. Ei vedellä rajoja, viihdytään ja naatitaan sekä laakastaankin tarpeen tullen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kavi

      taide on tunnetta, tiede ei.
      Siks ite 'viihdyn' paremmin taiteen kimpussa.

      Entä Venkulan mainitsema, tarvitsemamme, kolmas ikkunanäkymä etiikka olisko se sekä ettää?
      Täytyypä vielä avata satasivuinen herätteitä puskeva kirja ja - zekata, kuten eteläisemmät ihmiset ilmaisevat tarkistushalunsa.

      Poista