Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

torstai 16. tammikuuta 2014

Harvinainen päivä


Eilen.
Jäi liikkumati, siis omin voimin. Muutturivoimin kyllä.
Miinus 15:n tienoilla keikkuva pakkasraati ei vielä liikettä olisi laannuttanut, hiihtämistä hillinnyt, ei suinkaan.
Vaan LEPO. Pahuksen lepo!
Sanovat että lepo on kunnon paras nostaja. Varsinkin vanhemmiten.
Siispä neljän peräkkäisen lenkin jälkeen sukset piti panemani pussiin, jalat ylös kattoon kohottamani, ja - relax.

Sanovat myös että kaikki syyt olla liikkumatta, ovat tekosyitä. Miten lie toisin päin: kaikki syyt olla lepäämättä - ovatko nekin tekosyitä? Sitä kun oikein on tuohon endorfiiniryöpsähtelyyn joskus päässyt, niin vaikia siitä on sitten irrottautua, itseään irti riuhtaista: on se semmoinen oikotie onneen että pois tieltä!

Ei tarvitse kuin painella puolitoista tuntia pitkin kankaita, niin kipua lievittävää endorfiinihormonia alkaa tupsahdella silmistä korvista ja ennen kaikkea sitä kertyy sisäisiin elimiin niin ettei pahoja asioita maailmasta tahdo löytyä. Tuhtia humalatilaa, selväpäistä tosin, vastaa, muutamaan potenssiin korotettuna.
Ai että!

Vaan kun kaikkensa tekee ja pyristelee niin eikös mitä: tulee päivä, eilinen, ja huomaatkin lenkkikenkien, monojen sijasta seisovasi paremmissa patiineissa, hikivaatteiden sijasta sopivissa sapattivermeissä ihmisten ilmoille pyrähtämässä.

Etkä joudakaan itkemään väliin jäävää kympin lenkkiä.
Huomaat kohta jo istuvasi kaupungin kabineteissa, Laakkosen sanomatalon kokoushuoneessa päättämässä sydänasioista aivan hallitustasolla.
Luulisi tuon jo korvaavan yhden hikisen lenkin!

Vaan kas kas jo tänään eilinen harharetki tuli korvatuksi puolentoistatunnin pakkashankaamisella sentin kahden lumikerroksessa.
Se se vasta poikaa on eikä mikään kabinettimeininki.

Ja sitten se kirjaaminen, se palkitsee lopullisesti, se on se kaiken amen: 11 km/€ = yht.132.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti