Laurin kuolinilmoitus lehdessä

Laurin lähtö

su maili 26.7.2020 9.58 

Siskoiseni,

tässä vahvistus vielä Hesarista kuvana:

Luin vastikkään Hilja Haahden koskettavan todellisen runon kun Hiljan mies Ilmari Krohn lähti:

On ikävä

Niin haikean ikävä mulla taas,

kun lähdit kauaksi pois;

on niinkuin kuulisin astuntaas, 

ja äänesi hellästi sois.

Miten kestin menneet kesäiset kuut?

Kuin unta kaikki on vain.

Minä toimin ja kuljen niinkuin muut,

vaan poltto rinnassain

ei sammu, yltyy. Tänäänkin

kävin pöytähän yksinäin:

edes hetken jos kasvojas katsoisin

ja viipyisit vieressäin!

Sinä rakkaani, osasi autuas on,

sen tiedän ja suonhan sen.

Et palata voi, mutta rukoilen,

että jaksaisin, kutsua vuottaen,

eikä portti painuisi lukkohon,

kun kerran kolkutan,

Ah, Herrani, avaathan.

Varmaan kuvaa tuntojasi.

​Soitellaan illalla.

velj

Valinnan helppous

Sisäpiirinauru: Kivimaa ja Manni mahtuneet samaan kuvaan. 😄
Selitys: ks. linkki

Seuraava perintösatsi siinä.
Mistä aloittaa?
Goethe ei enää.

"AMERIKKA
Amerikka minä olen antanut sinulle kaiken ja nyt minä en ole mitään.
Amerikka kaksi dollaria ja kaksikymmentäseitsemän centtiä 17 tammikuuta 1956.
Minä en kestä omaa ymmärrystäni.
Amerikka koska me lopetamme ihmisien sodan?
Mene naimaan atomipommiasi.
Minä voin huonosti älä häiritse minua..."

- Ginsberg: kuolema van goghin korvalle, Tajo 1963

Olispa melko ajankohtaista yhä: ginsbergiä Saarikosken, Hollon, Rossin suomennoksena. Vaan CCCPeekö, ryssät, muka sen parempi! Ei ainakaan lanko-Laurin mielestä, joka kirjoittanut muinoin etuaukeamalle: KATSO MYÖS NEUVOSTOLIITON MENNEISYYTTÄ. MILJOONIA KUOLLEITA. LENINISTÄ ALKAEN, AIKAISEMMIN MYÖS. STALININ AIKANA VIELÄ ENEMMÄN. 

Talvemmalla tämä.

Entä Kivimaa?
"Unessakin vaellan arkkujen ohitse:
siinä ne ovat, pitkänä päättymättömänä rivinä..."

Talvemmalle tämäkin.

Kajava?
"Kun hyppelin lapsena
ruumiskasojen yli Tampereen kaduilla kansalaissodan päivinä
en tajunnut mitä oli tapahtunut 
taikka mitä tein.
Tyhjensin vain kaatuneitten taskuja..."

Talvemmaksi. Silloin kun on synkempää.

Äiti Teresa? Sanoja rakkaudesta.
Syksymmälle: nyt Hilja Haahti-rupeaman jälkeen tarpeellinen tauko uskonnosta.

Tarmo Manni.
VARMA VALINTA!
Kukkulan kuningaskin. Ja mikä elämys Willensaunassa mielipuolista katsomassa. Leevi Korkkulan toimittama Tarmo Manni - 35-vuotistaiteilijajuhlakirja. Lehtikuva Oy ja Kolmio 1980.

KIRJA-ARVOSTELUT

Reissun päällä

Nuutunut Mies, NM, työntää, vihdoinkin, onnesta myhäillen kottikärrillä nurmikkoa pitkin kuivia halkoja pinosta liiteriin, kun yhdenäkin välähtää päässä kysymys: tämäkö touhu vai lorvaileminen Manskilla? Tai ei se kysymys ole vaan puntarointi - aatos jalo.

Käy läpi koko reissun: mikäs oikeastaan istuessa navigaattorina kun vaimonen, V, ratissa!

- Täälläpä on huono ilmanlaatu. Kato mitkä savut, toteaa V Varkaudessa. (illemmalla selviää että siellähän tehtailla oli tulipalo juuri syttynyt)

Olokorjaamoon ennen Mikkeliä on pakko poiketa, nimensä tähden. Ja kuumakin kuin mikä.

Kuva Verlan kotisivulta

VERLA viimein kyltissä paistelemassa monien mutkien takana.
Kulttuuri-ihmisinä, muka, piti työntää nokka tännekin, Unesconkin suosittelemaan. Ruukkikylät ovat vähän kuin oma asumiskylä: rauha maassa. No eipä kerrota parkkipaikan tunkua eikä toisten nokkansatyöntäjien ruuhkaa. KORONA. Sehän se ensin mielessä ennen museokäyntiä.

SPEDEN SALUUNA - jo vuodesta 1967, tai jotain. 2 € per paukku!

MANSKI - kaupungin ainoat lähivedet pulppuavat keskellä kävelykatua.

Kouvola siitä harvinainen kaupunki ettei se veden äärellä. Kymijoki missä lie...

KOPLA - KIPA ja oltiin asiassa: isät vastaan pojat asetelmissa; toinen ikämiehiä täynnä, toinen oman kylän pojanhuimia. Aurinko lääti, ja kypsytti lopulta pojat. Olisi luullut että ikämiehet. Mitä vielä: superissa hakkasivat viisi juoksua, yhdenkö olisi saanut vieras. Pistekin oli poikaa Kitteen pojille, ei vieläkään täyttä tappiota! Kelpasi. Hoplaa!

Siitäpä sitten tänne kottikärrin sankoihin. Häntäkoipien välissä odottamaan tartunnan puhkeamista. Synnin teillä kun oltiin. Mennä nyt varta vasten! Työntää nyt nokkansa joka paikkaan.

Noin se hurahti reissu, suurin piirtein, muistelee NM, havahtuu kädet kärrin aisoissa, kun V huutelee:
- Kahvit ois

- Jos jois tässä kiireen välissä, huikkaa ja kumoaa puukuorman liiterin ovelle.

Vaan se MUSEOKORTTELI - se oli jotenkin mukavan kotoisa:

KIRJA-ARVOSTELUT

Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen

Nimi, jota olen ihaillen mielessäni mumissut aina silloin tällöin, joskus eteen huokaissut: - Voihan!

No nyt tämä fennomaani ja aateloitu valtiomies putkahti yllättäen esiin Irja Pulkkisen kirjasta Hilja Haahti ja hänen äitinsä (omakustanne 2020), joka on luennassa paraillaan.

"Senaattori Yrjö-Koskinenkin oli satamassa ja tuli tervehtimään Hiljaa. Sen jälkeen hän poistui ja Hiljan ihmetellessä, ketä hän kenties oli tullut vastaanottamaan, Theodolinda vastasi: - Sinua vartavasten."

Hilja yllättyi. Tuommoinen nimimies häntä vastassa, nuorta opettajaa joka palaamassa Saksasta kielen opiskelumatkalta. Miksihän?

Äidillä ollut vispilänkauppaa Hiljan tietämättä. Niinpä Hilja sai 22-vuotiaana isäpuolekseen Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen!

Eikä siinä vielä kaikki: Pian Hilja itse, tai pian ja pian - kymmenen vuoden päästä, oli menevä naimisiin kuuluisan säveltäjäkirkkomuusikon Ilmari Krohnin kanssa. Ja reilut kolmekymppisestä Hiljasta tuli kerralla viiden poikalapsen ja yhden tyttövauvan ottoäiti vuonna 1906.

Mielenkiintoista historiaa tässä mennään Hiljan elämän ja uran etenemisessä, vaan eipä vähän ole kunnioitettavaa ja hämmästeltävää kirjan kirjoittajan Irjan (s.1947) elämänurassa, jota kävin kuuntelemassa Liperin Leppälahdessa:

• kansakoulu
• apuhoitaja
• sairaanhoitaja
• eläkkeelle
• lukio
• yo.kirjoitukset ilman kieliä
• yliopisto-opiskelu
• gradu Rajalasta
• suku- ja mummokirja 
• 'Hilja ja hänen äitinsä'

Mielenkiinnolla jään odottamaan, josko Irjalta irtoaisi omaelämäkerta, jonka mummosta jo tehnytkin ja vähän siihen suuntaan lupaili tarinoidessamme, jotenkin jotta
'Omaa historiaansa ei voi matkaoppaista lukea, se on uskallettava kirjoittaa itse'.

KIRJA-ARVOSTELUT

Hilja Haahti

"... elämä ei ole erämaa eikä hautausmaa ..."
=
Loma-Uotisen sanomaa jatkaakseni; sitaattilöytö on kirjasta Kotkat. Hilja Haahti - Otava 1907.
Puolensadan kirjan ja puolenmiljoonan painoksen Hilja. Nimituttu miltei kaikille: se hiihtorallatus...

Hilja Haahti (1874-1966) Haastattelu / Yle

Kaikki hiljat lukematta, minullakin. Kunnes nyt ainakin yksi oli luettava ennen kuin tutustuisin Hilja Haahden ja hänen kirjailijaäitinsä Theodolinda Hahnssonin elämään tuota tuonnempana Irja Pulkkisen avulla.
Tämän kaverille lähetetyn mailin verran selvitystä tässä tuosta tuonnemmasta:

"Käytiin lauantaiehtoolla Liperin Leppälahdessa: sielä assuu muuan ukrilaisnainen (Irja Pulkkinen), joka kirjotti kirjan Hilja Haahdesta ja hänen äidistään Theodolinda Hahnssonista (os. Limón).

Äiti oli ensimmäinen suomenkielellä kirjoittanut naiskirjailija, Hiljanhan me tunnemmekin. Alun toistakymmentä kirjaa* näkyy meilläkin olevan, yhessä jopa omistus: Hilja. Jos ei sitten oo Malisen. Yhtäkään en oo lukenut mutta katotaanhan."

Eli tarmolla iskin kynteni Kotkiin.

Kotka on Paavalin sukunimi, ja Paavali on taas pappi, joka lähti Amerikkaan kutsumustyötään harjoittamaan jättäen rakkautensa kohteen Liljan kitumaan ja kuihtumaan, kuolemaan. Jumalan tahto.
Tuo raskas rakkaustarina kulkee kera Helmin ja Aimon rakkaustarinan, joka on lähellä toistaa Helmin eno-Paavalin ja Aimon sisko-Liljan lohdutonta rakkaustarinaa.

Eno-Paavalin ja nuoren Helmin läheisyys!
Jos olisi nykykirjallisuutta heräisi heti sen suuntainen häkkyräeppäilys: metoota, metoota!
Nyt ei. Lähimmäisen rakkautta puhtaimmillaan. Hilja oli kristillissiveellinen ihminen viimeisen päälle, mikä kyllä näkyy Kotkat-romaaninkin rakentelussa, on sen pohjapilari.

Saas nähdä miten pitkälle Kotkien kynnet kantavat, vievätkö ne minut lukijana (epäilen) Hilja Haahden (1874-1966) laajan tuotannon kimppuun: luettavissa olisi kaikkiaan 55 teosta.

* nämä meillä:

1. Kotkat - 1907
2. Valkeneva tie - 1910
3. Kun valkenee - 1914
4. Ahertajat - 1918
5. Luvattu maa I - 1925
6. Luvattu maa II
7. Sotkuinen solmu - 1931
8. Kadotettu kirje - 1933
9. Sukupolvet vaihtuvat - 1938
10. Maksoi mitä maksoi - 1944 (mummolleni Hilda Hirvoselle omistuskirjoituksella Hilja)
11. Kaurialan kartano: Kaunis Kauriala ja Kaurialan nuori emäntä - 1945
12. Jos me tunnustamme - 1948

Kirjavinkeissä: Kotkat

KIRJA-ARVOSTELUT